Ledit leikkaavat Salon kaupungin sähkölaskusta 200 000 euroa

2
Salon kaupunki on saneerannut katuvaloja yhteistyössä Carunan kanssa. Kuva on Kiskosta, jossa led-valot on jo siirretty uusiin teräspylväisiin. Vanhat puupylväät poistetaan, kun Caruna saa omat johtonsa maan alle.

Vanhojen katuvalojen vaihtaminen ledeihin on pienentänyt Salon kaupungin sähkölaskua noin 200 000 eurolla vuodessa.

Yhdyskuntatekniikan kaupungininsinööri Petri Virtanen on seuraillut katuvalaistuksen sähkölaskua mielenkiinnolla siitä asti, kun kaupunki vaihtoi ensimmäisiä led-valoja Perniöön vuonna 2014.

Valtaosa 11 000 katulampusta on jo vaihdettu Salossa valmistettuihin ledeihin, ja sen huomaa.

– Säästöä sähkönkulutuksessa on kertynyt sen jälkeen 1,3 miljoonaa euroa, eli selvää hyötyä siitä on ollut. Vuodessa säästöä kertyy noin 200 000 euroa verrattuna vuoteen 2014. Lisäksi säästyy huolloissa, koska ledejä ei jouduta vaihtamaan niin usein kuin vanhoja lamppuja, Virtanen sanoo.

Salo asensi viimeiset suurpainenatriumlamput Mahlakankareelle vuonna 2013. Sen jälkeen uudet katuvalaisimet ovat olleet käytännössä ledejä.

Elohopealamppujen myynti kiellettiin vuoden 2015 alusta. Salo päätti vaihdattaa kaikkiaan 6 500 vanhaa elohopealamppua ledeihin Esco-hankkeella, johon sisältyi kymmenen vuoden kunnossapito ja huolto.

Vuosina 2015–2016 toteutetun hankkeen hinta oli kaikkiaan 3,2 miljoonaa euroa. Käytännössä Turku Energia vaihtoi Salossa valmistetut ledit vanhojen lamppujen tilalle, ja kaupunki maksoi urakkahintaa heti noin 900 000 euroa.

Loppusumma maksetaan kymmenen vuoden aikana. Tavoitteena oli alun perin, että merkittävä osa sopimuskauden maksuista kertyy energiansäästönä.

– Se on mennyt melko suunnitellusti, mitä olen laskuja seurannut. Lisähyötynä saimme kymmenen vuoden takuun: jos jotain hajoaa, tulee uusi tilalle, Petri Virtanen sanoo.

Esco-hankkeen jälkeen kaupunki on jatkanut katuvalaistuksen uusimista vuosittain. Esimerkiksi Salon keskustan pääväylille vaihdettiin liki 400 led-katulamppua vuonna 2019.

– Tänä vuonna uusia valoja asennetaan jokivarteen Salonsillan ja Moisionkosken riippusillan väliin. Olemme laittaneet salolaisia ledejä koko ajan, Petri Virtanen kertoo.

Kaupunki varaa vuosittain rahaa myös Lounean ja Carunan kanssa tehtäviin yhteisiin verkkosaneerauksiin. Tänä vuonna määräraha on 300 000 euroa.

Käytännössä kyse on siitä, että Carunan korvatessa ilmajohtojaan maan alle asennettavilla kaapeleilla Lounea ja kaupunki uusivat samalla omia verkkojaan. Kulut pannaan kolmeen osaan, eikä katuja tarvitse avata kolmea kertaa erikseen.

Tällä hetkellä kaupunki tekee verkkosaneerausta Carunan kanssa esimerkiksi Kiskossa, jossa katuvalot on korvattu jo aiemmin led-valoilla.

Uudehkoja ledejä ei vaihdeta uusiin. Caruna korvaa ilmajohdot maakaapeleilla, ja samalla katuvalojen puupylväät vaihtuvat teräksisiin. Ledit kiinnitetään uusiin pylväisiin, ja vanhat puupylväät poistetaan.

– Iilikenmäessä on jo tehty tänä vuonna vastaavaa saneerausta, ja Valhojalla on tehty yksi katu, Petri Virtanen kertoo.

Vuonna 2017 Salo oli Tekniikka & Talous -lehden vertailussa Suomen ykköskaupunki led-katuvalotiheydessä.

Tuolloin yli puolet katuvaloista oli ledejä. Kakkosena tuli Oulu, jossa noin 40 prosenttia katuvalaistuksesta oli muutettu ledeiksi.

Saloon asennettu vuoden 2017 jälkeen satoja uusia led-katuvaloja, mutta tarkkaa kokonaislukua Petri Virtanen ei suoralta kädeltä muista. Määrä on joka tapauksessa jo ylittänyt 7 000:n rajan.

Tiettävästi uutta vertailuakaan kaupunkien led-tiheydestä ei ole tehty.

Urpo

Ledin valkoinen valokin on huomattavasti miellyttävämpi kuin natriumlampun keltainen.

Armi von Harmi

Hyvä asia. Jos ne lamput vielä valaisisivat katuja, niin olisi oikein hyvä asia.