Tyksin alueella kahdeksan uutta koronatapausta – Tyksin teho-osaston työntekijällä todettu tartunta

1

Varsinais-Suomessa on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa, tiedottaa sairaanhoitopiiri.

Koronaviruksen johdosta sairastuneiden varsinaissuomalaisten kokonaismäärä on nyt 94.

Lue myös: Salossa kahdella kotihoidon asiakkaalla koronavirustartunta – molemmat sairaalahoidossa

Osa sairastuneista on jo parantunut. Tyksin sairaaloissa on parhaillaan hoidossa 12 koronapotilasta.

Tyksin teho-osaston yhdellä työntekijällä on todettu koronavirustartunta, joka ei todennäköisesti ole työperäinen.

– On varmaa, että tartunnan saanut työntekijä ei ole altistanut potilaita virukselle, todetaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

Sairaanhoitopiiri kertoo, ettei kaikkien tartuntojen lähdettä ole enää pystytty selvittämään. Tämä tarkoittaa, että epidemia on siirtymässä uuteen vaiheeseen myös Varsinais-Suomessa.

– Uutena piirteenä on myös se, että tartuntoja on todettu iäkkäämmillä ihmisillä kuin aiemmin. Tämä korostaa riskiryhmien karanteenissa pysymisen ja muiden rajoitustoimenpiteiden tärkeyttä, tiedotteessa todetaan.

Vierailut Tyksin sairaaloissa on pääsääntöisesti kielletty toistaiseksi. Vierailu voidaan sallia ainoastaan, jos kyseessä on kriittisesti sairas, lapsipotilas tai saattohoidossa oleva potilas. Synnytykseen voi ottaa mukaan puolison tai tukihenkilön. Sairaalan henkilökunta päättää aina tapauskohtaisesti, voidaanko vierailu sallia.

– Koska vierailujen rajaaminen ymmärrettävästi aiheuttaa huolta, ahdistusta ja surua, sairaanhoitopiiri on avannut potilaiden omaisille henkisen tuen puhelinpalvelun. Omaiset voivat näin keskustella sairaalapappien kanssa ajatuksistaan ja tunteistaan luottamuksellisesti. Henkistä tukea potilaiden omaisille ja läheisille on tarjolla päivittäin klo 9–16, myös viikonloppuna palvelunumerossa 040 341 7767.

Jos koronavirukseen sairastunut tarvitsee hoitoa, mutta hänellä ei ole erikoissairaanhoidon tarvetta, häntä voidaan hoitaa myös terveyskeskuksen osastolla. Tällaisia muualla hoidossa olevia potilaita on Tyksin alueella tällä hetkellä kolme.

– Vapaata sairaalakapasiteettia alueella on runsaasti ja valmius uusien potilaiden vastaanottamiseen hyvä.

Miksi?

Kun ei kerrota paljonko eri kunnissa on tartuntoja, niin kaikki vaan olettavat, että nuo tartunnat ovat Turussa, ei meidän kunnassa. Varsinais-Suomessa kumminkin monta kuntaa. Miksi kuntakohtaisia tartuntamääriä ei voi julkaista?

Ihmiset voisivat ottaa tosissaan, kun näkisivät, että kotipaikkakunnalla on tautia. Ja lisätkää sitä testaamista, niin tartuntaketjutkin pysyisi tiedossa.

Näin Islannissa tehdään. Varsinais-Suomessa on vähemmän ihmisiä, niin olisi helppo toteuttaa, jos vaan tahtoa olisi. Mutta nyt vaan lyödään hanskat tiskiin: tauti siirtyy uuteen vaiheeseen.