Sää sotki USA:n suunnitelmat – miehitetyn avaruuslennon laukaisua siirrettiin

0

Yhdysvalloissa huono sää on sotkenut suunnitelman laukaista kaksi astronauttia kohti Maata kiertävää kansainvälistä ISS-avaruusasemaa. Astronauttien oli määrä lähteä kohti avaruusasemaa keskiviikkoillasta puoli kahdeltatoista Suomen aikaa. Noin kaksikymmentä minuuttia ennen lähtöä SpaceX-yhtiön edustaja kuitenkin ilmoitti, ettei laukaisu onnistu.
Seuraava mahdollinen päivä laukaisulle on lauantai.
Suunniteltu avaruuslento on ensimmäinen Yhdysvaltain miehitetty avaruuslento vuosikymmenen tauon jälkeen. Astronautteja ei enää kuljeta avaruushallinto Nasan kalusto vaan SpaceX-yhtiön Falcon 9 -kantoraketti ja sen kärjessä oleva Crew Dragon -miehistöalus. Nasa on maksanut yhtiölle yli kolme miljardia dollaria seuraajan kehittämisestä avaruussukkuloille.
SpaceX:n ohella Nasalla on sopimus miehitetyistä lennoista myös Boeingin kanssa. Sen Starliner-alus ei ole kuitenkaan vielä valmis.
Yhdysvaltain miehitetyt avaruuslennot päättyivät vuonna 2011, kun avaruussukkulat poistettiin käytöstä. Sen jälkeen amerikkalaiset ovat lentäneet kansainväliselle avaruusasemalle venäläisillä raketeilla.

STT

Kuvat: