”Minulle on tärkeää tehdä merkityksellistä työtä”

0
Dagmar Vint nautti sosiaali- ja terveysalan opinnoista.

Salon seudun ammattiopistosta lähihoitajaksi valmistunut Dagmar Vint päätyi unelma-alalleen sattumalta. Hän kärsi pitkään neulakammosta, minkä vuoksi hän ei pitänyt lähihoitajan ammattia itselleen sopivana.

Kaksi vuotta sitten Vint päätti kuitenkin hakea opiskelemaan sosiaali- ja terveysalaa, sillä hän ajatteli lähihoitajan ammatin sopivan hyvin hänen elämäntilanteeseensa. Opiskelun aikana 29-vuotias Vint pääsi eroon neulakammostaan ja huomasi nauttivansa hoitotyöstä.

– Minulle on tärkeää, että saan tehdä merkityksellistä työtä ja olla hyödyksi.

Virosta kotoisin oleva Vint muutti Suomeen ja Saloon kahdeksan vuotta sitten. Hän on viihtynyt Salossa hyvin, sillä kaupunki on juuri sopivan kokoinen ja paikalliset ovat mukavia.

Aloittaessaan sosiaali- ja terveysalan opinnot Vint oli huolissaan siitä, miten hän pärjää opiskellessaan suomen kielellä. Hän kuitenkin murehti turhaan, sillä opintojen aikana kielitaito vahvistui.

Vint ei keksi opinnoistaan mitään huonoa sanottavaa. Hänen mukaansa ammattiopiston opettajat olivat osaavia ja huomioivat hyvin oppilaiden yksilölliset tarpeet.

Vint piti opiskelusta paljon, ja hän nautti erityisesti uusien asioiden kokeilemisesta. Kolmen vuoden opiskelun aikana Vint löysi omat vahvuutensa ja huomasi pärjäävänsä alalla.

– Opiskelun aikana koin suuria onnistumisen tunteita.

Tällä hetkellä Vint työskentelee lähihoitajana Ilolansalossa. Hän kertoo pitävänsä nykyisestä työstään, sillä asiakkaat ovat mukavia ja työpaikan ilmapiiri on hyvä. Hän korostaakin, että mukavat työkaverit parantavat työssä jaksamista. Jos Vint kokee olonsa epävarmaksi osaamisestaan, työkaverit rohkaisevat häntä.

– Työelämä on antanut paljon enemmän kuin odotin. Lähden aina aamulla töihin hyvällä mielellä.

Lähihoitajan työ on fyysisesti raskasta, minkä vuoksi Vint pitää hyvää huolta työergonomiastaan.

Kahden lapsen äitinä Vintillä ei ole paljon vapaa-aikaa, mutta hän pyrkii ottamaan aikaa myös itselleen. Hän nauttii piirtämisestä ja käy rullaluistelemassa ensimmäisellä luokalla olevan poikansa kanssa.

Vint iloitsee siitä, että opinnot ovat vihdoin ohi. Hän aikoo juhlia valmistumistaan kotona perheensä kanssa.