Salon koronaepidemia meni ohi – Taudin leviäminen pysähtyi nopeasti myös Somerolla

6
Hygieniaohjeistukset ja kokoontumisrajoitukset ovat purreet Varsinais-Suomessa. Kuva: Lehtikuva

Testillä varmistettujen koronavirustartuntojen määrä on pysähtynyt Salossa reiluun 40 tautitapauksen. Viime viikolla todennettiin vain yksi uusi tartunta.

– Meillä ei ole enää epidemiaa. Perniön epidemia on ohi eikä uusia ole löytynyt, terveyspalvelujen johtaja Kaisa Nissinen-Paatsamala toteaa.

– Tapauksia ei ole todettu enempää, vaikka ihmisiä testataan enemmän. Aika rauhallista on muuallakin. Suomessa taudin eteneminen on saatu hyvin rajattua.

Tauti ei ole päässyt leviämään, koska hygieniaohjeistukset ja kokoontumisrajoitukset on otettu vakavasti.

– Kaikki ei kuitenkaan ole ohi, ja asiantuntijoiden mukaan syksyksi on luvassa suuri tautiesiintymä.

Turun yliopistollinen keskussairaala Tyks on tutkinut kuukauden aikana (26.3.–26.4.) kaikkiaan 305 Salon terveyskeskuksen lähettämää näytettä. Niistä vain 23:ssa on todettu koronavirus. Loput Salon 44 sairastuneesta on testattu Tyksissä tai yksityisillä lääkäriasemilla.

Somerolla koronatapausten määrä on jäänyt alle viiteen.

– Enempää ei ole tiedossa, johtava lääkäri Arja Lukka toteaa.

Somerolla testaukset aloitettiin huhtikuun puolivälissä, ja tähän mennessä näyte on otettu yli 30 somerolaisesta.

– Testejä tehdään nyt aiempaa löyhemmin perustein, ja näyte otetaan lähestulkoon jokaisesta, jolla on vähänkin jotain oireita, Lukka kertoo.

Testaamisen laajentamisesta huolimatta uusia tapauksia ei ole löytynyt. Lukka toteaa, että maan hallituksen tekemät rajoituspäätökset ovat purreet hyvin.

– Tyksissä tutkituista näytteistä löydetään 5–7 tapausta päivässä, joten tartuntoja on vähän koko Varsinais-Suomessa. Aika näyttää, miten virus etenee.

Nissinen-Paatsamala huomauttaa, että lapsiin koronavirus ei joko tartu ollenkaan tai se ei ainakaan aiheuta oireita. Tiedetään, että myös osa aikuisista voi sairastaa covid-19:n oireettomana. Voiko taudin oireetonta muotoa sairastava levittää virusta? Oireeton kun ei ainakaan yski eikä pärski.

– Yleensä korona tarvitse tarttuakseen pisaratartunnan, mutta varmuutta tästä ei ole. Kaikki oireellisetkaan ihmiset eivät tartuta ketään ja jotkut taas ovat jättitartuttajia, Nissinen-Paatsamala selvittää.

Koronatestissä pumpulitikku työntyy syvälle sieraimeen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on kehottanut lisäämään koronavirustestausta. Testi ei ole miellyttävä kokemus, sillä solunäyte otetaan näytteenottotikulla sieraimen kautta nenänielusta. Salon terveyspalvelujen johtaja Kaisa Nissinen-Paatsamalan arvion mukaan pumpulitikku työnnetään 10–12 sentin syvyyteen.

– Nenä on arka paikka, ja näytteenotto tuntuu ilmeisesti siltä kuin kallonpohjaa raavittaisiin, hän sanoo.

Koronaviruksen aiheuttaman covid-19 -taudin vasta-aineiden testaaminen on sen sijaan helpompaa, koska vasta-aineet löytyvät verinäytteestä.

Immuniteetin syntymisestä on esitetty erilaisia arvioita. Joidenkin arvioiden mukaan vasta-aineet voivat jopa hävitä, jolloin taudin sairastanut voi saada uuden tartunnan.

– Toivottavasti Suomessa saadaan kehitettyä rokote nopeasti, Nissinen-Paatsamala painottaa.

Päivitetyn ohjeen mukaan testeihin pitäisi ohjata kaikki perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon potilaat, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita tai syytä epäillä koronavirustartuntaa. Lisäksi testataan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä ja muita kriittisillä aloilla työskenteleviä.

Salon Matti ja Talouskukkaro

Koronaepidemia ei ole ohi, tämän tyyppinen otsikointi antaa tilanteesta väärän kuvan, joka voi muuttaa ihmisten suhtautumista annettuihin ohjeisiin.

Jerppu

Juuri näin. Pandemia on vasta ottamassa vauhtia, ja jos nyt aletaan lepsuilla, niin tauti pääsee leviämään holtittomasti. Tällä hetkellä Suomessa tilanne on ristiriitainen. Toisaalta rajoitustoimet ovat kyllä hidastaneet taudin leviämistä, mutta samaan aikaan on tautihuippu siirtynyt syksyyn tai jopa ensi talveen, jolloin se voi tulla samanaikaisesti kausi-influenssan kanssa. Samoin pitkittyminen pahentaa talousvaikutuksia. Mutta epidemia on vain hidastunut, ei se ole katoamassa mihinkään. Oikeastaan tällä hetkellä tilanteesta näyttäisi olevan vain kaksi tietä ulos: joko tauti sairastetaan läpi hallitulla tahdilla ja toivotaan, että virukselle kehittyy immuniteetti (tästähän ei ole vielä mitään todisteita) edes pariksi vuodeksi, tai sitten virus pyritään hävittämään maastamme. Näin… Lue lisää »

Tietämätön

Haluaisin tietää,mitä se tautihuippu tarkoittaa? On sanottu että Suomessa on tautihuippu vappuna tai toukokuussa, mutta nyt sitä vaan siirretään ja siirretään. Silti tautitapaukset ovat lähteneet laskuun. Eli eikös silloin olla jo saavutettu tautihuippu? Kukaan ei tiedä, miten tämä virus käyttäytyy, joten uutta epidemiaa on vaikea ennustaa, tuleeko vai ei. Rokote tähän olisi se ainut varma juttu, mutta se kestää. Eli jos vaan ihmiset jatkaisivat käsienpesemistä ja välttäisivät joukkotapaamisia.

Jerppu

Tautihuippu on tietysti se ajankohta, jolloin tautitapaukset ovat enimmillään ja josta ne lähtevät laskuun. Se, että nyt tartunnat ovat laskusuunnassa, on tavallaan illuusio, joka johtuu tiukoista rajoitustoimista. Se ei ole tautihuippu, koska nykyisiä rajoitustoimia ei voida tai haluta jatkaa ikuisesti. Kun rajoituksia puretaan, roihahtavat tartunnat uuteen kasvuun. Koko statistiikan seurannan ongelma on viive. Koska taudin itämisaika on parisen viikkoa, nyt tapahtuvat tartunnat näkyvät testaustilastoissa viiveellä. Kuolemantapaukset tietysti näkyvät vielä pidemmällä viiveellä, koska kukaan tuskin kuolee tautiin heti sairastuttuaan. Ja kun jo oireeton voi tartuttaa, niin sen parinkin viikon aikana tulee jo jatkotartuntoja, jotka puolestaan näkyvät taas parin viikon viiveellä. Näistä… Lue lisää »

Huolestunut

Epidemia ei todellakaan ole ohi. Hämmästelen, että lehti kirjoittaa näin ja johtava lääkäri ilmoittaa, ettei meillä enää ole epidemiaa. Tällaiset ilmaisut ovat vastuuttomia. On tietenkin positiivista, että Salossa ei ole ollut uusia tartuntoja muutamaan päivään. Oireettomia taudinkantajia voi tälläkin hetkellä olla useita ja tartunta leviää. Virus ei myöskään tunne kuntarajoja. Mitäs johtava lääkäri sitten sanoo kun seuraavat tartunnat ilmenevät.

Marco

Karseaa otsikointia, mutta niin oli terveydenhuollon johdon lausunnotkin.