SK: Hävittäjähankkeessa suosittu F-35-konetta, hankkeen johto kiistää

6

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Hornet-hävittäjien seuraajahankkeessa on pyritty suosimaan amerikkalaista F-35-hävittäjää. HX-hankkeessa työskentelevän nimettömän lähteen mukaan Puolustusvoimain entinen komentaja Jarmo Lindberg pyrki vaikuttamaan Lockheed Martinin valmistaman koneen eduksi vielä virassa ollessaan. Lindberg ja HX-hanke kiistävät väitteet.
– Ennen lähtöään Lindberg ohjeisti alaisiaan pitämään huolta siitä, että F-35 tulee valituksi, lähde kertoo SK:n mukaan.
Eläkkeellä oleva Lindberg nousi otsikoihin tänä keväänä, kun hänen kerrottiin tehneen konsultointisopimuksen Lockheed Martinin kanssa. Puolustusministeriö ilmoitti pian tämän jälkeen, että ulkopuolisten konsulttien käyttö HX-hankkeen tapaamisissa päättyy. Muutamaa päivää myöhemmin Lockheed Martin irtisanoi sopimuksensa Lindbergin konsulttiyhtiön kanssa.
SK:n lähteen mukaan ehdokkaista kertovissa raporteissa olisi muun muassa pyritty välttelemään F-35:n korkeiksi väitettyjen käyttökustannusten korostamista. F-35:n huonoja piirteitä vähätellään tai ollaan kertomatta ja pyritään vastaavasti korostamaan muista piirteitä, jotka painavat niitä valintaprosessissa alas, lähde kertoo.
SK kertoo vahvistaneesta lähteen kertomia tietoja myös muilta HX-hanketta seuraavilta henkilöiltä.

Konsultti valvoo puolueettomuutta

Sekä Lindberg että hävittäjähankkeen johto kiistävät SK:lle vaikutuspyrkimykset ja kilpailijoiden epäreilun kohtelun.
– Komentaja ei prosessin ulkopuolisena voi puuttua kerättyyn tietoon ja sen jakamiseen puolustushallinnossa eikä puolustushallinnon ulkopuolelle. Näin ei myöskään ole tapahtunut, Lindberg kirjoittaa sähköpostivastauksessaan lehdelle.
HX-hankeen ohjelmajohtaja Lauri Puranen ja Logistiikkalaitoksen johtaja Kari Renko korostavat HX-hankkeen puolueettomuutta. Heidän mukaansa tilintarkastustoimisto Deloitten laadunvarmistusraportit osoittavat kilpailutuksen sujuneen tasapuolisesti.
F-35:n lisäksi Suomen uudeksi hävittäjäksi ovat ehdolla yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon, ranskalainen Dassault Rafale, ruotsalainen Saab Gripen E ja amerikkalainen Boeing Super Hornet. Mediaa tavatessaan useat valmistajat ovat kehuneet Suomen hävittäjähankinnan avoimutta ja tasapuolisuutta.
Päätös kymmenenmiljardin euron hävittäjähankinnasta on määrä tehdä ensi vuonna.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lahde-havittajahankkeen-sisalta-poliitikkoja-yritetaan-sumuttaa-kenraali-lindberg-kehotti-alaisiaan-varmistamaan-f-35n-valinnan/?show_modal=modal-login&shared=1126304-730b5112-4

STT

Kuvat:

6
Jätä kommentti

2 Comment threads
4 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
2 Comment authors
Paukkula

Minkään kapineen suosimisella ei ole merkitystä. Talvella pidettyjen HX-testien ja muiden suorituskykytietojen pohjalta puolustusvoimat simuloi sotapeleissä eri tilanteita. Simuloinneissa on ilmoitettu olevan mukana eri skenaarioita, mukana vihollisen risteily- ja ballistisia ohjuksia, droneja, ilmahyökkäyksiä ja kaikki mitä meidän pään menoksemme on keksitty. Suomihan hajauttaisi kriisitilanteessa koneet korpikentille. Näistähän PV kertoili ennen HS-testejä. On mahdollista, ettei osa koneista ”selviä” simuloiduista sotapelin tilanteista, toiset taas pystyvät selviytymään ja suoritumaan tehtävistään. Jotkut mahdollisesti paremmin kuin toiset. Ei meitä kiinnosta maksaa 4-5 mrd (koneiden hankintahinta) roskasta. Saattaa olla, ettei esim. F-35 pysty toimimaan korpikentillä huollon tms. puolesta. Tai sitten se on parempi kuin muut. Tai… Lue lisää »

Pertti

Trump kiitti jo pari vuotta takaperin Suomen hankinnasta F-35 koneista. Hänellä oli silloin jo tieto ostoista.

