Salolaiset nauttivat – vihdoinkin oikea kesäpäivä!

0
Halikon Vartsalassa asuvat Janne Saksi ja Ella Saksi lähtivät kauniin kesäsään kunniaksi veneretkelle Salon torille. Mukana matkassa oli myös Jekku-koira. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Kesäisiin lämpötiloihin vihdoin kohonnut sää houkutteli salolaiset lauantaina ulos. Salon Kärkässä mitattiin jo aamupäivällä yli 16 asteen lämpötila, ja iltapäivän aikana elohopea kohosi 18,4 asteeseen.

Tori ja jokiranta vetivät puoleensa ihmisiä, ja joen partaalla aikaa viettivät muun muassa magneettikalastusta harrastavat salolainen Jarkko Sonck ja turkulainen Pipsa Lehtonen. He viskoivat taksikopin tuntumassa veteen narun päässä olevaa magneettia ja katsoivat, mitä siihen tarttui. Saalisämpärissä oli jo ruostuneita nauloja ja auton osia.

– Olemme tulleet tässä kevään aikana pikku hiljaa rautatiesillalta tänne keskustaan päin. Yleisimpiä löytöjä ovat olleet pullonkorkit ja polkupyörät. Hienoimmat löydöt ovat Billnäsin kirveenterä ja vanha hevosenkenkä, Sonck kertoo.

Pipsa Lehtonen ja Jarkko Sonck magneettikalastivat Salonjoessa sillan kupeessa. Saaliiksi on tullut tänä vuonna jo muun muassa kymmenkunta polkupyörää.

Sonck löysi magneettikalastuksen harrastuksena vuosi sitten.

– Olen harrastanut metallinetsintää, ja sitä kautta törmäsin ohimennen Facebookissa magneettikalastajien ryhmään, hän kertoo.

– Minä en ollut kuullutkaan tästä harrastuksesta, ennen kuin hän kertoi. Nyt olemme käyneet tekemässä tätä melkein joka viikonloppu, Lehtonen sanoo.

Lehtonen ja Sonck myöntävät, että magneettikalastukseen jää koukkuun. On kihelmöivää, kun magneetti tarttuu johonkin, ja jännitys huipentuu, kun paljastuu, mitä vedestä nousee.

– Ja lisäksi tässä tulee hyvä mieli, kun saa tyhjennettyä jokea jätteistä, Lehtonen huomauttaa.

Tänä kesänä Sonckin ja Lehtosen löytöjä pääsevät todennäköisesti ihmettelemään muutkin.

– Tarkoitus on järjestää Kulttuuritalo Villissä näyttely Salonjoesta tekemistämme löydöistä, Sonck paljastaa.

 

Vartsalalaiset Janne Saksi ja tyttärensä Ella Saksi olivat lähteneet Salonjoelle veneilemään. He olivat aloittaneet veneilykauden perjantaina, joten menossa oli tämän kesän toinen kerta vesillä. Retken päämääränä oli Salon tori ja torikahvila, josta he kävivät ostamassa syötävää ja herkuttelivat ne veneessä.

– Mietittiin, että kun on niin hieno päivä, niin täytyy jotakin tehdä. Muulla perheellä oli muuta tekemistä, ja niin me lähdettiin kahdestaan – tai kolmistaan, Janne Saksi toteaa ja viittaa veneilyliiveissä partioivaan Jekku-koiraan.

Yleensä Saksit veneilevät Salon, Kokkilan ja Mathildedalin akselilla. Veneellä he kulkevat myös mökilleen Vartsalansaareen.

Veneretken jälkeen he aikoivat jatkaa lauantaita töiden merkeissä.

– Tänään on varmaan vielä kasvihuoneen laittamista. Maatilalla kun asutaan, niin tekeminen ei lopu. Perunat istutettiin eilen, Saksi kertoo.

 

Ingmanin jäätelökioskin myyjät Anni Nurmi (vas.) ja Heini Lehtiranta saivat lauantaina tehdä pallon jos toisenkin.

Torikahvilaan ja jäätelökioskeihin oli paikoitellen pitkät jonot, joita pidensivät vielä ihmisten pitämät turvavälit. Heini Lehtiranta ja Anni Nurmi ovat Ingmanin jäätelökioskilla töissä toista kesää. He ovat yllättyneitä, kuinka suosittua jäätelökioskilla käyminen on koronakeväänä ollut.

– Kioskilla on käynyt saman verran väkeä kuin vuosi sitten. Ja tällaisella säällä tulee jonoa, tytöt kertovat.

– Ihmiset ovat olleet ehkä vähän tarkempia. Välillä tulee kyselyjä, miten huolehdimme hygieniasta, ja korttimaksua käytetään enemmän, he mainitsevat.

Jäätelökioskille poikkesivat myös salolaiset Sini ja Jani Heinonen sekä Jimi Heinonen ja Jone Riistamäki.

– Käytiin kaatopaikalla, ja sitten tultiin tähän. Me luultiin, ettei täällä olisi ketään, mutta täällähän on paljon ihmisiä, Sini Heinonen hämmästeli.

– Kaatopaikallakin oli kauheasti väkeä. Sitähän ihmiset varmaan nyt tekevät: remontoivat ja siivoavat paikkoja.

Heidän perheelleen nämä olivat kesän kolmannet ulkojätskit. Koronakevään aikana virkistystä on haettu myös luontopoluilta.

– Olemme käyneet Vaisakon ja Paimion luontopoluilla. Sielläkin on nyt paljon ihmisiä, Sini Heinonen kertoo.

Sini Heinonen (vas.), Jimi Heinonen, Jone Riistamäki ja Jani Heinonen poikkesivat kaatopaikalla käynnin jälkeen jätskille.

Myös puutarhakaupan piha oli lauantaina niin täynnä autoja, että parkkipaikkaa oli vaikea löytää. Ihmiset lastasivat autoihinsa ostoskärryllisiä kukkia ja pensaita.

– Kesäkukka-aika on nyt melkein kuumimmillaan. Ja kun on lämmin päivä, se näkyy täällä heti, myönsi Salon Kukkatalon myyjä Leena Opas.

– Koko kevät on ollut yllättävän vilkas. Ihmiset ovat hakeneet hirveästi mielen piristystä. Äitienpäivänäkin meiltä loppuivat leikkokukat kokonaan, mitä ei ole ennen tapahtunut, Opas kertoo.

Ostoskärryt lastasi täyteen muun muassa marttilalainen Riikka Hildén, joka teki ostoksia sekä itselleen että anopilleen. Itselleen hän valitsi timanttituijia, sypressejä ja tähtisilmiä sekä uutena kokeiluna lakkavadelman. Anopille hän vei pelargonioita ja begonioita.

– Nyt pitää istuttaa kesäkukkia, kun on aikaa ja näin hieno ilmakin. Sitten alkaa taas arki, hän toteaa.

– Tyttären opettajallekin ostin pienen ruusun. Vaikka opetus on etänä tapahtunutkin, pieni muistaminen pitää viedä, Hildén hymyilee.

Marttilalainen Riikka Hildén kävi Salossa ostamassa auton takakontin täyteen puutarhatuotteita. Uutena kokeiluna hän valitsi lakkavadelman.
Perjantain ja lauantain lämmin sää näkyi heti myymälässä, kertoo Salon Kukkatalon myyjä Leena Opas.