Koronakevät on lisännyt toisten puolesta asiointia apteekeissa. Reseptilääkkeiden haku onnistuu helpoimmin, jos noutaja saa mukaansa tilaajan Kela-kortin lisäksi paperitulosteen tarvittavasta reseptistä. Kela-kortin avulla apteekit voivat kirjautua Kanta-palveluun, jossa jokaisen reseptit näkyvät. Salolaisen Kuninkaantien apteekin apteekkari Minna Mäenpää toteaa, että muitakin tapoja löytyy.
– Voimme sopia asiakkaan kanssa puhelimessa, miten toimitaan. Normaalisti emme kirjaudu puhelun perusteella Kanta-palveluun, mutta nyt Fimea (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus) on antanut siihen luvan, kunhan selvittämme asiakkaan henkilötiedot. Pyydämme häntä myös kertomaan omista lääkitystiedoistaan asioita, joiden avulla henkilöllisyys varmistuu, Mäenpää sanoo.
Lääkkeet voi noutaa henkilö, jonka haltuun tilaaja luottaa Kela-korttinsa. Monilta löytyy lähipiiristä joku avulias tuttava, mutta myös taksinkuljettajia käytetään.
– Jotkut apteekit ovat sopineet lääkkeiden toimittamisesta taksiyrittäjien kanssa, mutta me olemme suosineet Salon seurakunnan asiointipalvelua, koska seurakunta ei veloita siitä asiakkaalta mitään, Mäenpää huomauttaa.
– Osalla apteekeista on verkkoapteekkeja ja omia sopimuksia kotiinkuljetuksista, mutta silloin asiakkaan pitää muistaa tarkistaa lääkkeiden toimitusajat.
Myös maksun hoitamisessa on apteekkikohtaisia eroja. Joistain apteekeista voi saada laskun mukaansa.
– Maksutavoista kannattaa keskustella etukäteen oman apteekkinsa kanssa, Mäenpää muistuttaa.
Muille lääkkeiden haku on tavallista yleisempää nyt, kun yli 70-vuotiaita ja muita koronan riskiryhmiin kuuluvia on suositeltu välttämään asiointia kaupoissa ja apteekeissa.
– Eikä apteekissa tietenkään voi käydä, jos itsellä on koronaan viittaavia oireita, Mäenpää tähdentää.
Apteekkien on varmistettava, että lääkkeet päätyvät oikealle henkilölle.
– Kela-kortin kanssa asiointi on selvintä. Silloin asia hoituu normaalina reseptitoimituksena.
Asiakkaan Kela-korttia ei tarvita, jos asiakas on tehnyt sähköisen valtakirjan.
– Asiakas voi tehdä omilla pankkitunnuksillaanSuomi.fi-palvelussa sähköisen valtakirjan toiselle. Valtuuttamiseen tarvitaan asioijan nimi ja henkilötunnus. Tällöin riittää, että asioija kertoo kenen puolesta asioi, tämän henkilötunnuksen ja todistaa oman henkilöllisyytensä ajokortilla, henkilökortilla tai passilla, Mäenpää selvittää.