Kansainvälisesti tunnetun suomalaisen muotoilija Kaija Aarikan tyttäret Pauliina Aarikka ja Sarianna Partanen rakentavat parhaillaan Someron Kivimakasiiniin näyttelyä äitinsä vauhdikkaasta elämästä ja mittavasta työurasta. Somerolla syntynyttä taiteilijaa esitellään sekä hänen persoonansa että muotoilunsa kautta.

– Idea näyttelyn pystytykseen tuli Someron Kulttuuri ry:ltä, ja me olimme heti juonessa mukana. Näyttelyä suunnitellessamme mietimme, mikä on kaikkein ominta Kaijaa. Koko repertoaaria emme saa tänne millään mahtumaan, Pauliina Aarikka toteaa.

– Olemme esittäneet Someron kaupungille Kaija Aarikan museon perustamista, sillä materiaalia olisi ja Somero hyötyisi uudesta matkailuvetonaulasta. Vastaukseksi olemme saaneet, että ”harkitaan, pidetään mielessä ja etsitään sopivaa tilaa”.

Kaija Aarikka (1929– 2014) vuonna 2012. Kuva: Somero-lehden arkisto/Merja Ryhtä

Luovuus, sinnikkyys, esteettisyys ja ahkeruus tulevat tyttärille mieleen äitinsä määräävinä luonteenpiirteinä.

– Kaija oli viimeiseen asti erittäin luova ja kehitti koko ajan mielessään jotain uutta, Pauliina Aarikka kertoo.

Vielä viimeisenä elinvuotenaan 2014 Kaija Aarikka suunnitteli hopeakoruja kuten Linnunradan.

Karjatilalla kasvanut yhdeksänlapsisen perheen kuopus haaveili pienenä karjakon urasta, mutta lapsuudessa sairastettu tuberkuloosi verotti fyysisiä voimia. Kaija Aarikka otti käyttöön luovat kykynsä ja päätyi Ateneumiin opiskelemaan tekstiilitaiteilijaksi.

Kaija Aarikka alkoi vaatteiden suunnittelun myötä tehdä nappeja, kun ei löytänyt kaupoista mieleisiään. Ensimmäiset puunapit hän veisti jakarandasta Helsingissä taideteollisen oppilaitoksen lopputyöksi tekemäänsä villapukuun. Napit johtivat värikkäiden puukorujen suunnitteluun ja vähitellen isompiin tuotteisiin.

– Kaija yhdisti jo puukoruihinsa hopeaa, ja alkoi myöhemmin tehdä hopeakoruja, Pauliina Aarikka huomauttaa.

Aarikan ensimmäisinä sisustustavaroina syntyi korumaisia kynttilänjalkoja kuten Pikkiriikkinen.

Aarikan kynttilänjalkoja ovat muun muassa Rautainen rakkaus (vas.), Helmiriikkinen ja Keisarinna. Kuva: SSS/Jan Sundman

Kaija Aarikka perusti opiskeluaikanaan pienimuotoisen nappikaupan ja eteni tuotteillaan kansainvälisille markkinoille jo 1960-luvulla. Hän teki sukunimestään käsitteen, joka tunnetaan Suomessa ja maailmalla.

Someron Kivimakasiinin toisessa näyttelyhuoneessa esitellään Kaija Aarikan lapsuutta, nuoruutta, opiskeluaikaa ja harrastuksia henkilökohtaisin tavaroin ja valokuvin. Hän rakasti näyttäviä kenkiä, keräsi ruusukuppeja ja toi maailmalle suuntautuneilta matkoiltaan eri uskontojen koriste-esineitä kuten patsaita, ikoneja ja kirkkokynttelikköjä.

Esillä on itse suunniteltu ja ompelijalla teetetty jakkupuku puunappeineen, istutuslapio, kotijuustomuotti, kangaspuiden sukkulat, silmälasikehyksiä ja puinen kehto, jossa kaikki perheen lapset ovat vauvoina nukkuneet. Kehdossa on tytärten isänäidin, tilkkuguru Anna Ruokosen ompelema tilkkupeitto.

– Puutarhanhoito oli Kaijalle tärkeää, tyttäret kertovat.

Ateneumin ensimmäiseltä vuosikurssilta, vuodelta 1952 säilyneissä harjoitustöissä näkyy jo mieltymys voimakkaaseen värien käyttöön.

