Perniön kirkonkylän koulu kasvaa, liikuntasaliin lisää tilaa palloilulle

2
Perniön Kirkonkylän koulu nousee entisen lukion tontille Lupajantien varteen. Arkistokuva lukiosta on viime kesältä. Nyt rakennus on jo purettu.

Perniön Kirkonkylän koulun liikuntasali kasvaa runsaasta 400 neliöstä 660 neliömetriin. Salon kaupunginhallitus oli asiasta yksimielinen.

Kaupunkikehityslautakunta ehti jo hyväksyä koulun pääpiirustukset pienemmän salin kanssa, mutta hallitus käytti päätökseen otto-oikeuttaan.

Urheiluseurat ovat olleet tyytymättömiä pieneen saliin ja pitäneet sitä toimimattomana. Seurojen toiveesta salia kasvatetaan siten, että siihen mahtuu kaksi täysmittaista lentopallokenttää rinnakkain. Koripalloa varten saliin mahtuu täysimittainen kenttä varoalueineen nuoremmille.

Seurat olivat toivoneet alun perin yli 800 neliön liikuntasalia. Se olisi nostanut koulun hintaa jopa 1,2 miljoonalla eurolla.

Nyt valittu 660 neliön sali nostaa koulun hintaa arviolta 700 000 eurolla. Salin leveyden kasvattaminen vaatii muun muassa järeämpiä palkkeja ja pilareita.

Kirkonkylän koulun kustannusarvio on ylittymässä ilman liikuntasalia 300 000 eurolla. Kaikkiaan koulu maksaisi ilman irtaimistoa 13,2 miljoonaa euroa.

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että hankkeen määrärahoihin lisätään miljoona euroa.

– On parempi suurentaa salia tässä kohtaa kuin itkeä seuraavat 30 vuotta, että tuli liian pieni, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saija Karnisto-Toivonen (sd.) kommentoi päätöstä.

2
Jätä kommentti

2 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
2 Comment authors
Hyvältä näyttää!

Se vähä mitä tehdään, kannattaa tehdä kunnolla. Tämä näemmä tehdään. Hienoa!

Pieni on kaunista

Jahas, minkä kyläkoulun kustannuksella tämäkin laajennus tehdään? Toiselle kylälle tehdään isoa ja uutta, ja toisilta viedään koulu pois. Reilua! Kuntaliitosta ei olisi pitänyt ikinä tehdä, kun siitä joudutaan nyt maksamaan iso hinta. Kuntaliitossopimuksessa ei puhuttu mitään kyläkoulujen sulkemisesta ja mitä tässä väännettiin vähän aikaa sitten: oppimisympäristöselvityksestä. Ottaakaa nyt opiksi koronasta ja koettakaa ymmärtää, että suuri ei aina ole kaunista, ja kyläkoulut kunniaan. Niin kuin hallitus maanantaina sanoi, astumme uuteen aikaan, joten jospa isot kouluyksiköt ovat historiaa ja palataan pieniin yksikköihin, väljempiin yksikköihin. Ehkä se Perniön koulun laajennus kannattaisi ottaa opetuskäyttöön, liikunta tulee prioriteeteissä kakkosena. Jos korona vaatii väljempää opetusta, siihen… Lue lisää »