Kaikki keinot käyttöön

0
Laaja testaus, tartuntaketjujen tehokas selvittäminen ja altistuneiden nopea eristäminen auttavat viruksen tukahduttamisessa.

Koronaepidemian leviämistä on Suomessa hidastettu monilla rajoituksilla. Toimenpiteillä näyttää olevan myös vaikutusta, sillä tartuntamäärät ovat pysyneet maltillisina. Tosin epidemian huippu on vasta edessä.
Rajoitukset iskevät voimakkaasti talouteen ja ihmisten liikkumiseen. Mitä nopeammin rajoituksia voidaan keventää, sitä nopeammin talouden elpyminen voi alkaa.

Suomessa on nyt syytä ottaa kaikki keinot käyttöön epidemian kukistamiseksi. Rajoitukset purevat viruksen leviämiseen, mutta niitä voidaan joutua käyttämään vielä pitkään. Se taas olisi myrkkyä taloudelle.
Rajoituksia voidaan purkaa nopeammassa tahdissa, jos samaan aikaan pidetään virus muuten aisoissa. Tämä tarkoittaa laajaa testausta, tartuntaketjujen nopeaa jäljitystä ja altistuneiden tehokasta eristämistä.
Suomessa suhtauduttiin aluksi nihkeästi laajaan testaukseen, mutta myöhemmin kanta on muuttunut. Pelkkä testaus ei riitä, vaan siihen pitää yhdistää tartuntaketjujen tehokas jäljittäminen.

Singaporessa ja Etelä-Koreassa on käytetty hyvillä tuloksilla mobiilisovellusta, jonka avulla pystytään selvittämään, keiden lähellä sairastunut henkilö on liikkunut. Samanlaista sovellusta valmistellaan Saksassa, ja myös Suomessa kaksi ohjelmistoyhtiötä kehittää yhteistyössä Suomeen sopivaa ohjelmaa.
Sijaintitietojen keräämisestä ei ole kyse, vaan sovellus seuraa lähellä olevia puhelimia. Kun henkilö sairastuu, sovelluksen avulla voidaan saada tiedot niistä puhelimista, joiden haltijat ovat altistuneet tartunnalle. Näin altistuneet on mahdollista saada karanteeniin ja testeihin.
Tietosuojakysymykset pitää selvittää tarkkaan, ennen kuin sovellus otetaan käyttöön. Lisäksi mahdollisimman monen suomalaisen pitäisi ladata sovellus puhelimeensa, jotta siitä olisi hyötyä.

Puhelinsovellus auttaa terveysviranomaisia tartuntaketjujen selvittämisessä. Sen lisäksi tarvitaan paljon väkeä tartuntaketjujen jäljittämiseen.
Kalliiksi koronaepidemia tulee joka tapauksessa, joten viruksen tukahduttamiseen kannattaa ohjata rahaa ja resursseja.