Läheisten tuska ei hellitä – salolaiset huumenuorten äidit puhuvat pakkohoidosta

0
Psykoosit ja muut vakavat mielenterveyden häiriöt kytkeytyvät usein huumeiden käyttöön. Kuvituskuva.

Huumeidenkäyttäjien läheisten tuska ei hellitä. Salon Seudun Sanomat tapasi kaksi salolaisäitiä. Toinen heistä pelkää menettävänsä poikansa huumemaailmalle. Toinen äiti on yhden lapsistaan jo menettänyt. Huumeet ajoivat hänen poikansa kuolemaan.

Molemmat äidit puhuvat tahdonvastaisen hoidon puolesta. He kokevat, että nuorten aikuisten huumekierre voidaan katkaista vain pakolla. Nykyinen päihdetyö ei salolaisäitien mielestä toimi.

Helena kuvailee poikaansa Anttia iloiseksi, herkäksi ja kiltiksi. Ammattia opiskelleella teinillä oli kaikenlaisia tulevaisuudensuunnitelmia, mutta hän kärsi myös ahdistuneisuushäiriöistä.

Viisi vuotta sitten Helenalle valkeni, ettei Antti ollutkaan aina koulussa. Huoli kasvoi entisestään, kun äiti pani merkille, millaisten kaverien kanssa hänen lapsensa liikkui.
– Yritin kaikkeni, että hän olisi jatkanut koulua, mutta se jäi kesken.
Helena haki Antille apua psykiatrisesta sairaanhoidosta.

– Sieltä annettiin mielialalääkkeitä. Sen jälkeen kaikki alkoi mennä vain huonommaksi ja huonommaksi. Lääkkeet olivat kaiken pahan alku ja juuri.

Antti muutti omilleen ja jäi koukkuun. Hänestä tuli sekakäyttäjä, joka otti mieliala- ja psykoosilääkkeitä alkoholin kanssa. Lääkärit kokeilivat eri lääkityksiä, mutta mikään ei auttanut.

Sekakäyttö ja huumeet hallitsivat Anttia. Helena alkoi kuulla puheita amfetamiinista, ekstaasista ja kipulääkkeistä.

Helena haluaa vuosien epäonnistumisten jälkeen yhä pelastaa poikansa, mutta hän kokee itsensä voimattomaksi. Hän on turhautunut sosiaali- ja terveyspalveluihin ja pettynyt siihen, miten paljon puhuttu hoitopolku on joka kerta katkennut.

– Poikani on ollut hoidon piirissä monta kertaa. Hän on mennyt pariksi viikoksi katkolle ja ollut hoidettavana myös Halikon sairaalassa. Sitten on taas ollut hoitoneuvotteluja ja hoidon jatkosuunnittelua. On mennyt kolme, neljä viikkoa ennen kuin joku on ottanut yhteyttä.

Antti on tällä välin ehtinyt palata takaisin sinne, mistä hänet on haluttu pois.
– Sama peli alkaa taas alusta, ja pitäisi mennä jälleen hoitoon jonnekin. Jopa samat puheet toistuvat yhä uudelleen ja uudelleen. Ollaan huolissaan ja toitotetaan, että kaikki hoito perustuu omaan tahtoon, ja ettei hän muka halua ottaa hoitoa vastaan.

Helena tietää, että parikymppiset nuoret elävät tässä hetkessä ja uskovat olevansa kuolemattomia. Hänen mukaansa ei voida olettaa, että nuoret kantaisivat kaiken vastuun itsestään ja osaisivat ajatella omaa parastaan.

– Tekemisen ja kontrollin pitää olla jämptiä. Nuoria pitäisi auttaa ja tukea kaikin tavoin ja ottaa pakkohoitoon, jotta heidät saataisiin pysähtymään ja miettimään, mihin elämä on menossa.

Rahaa Helena ei ole antanut Antille enää vuosikausiin, mutta ruokakasseja hän vie lapselleen edelleen.

– Äiti on aina äiti. Niin kauan on toivoa kuin on elämää.

Helena itse on jaksamisensa rajoilla. Hän miettii, kuinka monta pettymystä ihminen kykenee kantamaan.

Maarit sanoo elävänsä ylisukupolvista päihdehelvettiä, jossa osa läheisistä ajautuu ennenaikaiseen hautaan.

