Taudit osana historiaa

0

LOTTA VUORIO. Koronaviruksen vallitessa tiedonjano on suuri. Olen lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä uutisia ja tiedotteita koronaviruksesta ja sen leviämisestä.
Tietoa saa lehdistä, uutissivustoista, televisiosta, radiosta ja somesta mielin määrin, jopa jonkin asteiseen uutisähkyyn asti.
Meillä on aivan erilainen kyky varautua koronavirukseen verrattuna aiempien vuosisatojen kulkutauteihin. Tiedonkulku on välitöntä ja nopeaa verrattuna aikaan ennen digilaitteita, postilaitosta saatikka järjestäytyneitä valtioita.
Taudit ovat olleet aina osa historiaa, jota ne ovat monin tavoin ohjanneet. Päädyinkin pohtimaan, voisiko menneisyyteen katsominen helpottaa suhtautumista poikkeustilaan.

Historiantutkimuksen suola on ajallinen perspektiivi, jonka avulla asioille ja tapahtumille voi etsiä vertaistukea.
Menneisyyden tapahtumia ei sinänsä voi eikä kannata yhteismitallisesti vertailla keskenään, koska jokaisen historiallisen tapahtuman olosuhteet ovat kulttuurisesti ainutlaatuiset.
Vertaistuella tarkoitan pikemmin lohdullista ajatusta siitä, että ihminen on kamppaillut samanlaisten haasteiden kanssa aikaisemminkin.
Kulkutaudit rutosta rokkoihin ovat vieneet tuhottoman paljon ihmisiä, ja tautien vaikutus historiankulkuun on kiistämätön. Taudit mahdollistivat eurooppalaisten valloitusretket uuden ajan alussa ja ovat vaikuttaneet sotiin ja kaupankäyntiin.
Yhteistä koronalle ja muille menneisyyden epidemioille ovat pelko tuntemattomasta taudista ja vastustuskyvyn puute. Erona taas nykytieteen kyky tutkia ja reagoida paremman tiedon turvin taudin hoitamiseen ja leviämiseen.
Toisaalta tauti leviää lähtökohtaisesti nopeammin globalisoidussa nykymaailmassa, jossa liikkuvuus on runsasta.
Kun jotkut vähättelevät koronaa vain tymäkkänä flunssana, on syytä muistaa, että pitkään kaikki flunssat olivat potentiaalisia kuolemanriskejä.
Lohtua ei tuo tieto siitä, että kuolema ja taudit ovat korjanneet menneen ajan ihmisiä. Lohdun luo tunne, että näistä haasteista on päästy yli ennenkin.

Menneisyyteen katsominen ei poista tämän hetken kärsimystä tai ongelmia. Se ei tässä hetkessä paranna yhtään viruspotilasta, tuo lisäpaikkaa teholle tai pelasta konkurssin partaalla olevaa yritystä.
Se auttaa kuitenkin hahmottamaan, kuinka ihminen on selvinnyt lukuisista vaikeista olosuhteista ajanlaskun aikana. Ihminen on lajiluonteeltaan ongelmanratkaisija, jolla on taito tulla toimeen hädän hetkellä ja kehittää keinoja esteiden ylittämiseksi.
Tavallisina kansalaisina meidän velvollisuudeksemme jää noudattaa ohjeita, jotka meitä viisaammat ovat antaneet.
Olen varma, että kriisiin on vastattu tähän hetkeen parhaalla mahdollisella tavalla ja että menneisyys on auttanut jollain tapaa valmistautumaan poikkeustilaan. Ilman menneisyyttä valmiuslakikaan ei varmasti olisi olemassa.
Menneisyyteen katsominen muistuttaa, että elämä jatkuu joka tapauksessa – kävi hyvin tai huonosti.
Parhaassa tapauksessa mahdollisimman hyvin siten, että korona opettaa meitä valmistautumaan jatkossa tuntemattomiin tauteihin taas paremmin.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston jatko-opiskelija.