Kirjallinen varkaus

0

JUHA RUUSUVUORI. Kerron nyt teille tosi tarinan. Olipa kerran pieni pienyrittäjä nimeltä Viljo. Hänen yhden miehen firmansa valmisti perunalastupusseja elokuvateattereille. Vaan tulipa sitten kulkutauti kaukaa Kuolanniemimaalta tunturisopulien levittämänä. Tauti eteni ihmisten riesaksi, koska oravat kuskasivat sopulien kikkareita ihmisten grillikatoksiin.
Tämä on hieman ynseää, pohti Viljo kun elokuvateatterit pantiin säppiin ja perunalastujen elokuvallinen mussutus tyrehtyi. Kaik män ja viel jäikii, totesi Viljon karjalaissyntyinen vaimo Hilima. Mitä himpskattia nyt tehdään, ihmetteli Viljo kun perunalastupussikoneet seisovat ladossa tyhjän panttina ja keräsivät tarantellaverkkoa ja lepakonkakkaa ylleen.

Viljo ei voinut katsella uusia, elähdyttäviä sarjoja Netflixistä, koska lasku oli maksamatta. Hän ei voinut kuunnella surumielisiä suomalaisia iskelmiä Spotifystä, koska lasku oli maksamatta. Vanhat cd:t oli jouduttu myymään, koska piti saada voita leivän päälle. Lapissa sijaitsevalle mökille ei voinut ajaa, koska bensa oli kallista. Onneksi pariskunnan kellarissa oli riittämiin perunaa, porkkanaa ja zuccinia. Helppo oli ihmisen hädässä muuntua vegetaariksi.
Viljo The ChipsbagMan (kuten hänen armeijakaverinsa häntä kutsuivat) ei ollut lukumiehiä. Itse asiassa hän oli viimeksi lukenut Jerry Cottonia 15-vuotiaana eikä ollut sitäkään päässyt kuin kolme sivua eteenpäin. Elämä oli siitämisin ollut työntäyteistä: perunalastupussikoneen vääntämistä, maanviljelyä, vähän pörssikeinottelua ja ojankaivuuta.
Nytpä äkkäsi Viljo kirjahyllystä kirjan. Se oli kiilautunut posliinikoiran ja tapetin väliin. Posliinikoira esitti saksanseisojaa. Kirjan nimi oli Kieltolaki ja siinä kuvattiin laittomuuksia. Tämä lukeminenhan on kivaa, Viljo päätti hotkaistuaan koko opuksen yhdeltä istumalta. Nastaa hommaa, Viljo tokaisi fiikukselle, sillä hänen vaimonsa Hilima oli hutvettamassa virtuaalisessa ompeluseurakokouksessa tallin ylisillä.
Viljo tahtoi lisää kirjoja. Mutta miten? Rahaa ei ollut nettikaupasta ostamiseen. Kirjasto oli kiinni syksyyn asti. Ja niin tuli kirkas ajatus kuin kalalla olisi päähän lyöty: kirjastossa ei ollut hälytyslaitteita, koska kirjoja pidettiin nykyisin täysin arvottomana tavarana. Mutta nyt on uusi aika koittanut, Viljo hihkaisi.
Hän pukeutui mustiin, otti reppunsa ja sorkkaraudan, jota kutsui yleisavaimeksi. Yöllä, Hiliman nukkuessa hurskaan unta, mies meni kirjastoon ja tunki puoli metriä kirjoja reppuunsa. Viikossa hän oli lukenut kaikki ja kävi vaihtamassa uusiin.
Viljo alkoi myös kätkeä kirjoja halkopinoihin, navetoiden vinteille ja autotalleihin. Hän antoi kavereilleen vinkkejä kätköpaikoista ja tästä book-cache -harrasteesta tuli suosittu. Asiaan kuului, että kätketty kirja piti aina lukea kokonaan. Viljo otti kätköilystä pientä maksua ja osti rahalla makkaraa, osan säästi fiksuna miehenä. Moni halusi kirjojen salaperäiseen maailmaan.

Kaikki mistä on pula, on haluttua, Viljo päätteli. Kuten pirtu.
Mitä sitten tapahtui? No, Viljo perusti nettikirjakaupan, tuli upporikkaaksi ja osti Hilimalle hamekankaan ja Lamborghinin.
Onko tämä tarina totta? Ei ole. Kirjailijat valehtelevat aina, ja minä olen yksi heistä.

Kirjoittaja on Taalintehtaalla asuva kirjailija.