Eri sävyisten sydänten taulu.

Farkut, sortsit, rotsit ja muu farkkukangas on tänä vuonna muuntunut moneksi Someron Ecotekolassa. Kekseliääseen uusiokäyttöön otettu farkku antaa muodon niin kangasveistoksille kuin tyynyille, pukee nukkeja ja nalleja, päällystää sohvia, sermejä, rantatuoleja ja säilytyslaatikoita.

Farkusta on syntynyt ruusuja ja muita somisteita, reppuja, kasseja, mekkoja ja erilaisia leluja keppihevosista onkipeleihin. Isoihin rannekelloihin on tehty rannekkeet farkkukankaasta.

Kangasaapinen.

Idea farkkujen käytöstä syntyi siitä, että Ecotekolan kierrätysmyymälään tuodaan paljon farkkuja, mutta niitä ostetaan vähän. Farkun työstäminen aloitettiin alkuvuodesta.

– Kaikki alkoi patalappujen ja pannunalusten punomisesta. Seuraavaksi teimme heijastimia. Sen jälkeen innostuimme kokeilemaan kaikenlaista ja yhtäkkiä käsittelyssä oli jo sohva!

Näin kertovat työttömien työpajassa työskentelyä vetävät ohjaaja Virve Kosonen ja työsuunnittelija Minna Kannisto, joilla kummallakin on muun muassa artesaanikoulutus.

– On ollut äärettömän kiva revitellä, Virve Kosonen painottaa. Kuva: SSS/Minna Filppu

Someron kirjaston Parvi-galleriassa avautuu maanantaina näyttely, joka esittelee tätä mielikuvituksellista ja monipuolista farkkukankaan käyttöä. Kolmen viikon ajan esillä oleva näyttely on saanut somerolaisittain nimekseen Varkun viemää.

Vanha matkalaukku on verhoiltu farkulla marionettien näyttämöksi. Kuva: SSS/Minna Filppu

– Täytyihän nämä taidonnäytteet saada esille. Niiden tekeminen oli todella hauskaa, ja se näkyy myös lopputuloksissa. Mielikuvitus on ollut rajaton, naiset toteavat.

Aallot lyövät yli laidan.

Valtaosa esillä olevista töistä on valmistunut parinkymmenen ihmisen kädentaitojen työpajassa, mutta tekemiseen ovat osallistuneet myös puutyöpaja ja kierrätyspuoli.

– Kaikki innostuivat ideoimaan. Meillä on mahdollista kokeilla mitä vain ja opetella erilaisia tekniikoita, Minna Kannisto toteaa.

– Farkkua on muun muassa ommeltu, maalattu ja liisteröity.

Farkkutöitä on tehty yksin, pareittain ja ryhmissä. Kannisto on kannustanut tarttumaan uuteen tehtävään ennakkoluulottomasti.

Kissataulu.

– Ennestään ei ole tarvinnut osata mitään, sillä me autamme kädestä pitäen. Epäonnistumisia ei siis tule, mutta sen sijaan on saanut todistaa ihania onnistumisen tunteita, hän korostaa.

Virve Kosonen sanoo, että työpajojen yhtenä tarkoituksena on innostaa harrastamaan myös kotona ja siinä on nyt onnistuttu.

Farkkutaivaalle on väännetty tähtikuvioita pesulahenkareista ja otettu paperimassa kanaverkkoineen avuksi kolmiulotteisten taulujen luomisessa.

Rukin osista syntyi hevonen.

Farkkukangastauluissa sykkivät sydämet ja kissat istuvat ikkunoilla. Maisemataulussa on kuvattu merenkäyntiä, josta aallot lyövät yli kehysten. Huovutetussa kollaasissa väki viettää kesäpäivää Huopalahden rantamaisemassa.

Monille kierrätykseen tuoduille esineille on keksitty farkkukankaan kautta uutta elämää. Useampaa sohvaa on korjailtu ja yksi verhoiltu kokonaan uusiksi. Marionettinukkeparin näyttämö on tehty vanhaan matkalaukkuun.

Farkkunalle.

Kierrätykseen päätyy myös rikkinäistä tavaraa.

– Valkoisista keittiöntuoleista puuttui jalkoja, ne yhdistettiin yhdeksi penkiksi ja istuimet verhoiltiin farkkukankaalla, Kosonen huomauttaa.

Rukin osista kasattiin hevonen.

– Tämä näyttely osoittaa, että hienoja juttuja voi saada aikaan ilman kallista materiaalia, Kosonen painottaa.

Valtaosa leikkisän näyttelyn tuotteista on myynnissä kuten Ecotekolassa kevään aikana kehitellyn uuden mallin mukaan tehdyt saunahatut. Saunakäyttöön on valmistettu myös tervatonttuja sinisine lakkeineen.

Farkkuveistos.

Näyttely on pääosin perinteisen sinisävyinen, mutta myös mustaa ja vaaleaa farkkukangasta on hyödynnetty.

Varkun viemää on Ecotekolan väen ensimmäinen kädentaitojen näyttely, mutta se tuskin jää viimeiseksi. Seuraavaksi työpajalla aletaan työstää retrokankaita. Kannisto ja Kosonen odottavat niistä syntyvän jotain yhtä omaperäistä kuin farkusta.

– Ei tätä voi tähän jättää nyt, kun kukaan ei enää pelkää lähestyä ompelukonetta, Kannisto naurahtaa.

Työpajan toiminta katkesi maaliskuussa koronarajoitusten takia muutamaksi viikoksi. Täyteen vauhtiinsa se pääsee taas maanantaina.

Näyttelyssä on sekä taide- että käyttöesineitä. – Kaikki innostuivat ideoimaan ja kokeilemaan erilaisia tekniikoita, Minna Kannisto kertoo. Kuva: SSS/Minna Filppu

Someron kirjastonjohtaja Laura Tyysteri iloitsee, että kirjasto pystyy järjestämään alkavan koronakesän aikana edes taidenäyttelyjä kävijöiden iloksi.

– Kaikki muut kirjaston tapahtumat on peruttu heinäkuun loppuun asti, hän sanoo.

Heinäkuuksi esille ripustetaan Liisa Suomisen Maalauksia vuosien varrelta ja elokuuksi Outi Nietosvaaran Puita ja muita.

Varkun viemää -farkuista tehtyjä uusiotuotteita Someron kirjaston Parvi-galleriassa 1.–25. kesäkuuta arkisin kello 11–19.

Virve Kosonen lähtee saunaan tervatontut mukanaan ja Ecotekolassa suunniteltu saunahattu päässään. Kuva: SSS/Minna Filppu
Ecotekolassa valmistui farkusta monenlaisia leluja. Minna Kannisto esittelee onkipeliä, jossa ongitaan kaloja kangastynnyristä. Kuva: SSS/Minna Filppu