Pesisperiferia sai oman seuran – Kunnari Salo haluaa tuoda kansallispelin kaikille

0
Kunnari Salon ydinporukka Moisiossa: puheenjohtajat Ville Nieminen ja Tiina Tulo (edessä), Antti Rissanen (vas.) Kirsi Hakkarainen, Jarmo Hägerth, Tuisku Huolila ja Sami Kilpiö.

Suomen kansallispelipesäpalloon ollut Salossa aina enemmän tai vähemmän marginaalissa.

Peruskoulussa lajia on pelattu opetussuunnitelman antamissa raameissa, Salon Viesti on pyörittänyt pienimuotoista pesiskoulua jo vuosia ja ympäri Saloa on kokoontunut sekalaisia aikuisten höntsäporukoita pelaamaan omaksi ilokseen.

Viime talvena nämä höntsäporukat päättivät lyödä hynttyyt yhteen ja perustaa Pesäpalloliiton avulla Saloon uuden ensimmäisen pelkästään pesäpalloon keskittyvän seuran.

Syntyi Kunnari Salo ry.

Syöttölautasen halkaisija on 60 senttiä.

Kunnari Salo on 88-vuotiaan Pesäpalloliiton nuorin jäsenseura, mutta se on myös ainoa seura 160:sta, jonka nimessä on pesäpallon arvokkaimman suorituksen, kunniajuoksun, puhekielinen nimi.

– Voi olla, että seuran nimi tuo vähän paineita, seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittu Ville Nieminen naurahtaa.

Ville Nieminen on toiminut pitkään Paukkulan hiekkakentällä kokoontuneen ja kaupungin järjestämän ”Kaiken Kansan Pesäpallon” vetäjänä.

– Montako meitä nyt olisi ollut? Parikymmentä joka viikko. Niin, että pelit on saatu aina pystyyn, Nieminen kertoo.

Kunnarin ideana on organisoida kaikki aikuisten pelitoiminta saman seuran alle.

– Haluamme viedä salolaista pesäpalloa eteenpäin, Nieminen linjaa.

Tiistaisin kokoontuvan höntsäporukan lisäksi seuran alla toimii maanantaisin kokoontuva aikuisille naisille tarkoitettu Ladypesis.

Lisäksi tarkoituksena on perustaa junioriryhmät 2008–2009 sekä 2010–2011 syntyneille lapsille.

Nieminen alleviivaa, että Kunnarin ensisijainen tavoite on luoda matalan kynnyksen toimintaa. Kaikki ovat tervetulleita, ensimmäinen kerta on ilmainen ja lajiin tarvittavat varusteet (käytännössä maila ja räpylä) on seuran puolesta.

– Jos olet pelannut edellisen kerran pesistä ala-asteella, niin sitä voi jatkaa nyt uudelleen. Vaikka vain muutaman kerran kesässä, Nieminen kannustaa.

Nieminen on itse hyvä esimerkki Kunnarin harrastajasta. Hän on pelannut pesäpalloa peruskoulussa ja yliopistovuosinaan Vaasan kaupungin puulaakisarjassa. Laji on aina kiehtonut ja pelaaminen ollut mukavaa.

– Haluan ylläpitää mahdollisuutta pelata myös muille. Minulla on ollut aina pesikseen palo ja tässä seurassa kaikkien on mahdollisuus löytää sama palo uudelleen, Nieminen kertoo eikä tarkoita tilannetta, jossa pallo on pesällä ennen etenijää.

Nieminen muistuttaa, että pesäpallo on juniorille mainio kakkoslaji päälajin tueksi.

– Laji vaatii hillitöntä peliälyä, mutta samaan aikaan saat juosta aivot pellolle.

– Moni väittää, ettei tässä lajissa tule edes hiki, mutta kyllä tässä hiki tulee ja saa samalla käyttää päätään, Nieminen mainostaa.

Kunnarin ensisijainen kotikenttä on Moision koulun tekonurmi.

Salon kaupunki osti neljä vuotta sitten käytetyn tekonurmen Someron kaupungilta ja asensi sen Moisioon. Vaikka kenttä hankittiin ensisijaisesti koululiikunnan ja jalkapallon käyttöön, se palvelee pesäpalloa loistavasti. Kalkkia säästyy, lätäköitä ei synny ja ennen kaikkea virhepomppuja ei tarvitse varoa. Olosuhteet uudelle seuralle ovat siis vähintäänkin riittävät.

Koronaviruksen vuoksi viivästyneen Kunnarin avauskauden on määrä alkaa 8. kesäkuuta.

Lisätietoa Kunnari Salon toiminnasta saat seuran Facebook-sivulta.