Salaiset Ankkurirastit heinäkuun alussa

0
Suunnistuksen kilpailukausi pääsee alkamaan ensi viikolla.

Angelniemen Ankkuri lähtee suunnistuksen kilpailujärjestäjäksi poikkeusaikana. Seura järjestää perinteiset Ankkurirastinsa Salakalliolla epätyypillisenä ajankohtana sekä koronaviruksesta johtuvien rajoitusten ollessa voimassa.

Ankkurirastit kilpaillaan keskiviikkona 1. heinäkuuta iltatapahtumana alkaen kello 17. Osallistumisoikeuden lunastaa 460 ensimmäisenä ilmoittautunutta.

Kilpailijamäärän lisäksi rajoitukset näkyvät siinä, että pesu- ja muita palveluita ei ole kilpailukeskuksessa saatavilla. Kahviotoiminta järjestetään take away -muotoisena. Kilpailukeskus sijaitsee osoitteessa Salaistentie 782.

Ankkurin piti järjestää huhtikuussa suuri kaksipäiväinen FinnSpring-tapahtuma, mutta se siirtyi ensi vuodelle. Sen sijaan syyskuinen SM-sprintti ja lokakuinen Halikko-viesti löytyvät ainakin toistaiseksi kilpailukalenterista.