Kritiikkiä kerännyt kansalaisopistopäätös pysyy – ”Ei ole tarkoituksenmukaista lähteä muuttamaan linjausta”

1
Kaupungin organisaation muututtua huhtikuun alussa kansalaisopistoa koskevat asiat siirtyivät Pia Setälän vastuulle.

Paljon keskustelua aiheuttanut päätös Salon kansalaisopiston toiminnan keskeyttämisestä ei ole muuttumassa.

Sivistyspalveluiden johtaja Pia Setälä sanoo, ettei hänellä ole aikeita esittää muutoksia jo tehtyihin ratkaisuihin.

– Ei ole tarkoituksenmukaista lähteä muuttamaan linjausta, sanoo Setälä.

Setälä sanoo, että valtioneuvoston linjauksen mukaisesti kansalaisopiston lähiopetus on keskeytetty 13.5. asti. Salossa kaupunginhallitus päätti asiasta.

– Kansalaisopistolla on valmius, tahtotila ja välineet etäopetuksen toteuttamiseen, jotka tulee jatkossa huomioida opiston ohjelmien suunnittelussa. En ollut itse valmistelussa mukana, joten en pysty tarkemmin ottamaan kantaa etäopetusta koskevaan asiaan, sanoo Setälä.

Päätös on saanut kritiikkiä muun muassa kansalaisopiston henkilökunnalta.

Valtioneuvoston linjaus kieltää lähiopetuksen muttei etäopetusta.

Kansalaisopiston rehtori Päivi Pölönen ja joukko opiston opettajia ovat kertoneet, että kansalaisopisto oli hyvää vauhtia siirtymässä etäopetukseen, kun Salon kaupunginhallitus päätti keskeyttää opetuksen. Pölösen mukaan etäopetuksesta ei syntynyt lisäkuluja tai -kustannuksia.

– En ollut päätöksen valmistelussa mukana, mutta toimitin valmisteluun tiedot. Meillä oli jo käynnissä etäopetus, sanoo Pölönen.

Päätöksen aikaan apulaiskaupunginjohtajana sivistyspalveluistakin vastannut Jari Niemelä perusteli sulkemista sillä, että ”etäopetus olisi edellyttänyt mittavia lisätoimia, joihin ei nähty tässä tilanteessa olevan mahdollisuuksia”. (SSS 2.4.2020)

Päätöksen jälkeen Niemelä on valittu Salon vt. sosiaali- ja terveyspalveluiden johtajaksi, ja sivistyspalveluiden johtaminen on Pia Setälän vastuulla.

Kaupunginhallitus päätti maaliskuussa myös keskeyttää palkanmaksun niiltä kaupungin työntekijöiltä, jotka työskentelevät koronavirusepidemian takia suljetuissa tai supistetuissa yksiköissä.

Valtaosalla kansalaisopiston henkilökuntaa palkanmaksu loppui tämän viikon keskiviikkona. Aikuisten lakisääteisessä perusopetuksessa jatkaa edelleen muutama opettaja.

Kansalaisopiston ensi syksyn kurssitarjonnan suunnittelu oli alkanut juuri ennen sulkemispäätöstä. Nyt työ on jäissä.

– Olen täysin epätietoinen siitä, milloin henkilökunta palaa, sanoo Pölönen.

Se on jo selvää, että normaaliaikataulussa syksyn ohjelmaa ei saada kasaan. Yleensä ohjelma on hyväksytty huhtikuun opetuslautakunnassa, ja opas on ollut oikolukuvaiheessa toukokuun puolivälissä.

– Ymmärrettävä huoli on kansalaisopiston ensi lukuvuoden suunnittelu ja sen toteutuminen, mikäli toiminta pysyy koko kevätlukukauden suljettuna, sanoo Pia Setälä.

Avustaja

Jännä juttu että kaupungin mielestä vain perusopetuksen opettajat voivat tehdä töitä etänä. Esimerkiksi suuri osa koulunkäyntiavustajista on tällä hetkellä poissa töistä, vaikka tuen tarve oppilailla on valtava. Milloin mahtaa olla aikaa ja rahaa korjata nyt tulevat vauriot…
myös kansalaisopistolla olis varmasti annettavaa ihmisten henkiseen hyvinvointiin