– Välillä on tuntunut, etten enää jaksa. Monen aikuisen huumenuoren vanhemmat ovat väsyneitä ja masentuneita. Terapia ja vertaistuki ovat auttaneet minua pääsemään eroon syyllisyydestä ja häpeästä. Voin tällä hetkellä hyvin, mutta en pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Huumeet veivät Maaritin pojan kuolemaan puolitoista vuotta sitten. Toinen itsemurhayritys onnistui. Ensimmäisellä kerralla Ville oli vammautunut vakavasti hypättyään psykoosissa sillalta.

– Pojan kuolema on muuttanut minua. Suomessa pidetään yllä vaikenemisen kulttuuria, mutta minä haluan siihen muutoksen. Näistä asioista tulisi puhua avoimesti, Maarit sanoo.
Ja hänellä on paljon sanottavaa.

Ville alkoi polttaa kannabista 15–16-vuotiaana. Riippuvuus kehittyi nopeasti. Hän alkoi saada psykoottisia oireita. Puolessa vuodessa Ville päätyi psykoosissa sairaalaan.

– Hänestä päihteiden käyttö ei ollut ongelmallista. Näin varmasti ajattelevat useimmat päihteitä kokeilevat nuoret, vaikka he eivät olisi riippuvaisiakaan, Maarit uskoo.

Villen ongelmat jatkuivat. Hän ei sitoutunut huumehoitoon, vaan riehui asuntolassa ja pakeni viikkojen karkumatkoille. Sitten Ville soitti uupuneena äidille ja pyysi apua. Hän suostui muuttamaan Salon kaupungin itsenäistymisasuntoon.

– Muutaman viikon aikana hän myi asunnon irtaimiston ja osti saamillaan rahoilla päihteitä. Olin taas ymmällä viranomaisten kanssa, Maarit kertoo.

Villen kierre syveni. Hän ajautui koviin huumeisiin, hankki rahaa rikoksilla ja hajotti kaupungin jälkihuollon asunnon ulko-ovea myöten.

Ville päätyi psykoottisena pakkohoitoon, mutta alkoi sairaalasta päästyään käyttää muuntohuumeita. Psykoosissa Ville myös surmasi itsensä – vain runsas vuosi sen jälkeen, kun hän oli jäänyt koukkuun kannabikseen.

– Viimeiset lyhyet tunnit teho-osastolla olivat lohdutonta surua, luopumista.

Nyt Maaritin toinen poika on tahdonvastaisessa hoidossa päihdepsykoosissa tehdystä itsemurhayrityksestä.

– Saan hengähtää. Hänestä pidetään nyt huolta, mutta hänen pakkohoidostaan piti maksaa iso hinta. Se vaati vakavan itsemurhayrityksen ja kuopukseni kuoleman. Olen pannut elämäni likoon ja taistellut, ettei perheemme joutuisi enää kokemaan toista menetystä.

Maarit näkee sosiaali- ja terveyspalveluissa aukkoja, puutteita ja epäkohtia, joiden korjaamiseksi hän haluaa jatkaa työtä. Järjestelmä ei hänen mukaansa muutu, ellei sitä kyseenalaisteta.

Maaritin mielestä sosiaali- ja terveyspalveluja tulisi kehittää panostamalla ennaltaehkäisyyn ja ottamalla omaiset mukaan hoitoon.

– On ymmärrettävä, että päihderiippuvuus on koko perheen sai-raus. Nyt tuntuu siltä, että kaikki vain vetäytyvät omiin poteroihinsa, ja potilas lipuu hoitojärjestelmän läpi kuin saluunan ovista.

Omaiset sivuutetaan Maaritin mukaan hoitoprosessissa toistuvasti.

– Psykoottiset ja itsetuhoiset päihderiippuvaiset ovat vajaavaltaisia, eivät he ymmärrä tilannettaan. On lyhytnäköistä hoitaa ensin päihdeongelmaa ja jättää psyyke sivuun. Itsemurhayritys on aina myös psyykkinen trauma.

Maarit ja Helena ravistelevat koko sosiaali- ja terveydenhuollon johtavaa periaatetta, joka perustuu asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen.

Äitien ja heidän lastensa nimet on muutettu.
Koukussa-sarjan aiemmat osat on julkaistu 22.2., 28.2., 4.3. ja 2.4. Ne käsittelevät nuoria huumeidenkäyttäjiä, huumekuolemia, huumerikollisuutta ja päihdetyötä. Sarjan viimeisessä osassa verrataan Salon huumetilannetta muihin kaupunkeihin.