– Jumankekka! Ei voi olla totta! Vaikuttaisi olevan lahokaviosammalta! Pitääpä kysyä tästä vielä asiantuntijalta.
Äänessä on koira-alan ammattilainen Tanja Karpela , jonka chesapeakelahdennoutaja Ando on juuri pysähtynyt paikoilleen katsomaan tuikeasti lahoavaa kantoa.
Andon oli tarkoitus hakea Karpelan ja hänen miehensä Janne Erjolan lähimetsästä liito-oravan papanoita, mutta ensimmäisenä koiran herkkään nenään tarttuukin toinen tärkeä tuoksu. Lahokaviosammal on erittäin uhanalainen vanhojen metsien laji, jota Ando on myös koulutettu ilmaisemaan.
Lähimetsän liito-oravista Karpelalla ja Erjolalla on havaintoja aiemmilta vuosilta, mutta lahokaviosammalhavainto tulee molemmille täytenä ja iloisena yllätyksenä.
Seuraavaa iloista yllätystä ei tarvitse odottaa kuin hetki: nyt Ando jähmettyy katsomaan suuren vanhan haavan juurta. Ando pysyy hievahtamatta paikallaan, kunnes Karpela tulee paikalle ja vapaa-käskyllä antaa koiralle luvan hellittää.
Puun juurelta Karpela löytää keltaisen papanan.
– Keltainen kiiltävä väri kertoo, että tämä on tältä keväältä, hän sanoo.
Tanja Karpela on rämpinyt liito-oravien jäljillä pitkin Varsinais-Suomen metsiä jo muutamien vuosien ajan. Nyt hän vastaa koira-avusteisesta luontokartoituksesta laajassa Liito-orava Life -hankkeessa, joka saa rahoituksensa EU:lta.
Hankkeen tarkoituksena on paitsi saada tietoja liito-oravien asuinalueista myös verrata koira-avusteisen ja pelkästään ihmisen tekemän luontokartoituksen eroja.
Karpela koirineen tekee hankkeelle pohjatöitä: hän etsii metsistä jälkiä erittäin uhanalaisista liito-oravista hankkeessa tehtävien tutkimusten taustatiedoksi. Muita toimijoita Metsähallituksen koordinoimassa projektissa ovat muun muassa ely-keskukset, Luonnonvarakeskus Luke sekä MTK.
– On aina mietittävä, tuoko koira luontokartoitukseen lisäapua. Keväällä ihminen erottaa liito-oravan papanat omin silmin, mutta vaikeina havaintoajankohtina kuten syksyllä niitä ei näe. Koira pystyy etsimään papanoita lumen alta, liito-oravan virtsaa ja myös vanhoja papanoita karikkeen alta, jolloin tutkimukseen saadaan ajallista syvyyttä.
Nyt Karpelalla on työn alla myös liito-oravan sukupuolen tunnistaminen hajunäytteestä koiran avulla, sillä naarailla ja koirailla on erisuuruiset elinpiirit.
Liito-oravien etsiminen koirien avulla on ainutlaatuista Suomen ja mahdollisesti koko maailman mittakaavassa. Idean Karpela sai noin seitsemän vuotta sitten työskennellessään nykyisessä ammatissaan eläintenkouluttajana.
Hän oli opettanut omille ja asiakkaidensa koirille hajutyöskentelyä, jossa koira koulutetaan ilmaisemaan havaintonsa juuri tietystä tuoksusta.
– Olin tehnyt jo töitä koirankouluttajana, ja mietin, miten koiralla on ilmiömäinen hajuaisti. Voisiko koiran ainutlaatuista hajuaistia hyödyntää tiedonhankinnassa luonnon monimuotoisuudesta. Otin yhteyttä yliopistoihin ja tutkijoihin, ja vastaanotto oli positiivinen.
Erityisesti ehdotuksesta innostui Varsinais-Suomen ely-keskuksen ylitarkastaja Iiro Ikonen . Ensin selvitettiin, millaiset luvat tarvittiin, jotta Karpelalle saatiin koirien opettamista varten hajunäytteitä eli liito-oravien papanoita sekä pesän ja virtsan hajua.
