Vehasen sahalla Salossa illalla syttyneessä voimakkaassa tulipalossa on tuhoutunut kokonaan noin 1500 neliön suuruinen hallirakennus, jossa sijaitsi puunjalostuksen tuotantolinjasto. Saha valmistaa hirsisiä taloja ja lomakoteja.
Sahan yksi omistaja, Tony Pelander, arvioi vahinkojen nousevan pariin miljoonaan euroon.
Palon sammutus- ja raivaustyöt jatkuvat parhaillaan ja jälkivartiointi tulee kestämään pitkään. Poliisin tiedotteen mukaan tekninen ja taktinen tutkinta palon syttymissyyn selvittämiseksi käynnistyy pelastus- ja raivaustöiden päätyttyä aikaisintaan keskiviikkona.
Palon syttymissyytä on poliisin mukaan tässä vaiheessa liian aikaista arvioida.
Sahalle on hälytetty noin 25 pelastuslaitoksen yksikköä.
Tulipalossa ei ole loukkaantunut ketään.
Hälytyskeskus sai hälytyksen palosta tiistai-iltana kello 18.10. Sahalle hälytettiin noin 25 pelastuslaitoksen yksikköä.
Juttua on päivitetty kello 20.
Juttua on päivitetty klo 21.20.