Koronaviruspandemia on tyhjentänyt salonseutulaisia kahviloita, ravintoloita ja baareja viime viikosta lähtien. Ruokailijoiden määrä putosi monessa paikassa merkittävästi.

Maanantaina oli hiljaista niin Salon kuin Someron keskustan ruokapaikoissa.

Salon Sushi House tiedotti lauantaina, että sen toiminta keskeytyy väliaikaisesti 16.3.–31.3. koronaviruksen ehkäisemiseksi. Salon Seurahuone päätti maanantaina siirtyä koronatilanteen takia poikkeusaukioloihin. Ravintola on toistaiseksi avoinna vain arkisin lounasaikaan eli kello 11–14.

Someron Seurahuoneen yrittäjä Tapio Paakkunainen kertoo, että kolmasosa lounasasiakkaista loisti poissaolollaan maanantaina.

– Totta kai tämä koronasta johtuu, koska lounaalta puuttui selvästi riskiryhmä. Sen sijaat nuoret ja työikäiset käyvät edelleen syömässä, Paakunainen huomauttaa.

Myös salolaisen Lounaskahvila & Juhlapalvelu Marja Kankareen iäkkäämmät vakioasiakkaat jättivät tulematta lounaalle.

– Väkeä alkoi käydä tavallista vähemmän jo viime viikolla, vaikka perjantai olikin ihmeen vilkas, yrittäjä Marja Kankare sanoo.

Hän kertoo, että varattuja tilaisuuksia on peruttu jo toukokuultakin.

– Yksikin vuosikurssitapaaminen siirrettiin vuodella eteenpäin. Elämme päivän kerrallaan ja jatkamme normaalisti niin kauan kuin itse olemme kunnossa. Tilanne muuttuu radikaalisti, jos joku meistä sairastuu, Kankare muistuttaa.

Ketjupäällikkö Karim Selman kertoo, että Lounasravintola Salon Patarouvassa on seurattu koronatilannetta tarkasti jo pitkään kiinalaisomistajien ansiosta.

– Toimintaa jatketaan vielä ihan normaalisti, hän vakuuttaa.

Pitopalvelua tarjoavan somerolaisen lounaskahvila Torituvan yrittäjä Kaisa Pomppu on pannut merkille jo yleistä hysteriaa.

– Kaikki juhlat on peruttu huhti–toukokuulta eli toistakymmentä tilausta on lähtenyt. Maanantaina oli hiljaista koko kylällä, hän kertoo.

– Jokainen asiakas puhuu koronasta.

Suosittu lounasravintola Sushi House sulki Salossa ovensa ja on kiinni maaliskuun loppuun saakka. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Pomppu tietää monen pienyrittäjän suuntaavan jo pankkiin neuvottelemaan lainojen maksuaikataulusta.

– Tulevaisuus pelottaa, mutta Toritupa pidetään auki niin kauan kuin joku ylempi taho kieltää aukiolot. Asiakkaat käyttävät käsidesiä ja me desinfioimme pöytiä ja ovia ahkerasti.

Somerolaisen Café Rosen yrittäjä Anu-Miisa Forell teki maanantaina lounassalaatteja tarjolle tavallista vähemmän todettuaan, että aamukymmeneen mennessä oli käynyt vasta 20 asiakasta, kun normaalisti heitä käy siihen mennessä useita kymmeniä.

– Koronan vaikutus on näkynyt torstaista asti. Se jälkeen kahvilassa on ollut huomattavasti hiljaisempaa, ja tilauksia on peruttu vaikka kuinka. Tulee jo mieleen, kannattaako kahvilaa pitää auki, Forell sanoo.

– Tukkutilausten tekeminen mietityttää nyt. Tavaraa on pakko tilata tavallista vähemmän.

Suur-Seudun Osuuskaupan toimialajohtaja Riitta-Leena Rossi toteaa koronatilanteen näkyvän kaikissa SSO:n toimipaikoissa.

– Asiakkaat ovat kuunnelleet ohjeistusta siitä, miten lähikontakteja pitää välttää ja se taas on johtanut siihen, että ravintoloissa käydään tavallista vähemmän.
Rossin mukaan tilanne näkyy myös Sokos Hotel Rikalassa.

– Ulkomaalaisia asiakkaita ei näy. Kansainväliset konsernit ovat panneet ihmiset etätöihin ja matkustuskieltoja on päällä.

Rossi huomauttaa, että isojen tapahtumien perumiset vähentävät majoituspalvelujen kysyntää myös tulevaisuudessa.

Astrum-Keskuksen markkinointi- ja myyntipäällikkö Jessica Blomberg kertoo peruutuksia tulleen erittäin paljon.

– 90 prosenttia kokous- ja juhlapalveluista on kevään osalta peruttu tai siirretty syksyyn. Koronatilanne vaikuttaa myös hotelli Saloran puolella, kun kaikki ulkomaalaiset asiakkaat jäävät pois. Myös kahden päivän kokouksiin varatut majoitukset on peruttu.

Pääkuva:

– Eihän meillä perusterveillä ole hätää, mutta asiakaskunnastamme lähes puolet on ikääntyneitä ja ymmärrän hyvin heidän varovaisuutensa, lounaskahvila- ja juhlapalveluyrittäjä Marja Kankare toteaa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Jätä kommentti