VILLE POHJONEN. Olemme siirtyneet poikkeukselliseen aikaan. Maailmalla, Euroopassa ja meillä Suomessa nopeasti leviävä koronavirus on pakottanut yhteiskunnat uusiin toimintatapoihin. Suomessa poikkeustila tarkoittaa muun muassa ihmisten liikkumisen ja kokoontumisien rajoituksia.
Maan hallitus, viranomaiset ja kunnat ovat kantaneet vastuunsa ja tehneet vaikeita ratkaisuja etupainotteisesti.
Toimenpiteistä huolimatta epidemian leviämistä on vaikea estää, mutta sen voimakkuutta ja ehkä jopa kestoa pystytään näillä toimenpiteillä rajoittamaan. Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmille, joille sairastuminen uuteen virustautiin voisi olla kohtalokasta.
Poikkeuksellisille toimenpiteille on kansalaisten laaja hyväksyntä. Koronavirukseen valmistautuminen osoittaa taas kerran, että suomalainen yhteiskunta toimii ja huolehtii kansalaisistaan.
Poikkeuksellinen tilanne on otettu huomioon myös sanomalehden teossa. Salon Seudun Sanomien ilmestyminen painettuna ja digitaalisena pyritään turvaamaan kaikissa olosuhteissa. Lehteä tehdään jo nyt osittain etätyönä, ja tarvittaessa etätyötä voidaan edelleen laajentaa.
Koronavirus vaikuttaa merkittävästi koko yhteiskunnan toimintaan, ja se näkyy myös lehden sisällöissä. Käytännössä urheilu ja kulttuuri ovat lähes täysin pysähtyneet, eikä muitakaan suuria yleisötapahtumia toistaiseksi järjestetä. Näiden uutisten puuttuminen voi näkyä joinakin päivinä pienempinä sivumäärinä.
Tulemme seuraamaan erityisen tarkkaan koronaviruksen leviämistä ja epidemian vaikutuksia oman talousalueen arkeen ja ihmisiin. Yleisen turvallisuuden kannalta tärkeimmät koronauutiset tulevat olemaan lehden nettisivuilla vapaasti luettavissa, vaikka pääsääntöisesti sisällöt ovat maksullisia.
Näinä poikkeuksellisina aikoina toisista välittäminen on tärkeää. Salossakin on ilahduttavasti syntynyt naapuriapuryhmiä, jotka auttavat esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvia ruokaostoksissa. Juuri tällaista yhteisöllisyyttä tarvitaan vaikeina aikoina.
Noudattamalla terveysviranomaisten ohjeita ja auttamalla toisiamme voimme ehkäistä virusepidemian pahimpia vaikutuksia ja rakentaa mahdollisimman nopeaa paluuta normaaliin arkeen.
Salon Seudun Sanomat on mukana taistelussa koronavirusta vastaan. Otamme mielellämme vastaan juttuvinkkejä, jotka liittyvät virusepidemiaan ja sen herättämiin kysymyksiin.
Paniikkia ei kukaan halua, mutta luotettavalla asiatiedolla on nyt erityisen suuri tarve.