Ostopäätös on tehty jo silloin, kun on itselleen selvitetty F-35 koneen eri ominaisuudet. Tämän tiedon valossa on helppo määritellä omat kriteerit, mitä halutaan. Täältä asti juontavat F-35 koneen ostot. Eihän Suomi voi ostaa muualta kuin Yhdysvalloista. Suomen armeja on niin pahasti politisoitunut länteen.

Loppujen lopuksi se on aivan sama, mitä koneita Suomessa on. Jos sota syttyy, ne ammutaan alas, ovat sitten mitä merkkiä tahansa. Nykyään ei enää sodita niin kuin 75 vuotta sitten.

Paukkula

Pertti, Trump kiitteli Niinistön vierailulla Suomea Super Hornet -koneitten hankinnasta. Ei siis ollut kyse F-35 -koneesta. Niinistö kiisti asian heti tuoreeltaan. F-35 olisi siitä mielenkiintoinen, että Sukhoiden tai Migien tutkat eivät näe sitä kuin vasta 20-30 km päästä. Maatutkilla voidaan nähdä kauempaa, että koneita ehkä on siellä, mutta ohjusta ei pystytä suuntaamaan maaliinsa. Ilmasta-ilmaan -ohjusten tutka taas on pakosta niin pieni, että se vaatisi ampumisen tosi läheltä tai sitten hävittäjän tutkan ohjaamaan sitä. Tämä on syy, miksi ns. trollit vastustavat F-35:a. Venäläisvalmisteiset koneet eivät pysty ampumaan sitä alas. Super Hornetin Growler-versio taas pyrkii tutkahäirinnällä estämään sitä paljastumasta. Samaan pyrkivät ainakin… Lue lisää »

pertti

Se oli juuru F-35 tarkoitti nimenomaan tätä nykyistä ostoa. Hänelle (Trampille) kerrottiin ettei ole vielä mitään tilattu. Kysymys oli juuri tästä konetyypistä.
On hyvin naivia kuvitella, ettei jo ennen tarjouskyselyä tutkita koneet ja niiden ominaisuudet. Näitten tietojen pohjalta ne tarjaukset päätetään. Kun kriteerit tehdään olevilla tiedoilla löytyy haluttu konetyyppi, maksoi mitä maksoi. Suomellahan on rahaa se on huomattu näinä päivinä jo monissa yhteyksissä.

Toistan vielä, jos sota syttyy se on aivan sama mitkä ovat Suomen koneet, ne amutaan varmasti alas ja luultavasti vielä ennenkuin ehtivät ilmaan. Mutta onhan siinä armejan heroilla leikkikalut mitkä veronmaksaja maksaa.

Paukkula

Ylen uutinen 28.8.2017: Trump väitti Suomen jo valinneen F18 Super Hornetin.

Miten hyökkääjä mielestäsi tuhoaa ilmassa koneen, jota se ei edes näe? Entä luuletko suomalaisen koneen vaan seistä jököttävän siellä korpisuoran päässä, jos sitä kohti on tulossa risteilyohjus 2 minuutin lentomatkan päässä?

Pertti

Miten se lentäjä menee koneeseen, kun sitä ei näy? Jos kehitetään kone, jota on huono havaita tutkassa, niin tutkat kehitetään ennen kuin koneet ovat Suomen maaperällä.

Kun halutaan mennä johonkin pöytään, niin silloin pidetään asiasta kiinni niin kuin hukkuva köydestä. Keksitään koko ajan uusia erinomaisuuksia.
Tuskinpa tänne tulee ohjuksia ennenkuin Nato hyökkää Venäjälle. Silloin on aivan sama, mitä meillä on, kaikki menee tuhoksi.