Moottoritien liikennemäärässä kolmanneksen lasku – asiakkaat kaikkosivat taukopaikoilta

2
Design Hillin kahvilassa työskentelevä Hanna Jalonen vinkkaa, että tuotteita voi ostaa myös mukaan.

– Onhan se surullista. Motarilla ei juuri muita mene kuin rekkoja.

Design Hillin kahvilassa moottoritien kupeessa työskentelevän Hanna Jalosen päivät ovat muuttuneet rauhalliseksi. Halikossa sijaitseva suosittu kahvittelu- ja ostospaikka on hiljentynyt sen jälkeen, kun Suomessa siirryttiin poikkeustoimiin koronavirusuhan vuoksi.

– Ihmiset eivät uskalla tulla nyt. Meiltä saa kyllä kaikkea myös mukaan, sanoo Jalonen.

Kahvilan pöydistä miltei kaikki ovat tyhjinä, eikä myymälän kassapisteellä näy yhtäkään asiakasta.

Moottoritien hiljentyminen näkyy selkeästi myös liikennetilastoista.

Salon Seudun Sanomat vertaili maaliskuun keskiviikkopäivien liikennemääriä neljässä eri laskentapaikassa. Keskiviikkona 4. maaliskuuta ja 11. maaliskuuta liikennemäärät olivat hyvin samankaltaisia.

Sen sijaan koulujen sulkemisen, etätyöskentelyn ja muiden erityistoimien tultua voimaan viime keskiviikkona 18. maaliskuuta liikennettä oli huomattavasti alkukuuta vähemmän: Paimion Vistan, Salon Isokylän, Salon Hajalan ja Salon Muurlan mittauspaikoissa kulki yli 30 prosenttia vähemmän liikennettä kuin normaalisti.

Suurin pudotus oli Hajalassa, jossa liikennemääräksi mitattiin viime keskiviikkona 10 391 ajoneuvoa vuorokaudessa. Se on 34 prosenttia vähemmän kuin kahden edellisen keskiviikon liikennemäärän keskiarvo.

Yrittäjä Anu Pelander arvioi, että Design Hill on menettänyt lyhyessä ajassa 80 prosenttia asiakkaistaan. Tilanne on osin ristiriitainen: yritysten aukiololle ei ole asetettu rajoituksia, mutta viranomaiset ovat pyytäneet ihmisiä pidättäytymään sosiaalisista kohtaamisista.

– Ajatuksena on, että pidämme paikan auki. Jos tilanne jatkuu, varmaankin kahvilapuoli menisi ensin kiinni, sanoo Pelander.

Design Hillin asiakkaista ensimmäisenä kaikkosivat työmatkalaiset. Moni on siirtynyt etätyöskentelyyn, ja työmatkustamista on vähennetty myös yritysten sekä asiakkaiden toimipaikkojen välillä. Myös erilaiset pienryhmät kuten kulttuuriretkeläiset ovat jääneet koteihin.

Pelander arvioi, ettei vallitsevassa tilanteessa auta muu kuin viranomaisten ohjeiden noudattaminen. Kun tilanne aikanaan helpottaa, Design Hillissä ollaan valmiita. Myymälään remontoidaan parhaillaan lisätilaa muuttamalla terassi sisätilaksi. Myös keittiö on remontissa, ja vessoja tulee lisää.

– Remontti jatkuu, kunhan remonttimiehet ovat töissä. Nyt se ei ainakaan häiritse asiakkaita, sanoo Pelander.

Suur-Seudun Osuuskaupalla on kaksi moottoritien varrella toimivaa liikenneasemaa, yksi Salossa ja yksi Lohjalla.

Kaikkiaan SSO myy polttoainetta 16 toimipaikassa.

– Kyllähän sen näkee, että ihmiset ovat vähentäneet liikkumista. Kovimmat vaikeudet ovat ABC-asemien ravintoloissa, sanoo toimialajohtaja Heikki Vottonen.

Vottonen arvioi, että joillain asemilla bensanmyynti on pudonnut rajuimmillaan 30 prosenttia normaalista. Polttoainekaupan muutokset eivät kuitenkaan seuraa pelkästään liikkumisen määrää, vaan hinnoittelu heiluttaa eri ketjujen kilpailutilannetta muutenkin nopeasti.

– Nyt on ollut jo kolme viikkoa erittäin tiukka hintakisa. Se alkoi jo ennen koronan vaikutuksia.

Vottonen arvioi, ettei kuluneella viikolla nopeasti lisääntyneen etätyöskentelyn vaikutukset näy vielä täysimääräisesti polttoainemyynnissä.

– Se näkyy sitten seuraavan tankillisen kohdalla.

ABC-asemille koronatilanne on hankaluuksien lisäksi tuonut myös hetkellisesti kävijäpiikkejä, kun ihmiset ovat lähteneet ostoksille uusien rajoitusten tultua julki. Sekä Salossa että Lohjalla ABC:n yhteydessä olevat ruokakaupat ovat auki vuorokauden ympäri.

– Aukioloajat mahdollistavat rauhallisen asioinnin, sanoo Vottonen.

ABC-asemilla on myös otettu käyttöön uusi mobiilipalvelu, jonka avulla ruoan voi tilata ennakkoon, maksaa etukäteen ja pyytää toimitusta suoraan parkkiruutuun omaan autoon.

Moottoritiellä on nyt väljää. Halikon kohdalla liikennemäärä on laskenut koronavirustilanteen myötä yli kolmanneksella.

110-tien ja kymppitien pudotus pienempi

Moottoritien liikennemäärä putosi jyrkästi viime viikon aikana.

Myös kymppitiellä ja 110-tiellä liikenteen määrä on laskenut, muttei yhtä paljon kuin moottoritiellä.

Kymppitiellä Marttilassa liikenne väheni 18 prosenttia, kun verrataan kuun kahden ensimmäisen keskiviikon liikennemäärään keskiarvoa viime viikon keskiviikkoon. Samanlainen vertailu tuottaa Muurlassa 110-tiellä 8 prosentin pudotuksen.

Luonto kutsuu

Ilmasto kiittää isojen liikennevirtojen hiljenemisestä. Mökkiteillä oli perjantaina menijöitä. Mikä onkaan näinä aikoina mukavampaa kuin lähteä kaupunkien ahtaudesta maaseudun rauhaan puhdasta ilmaa hengittämään.

Uudenmaan karanteeni ja Salo

Jos koko Uusimaa laitetaan karanteeniin, niin se tarkoittaa Salossa itä- ja etelärajan sulkemista. Olisi puomit ja poliisit motarilla, Karjaalle johtavalla kantatiellä 52 ja myös pikkuteillä. Miettikääs tätä nyt ajoissa, eli jos on hevostila tai firma toisella puolella rajaa ja elikot pitää käydä ruokkimassa, niin yhtäkkiä täytyy ”valita puolensa”. Siinä on turha enää itkeä autossa sotilaspoliiseille, kun panssari-Sisu on poikittain tiellä.