Salon uusi seppä sai palkeet – Pertti Falkstedt hämmästyi

0
Pertti Falkstedt on salolaisille tuttu näky muun muassa Lasten Laulukaupungin tapahtumissa ja ohjelmallisilla sunnuntaitoreilla.

Toimelias eläkeläinen Pertti Falkstedt on ensimmäinen Salon Seppä. Hän voitti äänestyksen, jossa kolmisenkymmentä salolaista kulttuuriyhdistystä sai valita, kenelle annetaan kulttuuriväen uusi tunnustuspalkinto.

– Olen onnellinen, että työ on huomioitu. En ole tehnyt mitään suuria kulttuuritekoja, ja olin kauhean hämmästynyt jo siitä, että minut asetettiin ehdolle, Falkstedt sanoo.

Yhden suuren kulttuuriteon sijasta Pertti Falkstedt on ollut innolla mukana vähän kaikessa. Se todetaan myös Salon Seppä -tunnustuksen perusteluissa: ”Falkstedt on toiminut pitkään salolaisessa kulttuuri- ja yhdistyskentässä tehden tärkeää talkootyötä kulttuuritapahtumien järjestämisessä”.

Salolaisille Falkstedt on tuttu näky muun muassa Lasten Laulukaupungin tapahtumissa ja ohjelmallisilla sunnuntaitoreilla – sekä Facebookissa.

Salon Seppä -tunnustus piti luovuttaa ensimmäistä kertaa järjestettävässä kulttuurigaalassa lauantaina. Koronavirus sotki suunnitelmat. Kulttuurikumppanien puheenjohtaja Marko Heikura ja Salon kaupungin kulttuurituottaja Suvi Aarnio ojensivat Palkeet-kiertopalkinnon vaivihkaa ilman yleisöä.

– Tunnustuksen voi saada yhdistys, ryhmä tai henkilö, joka on vaikuttanut paikalliseen taide- ja kulttuurielämään. Pertti Falkstedt on pitkäjänteisen kulttuurityön ja monipuolisen talkootyön tekijä, Heikura kiittelee.

Heikura korostaa, että kulttuurin ja taiteen merkitys yksilölle ja yhteisölle on merkittävä – myös poikkeuksellisina aikoina.

– Salon virkeä kulttuurielämä nojaa vahvasti kolmannen sektorin ja vapaan kentän aktiivisuuteen ja yhteiseen tekemiseen, jossa talkootyöllä on suuri merkitys. Pertti Falkstedt on ollut edistämässä elävää kaupunkikulttuuria ja positiivista kaupunkikuvaa.

Heikura mainitsee Falkstedtin ansioksi esimerkiksi luisteluradan torin ympyräparkissa.

Pertti Falkstedtin mielestä salolaisten pitäisi oppia näkemään Salon hyvät puolet.

– Me ihmiset luomme hengen ja ilmapiirin. Meidän pitäisi olla Salosta ylpeitä. Missä muussa tämänkokoisessa kaupungissa on näin upea, kattava ja monipuolinen liikunta-, urheilu- ja kulttuuritarjonta, Falkstedt korostaa.

Lasten Laulukaupungin hallituksessa Pertti Falkstedt on istunut jo parikymmentä vuotta. Yhdistyksen rooli on kasvanut ympärivuotiseksi tapahtumajärjestäjäksi.

– Nokian lähdettyä ja eläkkeelle jäätyäni minua alkoi ärsyttää, kun Salosta puhuttiin surkeana maailmanlopun paikkana, jossa ei ole mitään. Siitä saa tyydytystä, kun voi olla mukana edesauttamassa tapahtumien syntyä ja järjestämistä.

Tämä näkyy myös Facebookissa, jossa Falkstedt julkaisee ahkerasti kuvia ja päivityksiä. Julkaisulinja on selkeä:

– Aina, kun jotain myönteistä löytyy. Salossa tapahtuu koko ajan ja valtavasti kaikenlaista.

Pertti Falkstedt täyttää kohta 67 vuotta. Hän on syntynyt Salossa, mutta päätynyt pikkulapsena Karjalohjalle. Lastentarhanopettajaksi valmistuttuaan hän palasi Saloon 24-vuotiaana. Sen piti olla väliaikaista, mutta kaksitoista vuotta Salossa asuttuaan Falkstedt totesi, ettei hän lähde täältä mihinkään.

Kaksi vuotta sitten Pertti Falkstedt valittiin Salon Unikeoksi. Uskelan Rotaryklubi on valinnut hänet myös Vuoden Veljeksi.

Kulttuurigaalan liput säilyvät

Lauantain piti olla salolaisen kulttuurin päivä, mutta sekä kulttuuriseminaari että illan kulttuurigaala oli peruttava koronaviruksen takia.
– Kyselyjä näiden tapahtumien kohtalosta on tullut paljon. Molemmat tullaan järjestämään myöhemmin ilmoitettavana ajakohtana, Kulttuurikumppanien puheenjohtaja Marko Heikura lupaa.
Kulttuurigaalaan hankitut liput ovat edelleen käytettävissä.

Jätä kommentti