Taneli Mäkelästä tulee Jorma Ollila – Nokian tarina Turun kaupunginteatteriin

0
Näytelmä maalaa kuvaa kahdesta keskenään hyvin erilaisesta johtajasta, jotka ottelevat jättiyhtiön hallituksessa.

Liikemaailma johtajineen on harvinainen aihe näyttämöllä. Turun kaupunginteatteri tuo marraskuussa ensi-iltaan ensimmäisen Nokiasta kertovan näytelmän.

– Nokian historiasta löytyy paljon draamaa. Se on tarina johtajuudesta ja johtamisen vaikeudesta, ohjaaja Mikko Kouki toteaa.

Keskiössä ovat huippujohtajat Jorma Ollila ja Risto Siilasmaa, joiden hätkähdyttävät ulostulot Nokian luhistumisen jälkeen ovat saaneet monet kysymään, mitä yhtiön vallan ytimessä oikein tapahtui?

– Yritämme näyttää, miten kriisi syntyi, mutta kenenkään ei ole helppo osoittaa, mikä oli se virhe, joka tehtiin, näytelmän kirjoittaja Sami Keski-Vähälä sanoo.

Ja kyllä, näytelmässä käydään myös Salon matkapuhelintehtaalla.

Mikko Kouki sanoo Nokiaa Suomen kansallistarinaksi. Siksi onkin yllättävää, että siitä työstetään ensimmäistä näytelmää vasta nyt. Ja asialla on sama mies, joka olisi ensimmäisen kerran halunnut tuoda Nokian näyttämölle jo Oulun kaupunginteatterissa vuosia sitten.

– Silloin ei vielä löytynyt riittävän laadukasta käsikirjoitusta, Mikko Kouki kertoo.

Turun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana Kouki tarjosi ideaa Sami Keski-Vähälälle, joka oli jo vuosia seurannut Nokiaa näytelmäkirjailijana. Keski-Vähälä oli etsinyt tarinan aineksia mahdollista elokuvakäsikirjoitusta varten jo silloin, kun Nokia myi matkapuhelimet Microsoftille.

– Nokiasta on kohtuullisen helppoa hankkia liikaa materiaalia. Ongelma on siinä, miten nähdä oleellinen, Keski-Vähälä toteaa.

Nokia-draamassa viistetään yhtiön historiaa 1800-luvulta asti, mutta varsinaiset kohtaukset alkavat vuodesta 1984. Nokian silloinen pääjohtaja Kari Kairamo haastattelee 34-vuotiasta Jorma Ollilaa Hotelli Palacen kabinetissa. Lahjakkaaksi kehuttu taloustieteen maisteri ja diplomi-insinööri vakuuttaa Kairamon ja saa työpaikan.

– Nokia on mullistanut meidän kaikkien elämän. Se on yritys, jossa sinä tai joku sinun tuttusi on työskennellyt, Mikko Kouki sanoo videolla, jonka Turun kaupunginteatteri julkisti keskiviikkona. Koukin jalassa on Nokian kumisaappaat ja kädessä Nokia 3310 -klassikkokännykkä.

Nokia kasvoi maailman ylivoimaisesti suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi, jonka brändi oli yksi maailman tunnetuimmista. Yhtiön liikevaihto oli suurimmillaan paljon enemmän kuin Suomen valtion koko budjetti.

–  Periaatteessa se menee niin, että Ollila luo Nokian menestystarinan, ja Siilasmaa pelastaa Nokian Ollilalta. Se ei ole koko totuus, mutta jotain tuon tyyppistä siinä tapahtuu, Keski-Vähälä miettii.

Näytelmä maalaa kuvaa kahdesta keskenään hyvin erilaisesta johtajasta, jotka ottelevat jättiyhtiön hallituksessa.

Salon Seudun Sanomien entinen toimituspäällikkö Jarmo Lehto oli tekemisissä Nokian kolmen pääjohtajan kanssa. Jorma Ollilaa hän kuvaili SSS:n Kännykkävuodet-liitteessä joulukuussa 2015: ”…mieleeni nousevat sanat osaava, älykäs, analyyttinen, looginen, kärsimätön, helposti ärtyvä ja epäluuloinen”.

Jorma Ollilan roolissa nähdään Taneli Mäkelä. Minkälaisen Ollilan hän aikoo tuoda lavalle?

– Se on vähän arvoitus vielä itsellenikin. Minua kiinnostaa se Ollila, joka on jäänyt piiloon hänen julkikuvansa taakse. Se on äärimmäisen mielenkiintoista, Mäkelä sanoo.

Työryhmän on vielä mietittävä, miten dramatisoida näyttämölle kankeaksi muuttuva jättiyritys, joka tunnistaa ongelmia ja reagoi muutoksiin liian hitaasti. Ja miten ylipäätään kertoa tarina niin, että mukana pysyvät nekin katsojat, jotka eivät ole Nokia-saagaa suuremmin seuranneet.

– Jos voisi tehdä näytelmän vain salolaisille, jotka ovat olleet Nokialla töissä, niin näytelmä olisi aika erilainen, Sami Keski-Vähälä arvelee.

Näytelmässä Risto Siilasmaana esiintyy Olli Rahkonen . Turun teatteritalon ulkopuolella Nokia Oyj:n tarinassa alkaa ensi viikolla jälleen uusi luku, kun hallituksen puheenjohtaja Siilasmaa luopuu tehtävästään.

Nokian puhelimia valmistaa nykyisin lisenssillä HDM Global, joka on lisensoinut puhelimiinsa Nokian tuotemerkin ja lukuisia Nokian patentoimia keksintöjä. Yhtiön tuleva 5g-puhelin nähdään marraskuussa ensi-iltansa saavassa James Bond -elokuvassa No Time To Die.

Nokiasta on tiettävästi tekeillä myös tv-sarja, jonka ohjaa ja käsikirjoittaa Maarit Lalli. Elokuvasäätiö myönsi Lallille vuosi sitten apurahaa käsikirjoitukseen, jonka nimi hakemuksessa oli Nokia – Connecting People .

Vuosien varrella Nokiasta on tehty myös dokumenttielokuva, radiokuunnelma sekä joukko erilaisia historia- ja muistelmateoksia.