Muurlan Opiston valokuvanäyttely avautuu verkkogalleriaan

0
Muurlan Opiston valokuvauksen opiskelijoiden kevätnäyttely kertoo koronakeväästä. Kuvassa valokuvauslinjan opiskelijat Elina Järvenreuna (vas.), Mikael Sormunen, Santeri Haranto, Hanna Hirvonen, Heta Lisma, Nella Mäki, Moona Mäntyvaara, Tomi Ahonen ja edessä Ville Järvinen. Kuva: Kikka Niittynen

Muurlan Opiston valokuvauksen opiskelijoiden perinteinen valokuvanäyttely toteutuu tänäkin vuonna, joskin poikkeusoloissa.

Yhdessä hetkessä -valokuvanäyttely avautuu huomenna verkkogalleriassa osoitteessa www.yhdessahetkessa.fi. Näyttely on avoinna 20.5.–21.6. Näyttely aukeaa huomenna kello 14.

Näyttelyssä on esillä on 12 valokuvaajan teoksia. Kuvat kertovat poikkeuksellisesta keväästä 2020.

– Yhdessä hetkessä koko maailma muuttui. Rajat sulkeutuivat, lentokentät hiljentyivät, ihmiset joutuivat eristyksiin, kouluissa siirryttiin etätöihin, väisteltiin toisiamme kaupoissa hyllyjen väleissä piileskellen. Pestiin käsiä ja tuijotettiin tietokoneen ruutua pitkät päivät, sanoo valokuvauslinjan pitkäaikainen opettaja Kikka Niittynen tiedotteessa.

Myös Muurlan opiston kevätnäyttelyn suunnitelmat muuttuivat yhdessä hetkessä.

– Olimme tekemässä ympäristötaidenäyttelyä Teijon kansallispuistoon, ja suunnitelmat olivat jo pitkällä. Olimme ajatelleet tehdä tänä vuonna näyttelyn, jollaista emme olleet aikaisemmin tehneet, ja nyt oli ollut siihen sopiva hetki. Ja erilainen siitä todella tuli.

– Päätimme siirtää perinteisen näyttelymme verkkoon, ensimmäistä kertaa valokuvauslinjan 31-vuotisen historian.

Alun ihmettelyn jälkeen uusi suunnitelma alkoi vaikuttaa hyvältä. Valokuvauksen opiskelijat saivat ohjaamaan sekä markkinointia suunnittelemaan alan ammattilaisen Heli Mäenpään.

– Totesimme, että digitaalinen näyttely antaa uusia mahdollisuuksia töiden esittelyyn sekä voi tuoda paljon katsojia.

Näyttely laitettiin pystyyn nopealla aikataululla. Uusi konsepti oli mietitty ja uudet näyttelytyöt kuvattu muutamassa viikossa.

– Kaiken tämän teimme yhdessä, tässä hetkessä.

Osa näyttelyn valokuvista on tulossa myyntiin. Puolet tuotoista lahjoitetaan vähävaraisten lapsiperheiden ruokakasseihin Anna Tukesi Ry:n kautta.

Muurlan opisto

 

Luovien alojen kansanopisto

Neljä opiskelulinjaa: valokuvaus, sarjakuvataide, animaatio ja videotuotanto.

Valokuvausta opistolla on opetettu jo 31 vuoden ajan.

Linjaopiskelun lisäksi opistossa voi opiskella monimuoto-opiskeluna ja lyhytkursseilla.

Yksi Suomen 87 kansanopistosta, joiden toiminta on viranomaisten valvomaa ja osin valtionavulla rahoittamaa.

Teos Santeri Harannon kuvasarjasta Still, rolling.

Poikkeustila tarjosi inspiraatiota

Muurlan Opiston valokuvauksen opiskelijalle Santeri Harannolle ympäristötaidenäyttelyn muuttuminen verkkonäyttelyksi ei ollut ongelma.

Poikkeustila ja nykyinen maailman tilanne tarjoavat Harannolle paljon inspiraatiota. Kiireinen aikataulukaan ei tuottanut lopulta ongelmia.

– Nopealla aikataululla kuvasarjan luominen aiheutti tietysti stressiä, mutta kun sai ensimmäisen kuvan ideoitua ja kuvattua, lähti työskentely rullaamaan sujuvasti.

– Tekeminen ja kokeilu auttoivat alkuun pääsemisessä niin kuin yleensäkin ja pieni kiire pakottaa tehostamaan työskentelyä. Luomisprosessi tuntui luonnolliselta ja olen tyytyväinen lopputulokseen, Salon Seudun Sanomissakin työskennellyt Haranto sanoo.

Haranto piti myös alkuperäisestä näyttelyideasta.

– Olisi ollut mielenkiintoista tehdä ympäristötaidenäyttely, mutta verkkonäyttely on myös ainutlaatuinen kokemus.

Harannolla on Yhdessä hetkessä -valokuvanäyttelyssä esillä neljän kuvan sarja.

– Kuvasarjallani haluan muistuttaa, ettei tilanne ole lopullinen, vaan aika kulkee aina eteenpäin.

– Luonnon herääminen ja tuleva kesä saavat uskomaan paremmasta huomisesta ja toivon kuvasarjallani olevan tämä vaikutus katsojiin, hän sanoo.

Jätä kommentti