Näytteitä haettiin kokeneiden luontoinventoijien avulla maastokäynnillä, jossa olivat mukana myös Ikonen ja Karpela. Ikonen oli myös mukana testaamassa, kun ensimmäinen Karpelan kouluttama koira pääsi oikeaan liito-oravametsään koekäynnille.
– En unohda sitä koskaan, sillä koetestaus on aina jännittävä hetki. Oli huikeaa, kun koira löysi pienenpienen riisinjyvän kokoisen liito-oravan papanan suuresta metsästä. Jes, koulutus oli onnistunut!
Tänä keväänä Karpela on tehnyt kartoituksia muun muassa Kiikalan Rekijoella. Tällä kertaa Ando etsii liito-oravia Perniön Ervelässä vanhassa metsässä, jossa niitä on nähty jo aiemminkin.
Siksi Ando myös tekee havaintoja liito-oravista paljon – niin paljon, että Karpela huomauttaa Andon ilmaisujen antavan aivan väärän kuvan liito-oravien etsinnästä.
– Kartoituksissa voi mennä päiviä, etteivät koirat havaitse yhtään mitään.
Ja kun löytö lopulta tulee, onnistumisen elämyksen saavat sekä koira että kouluttaja.
– Olen nauranut, että miten iloiseksi tämmöinen viisikymppinen tätsykkä tulee, kun koira löytää pienenpienen papanan,.
Tyypillinen kartoitustyöpäivä kestää kuudesta kahdeksaan tuntia. Mukana on kaksi koiraa, jotta ne saavat riittävästi levätä. Ihmisille askelia kertyy helposti pitkälti toistakymmentä kilometriä päivässä. Työvuorossa oleva koira kulkee Karpelan edellä pitkässä liinassa hiljaa ja luontoa häiritsemättä – ei koskaan vapaana.
Ja jos koira päättää kulkea oksia poskille lyövän ryteikön tai saappaat mukanaan imaiseman hötteikön läpi, Karpela menee perässä.
– Kerran koira hyppäsi liinassa pienen joen yli, ja minä jäin toiselle puolen miettimään, miten pääsen näillä hobittitikuilla toiselle puolen, hän hymyilee.
Koiran kulkema reitti, havaintojen koordinaatit, sääolosuhteet ja muut tiedot päivästä kirjataan tarkasti ylös. Koiran ilmaisemat havainnot Karpela varmistaa niin tarkasti kuin vain mahdollista: löytyykö maasta papanoita tai virtsaa, näkyykö puussa risupesää tai pesäkoloja.
Kerätyt tiedot menevät eteenpäin ely-keskukselle, joka kertoo mahdollisista liito-oravahavainnoista eteenpäin Metsäkeskukselle ja maanomistajille. Tietoja käytetään myös hankkeeseen kuuluvien eri tutkimusten materiaalina.
– Metsänomistajien valinnanvara kasvaa, kun he saavat tiedon liito-oravasta. Hakkuille tulee vaihtoehdoksi suojelu esimerkiksi Metso-ohjelman kautta, millä on taloudellista merkitystä. Myös jatkuvapeitteisen metsän kasvatus on usein hyvä vaihtoehto, Karpela sanoo.
Liito-oravat jakavat metsänomistajien mielipiteen, mutta koirien avulla tehtäviin kartoituksiin he ovat Karpelan mukaan suhtautuneet myönteisesti.
– Koira on puolueeton. Liito-oravan hajua joko on tai ei ole. Itse olen sitä mieltä, että mitä enemmän saadaan tietoa, sitä paremmin tarvittavia toimenpiteitä voidaan edistää. Mutulla ei päästä eteenpäin. Jos lehdessä kerrotaan, että liito-orava katsoo jonkun vessanpöntöstä, se ei kerro kannan suuruudesta.
Liito-orava Life -hankkeeseen kuuluvat koira-avusteiset luontokartoitukset jatkuvat vielä ainakin tämän vuoden ajan.
– Parhaillaan mietitään, voisiko koiria käyttää liito-oravan jälkien etsintään myös jo hakatulla alueella, hän kertoo.
Toisinaan häntä työllistävät myös yksityiset maanomistajat, jotka haluavat tietää metsissään mahdollisesti asuvista uhanalaisista lajeista.
Liito-oravien lisäksi Karpela on kouluttanut koiriaan havaitsemaan muun muassa hyvin harvinaisia perhosia, pikkuapolloa ja idänsiilikästä. Näistä idänsiilikäs on niin harvinainen, että opetuksessa tarvittavaa hajua varten toukkia tuotiin Uralin takaa.
– Toukkia on käsiteltävä hyvin varovaisesti. Ne asuivat meillä isossa terraariossa, ja ne palautettiin opetuksen jälkeen elävinä talvehtimiskonttiin odottamaan kevättä.
Satojen vanhoissa metsissä vietettyjen tuntien aikana Karpela on itse nähnyt hyvänä piiloutujana tunnetun liito-oravan vain yhden kerran, viime syksynä.
– Koira huomasi, että jotain vilahti puiden latvustossa ylitsemme ja jähmettyi. Odotimme paikallaan ja tapitimme ylöspäin, ja lopulta orava liisi yli. Se oli ainutlaatuista.
Koiraviisikko apuna kartoituksissa
Tanja Karpelan kanssa luontokartoituksiin osallistuu vuorollaan yhteensä viisi nelijalkaista työkaveria. Kahta sisarusta lukuun ottamatta ne ovat eri rotuisia. Vanhin, Chanti on kooikerhondje, hollantilaisen spanielirodun edustaja.
Konkarikaartia myös edustava Ando tuli Karpelalle puolivuotiaana, kun sen omistaja joutui luopumaan pennusta. Vieraista Ando ei välitä, vaan se on täysin työkoira.
– Ando on sinnikäs ja tinkimätön työntekijä. Se keskittyy hyvin ja nauttii työstään, Karpela kuvailee.
Siinä missä Ando on opetettu jähmettymään havainnon tehtyään paikoilleen, auvergnenseisojasisarukset Vihi ja Vainu istuvat. Saksanpaimenkoira Vire käy maahan makaamaan. Ilmaisukeinon Karpela valitsee koiran luonteen mukaan ja tarvittaessa myös hajun ominaisuuden.
– Vihi ja Vainu ovat niin eläväisiä, että valitsin istumisen, jotta niiden on helpompi asettua aloilleen hajun löydyttyä.
Vihi ja Vainu samoin kuin porukan nuorin, saksanpaimenkoira Vire ovat peräisin salolaisilta kasvattajilta. Vihin emän omistaja on myös mukana Karpelan treeniryhmässä, porukassa, joka osallistuu tarvittaessa koirineen myös kartoituksiin.
Uhanalainen liito-orava
Liito-orava on uhanalainen laji, jota esiintyy EU-maista vain Suomessa ja Virossa. Kanta on laskusuunnassa elinympäristöjen pirstoutumisen vuoksi.
Liito-orava viihtyy vanhoissa metsissä, joissa on kuusia ja kolopuiksi sopivia haapoja.
Laji on suojeltu EU:n luontodirektiivin ja Suomen luonnonsuojelulain perusteella, ja sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä.
Liito-oravan suojelemiseksi on meneillään Metsähallituksen luontopalveluiden koordinoima Liito-orava Life -hanke, jonka budjetti on 8,9 miljoonaa euroa. Rahoitus tulee pääasiassa EU:lta.
Vuodesta 2018 vuoteen 2025 jatkuvassa hankkeessa on 18 organisaatiota Suomesta ja Virosta, kuten MTK, Espoon, Jyväskylän ja Kuopion kaupungit, kolme ely-keskusta, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen Metsäkeskus.
Tavoitteena on selvittää ja ottaa käyttöön hyviä toimintamalleja, joiden avulla liito-orava saadaan huomioitua maankäytön suunnittelussa.
Lähteet ja lisätietoa: www.metsa.fi/liito-orava-life, Suomen Luonnonsuojeluliitto