– Tälle seinälle tulee kymmenen Kaijan työtä Ateneumin ensimmäiseltä vuosikurssilta, Pauliina Aarikka kertoo. Kuva: SSS/Jan Sundman

Näyttelytilan toisen osan valtaa Aarikan muotoilutuotanto, jota on esillä 50-luvulta lähtien: nappeja, koruja, kehittäviä leluja, kattaus- ja sisustustuotteita ja messinkiesineitä. Osa asetetaan esille vientilaatikoihin, joissa tavaroita aikoinaan kuljetettiin messuille ympäri maailmaa.

Nähtävillä on myös iso nappi, joka koristi ulkoseinää ensimmäisessä Aarikan kaupassa, joka avattiin Helsingissä Pohjoisesplanadille vuonna 1960.

Kaija Aarikka suunnitteli paljon puisia eläinhahmoja, joista Pässit nousivat brändin tunnusmerkiksi. Hän muotoili myös useita pelkistettyjä lintuja variksesta ja peipposesta joutseniin ja kurkiin.

Aarikat ovat aina vaalineet somerolaisia juuriaan. Kaija Aarikka hankki miehensä Erkki Ruokosen kanssa 1950-luvun lopulla Somerniemeltä kesämökin, jossa sisarukset Sarianna Partanen, Pauliina Aarikka ja Meliina Ruokonen perheineen edelleen viettävät kesiä.

Erkki Ruokonen oli kotoisin Somerolta Lautelan kylästä. Pariskunta tapasi jo nuorena Somerolla Kertunsalon tanssilavalla.

Kaija Aarikka suunnitteli monista lintulajeista pelkistettyjä sisustusesineitä.

Somerolla torstaina 25. kesäkuuta avautuva näyttely pyrkii jakamaan kävijöilleen samaa iloa, mitä Kaija Aarikka halusi tuoda ihmisten arkeen. Hän nimesi töitään niitä kuvaavilla lystikkäillä nimillä kuten Hilirimpsis, Piupalipaupali, Tinttarella , Keisarinna, Hupitasku, Rautainen rakkaus, Paksut posket, Hienohelma, Monimutka jaPiirileikki.

Someron Kulttuuri ry sai Varsinais-Suomen Kulttuurirahastolta Kaija Aarikan näyttelyn toteuttamista varten 9 000 euron avustuksen. Näyttelyyn on saatu myös sponsoritukea.

Jurvalasta Linnunradalle – näyttely Kaija Aarikan taiteilijaelämästä Kiiruun tilan Kivimakasiinissa (Joensuuntie 22, Somero) 25.6.–15.8. Avoinna keskiviikosta perjantaihin kello 12–18, lauantaisin kello 10–15 ja sunnuntaisin kello 11–16. Liput 8 ja 5 euroa.

Värikkäät puukorut ovat tunnetuinta Aarikkaa. Kuva: SSS/Jan Sundman

SOMERON JURVALASTA ESPAN FRIIDUKSI

Kaija Aarikka

3.2.1929–14.8.2014.

Syntyi Jurvalan kartanossa Somerolla.

Valmistui taideteollisesta oppilaitoksesta tekstiilitaiteilijaksi, meni naimisiin ja perusti yrityksen miehensä Erkki Ruokosen kanssa 1954.

Avasi ensimmäisen Aarikan myymälän Helsinkiin 1960.

Osallistui ensimmäistä kertaa Frankfurtin kansainvälisille messuille omalla osastollaan 1961.

Sai vuoden leluvalmistajan palkinnon 1970.

Sai valtakunnallinen yrittäjäpalkinnon 1984.

Valittiin Someron Mekkopitäjäläiseksi ja Espan Friiduksi 1990.

Palkittiin Pro Finlandia -mitalilla 1994.

Valittiin Somerniemen torineuvokseksi 1995.

Sai kauppaneuvoksen arvonimen 1999.

Sairastui lihassairaus ALSiin 2000.

Salme Saureen kirjoittama Aarikka, oman maan mansikka ilmestyi 2003.

Tyttäret ottivat Aarikka Oy:stä vetovastuun vanhempiensa jälkeen. Suunnittelusta vastasi Pauliina Aarikka, yrityksen toimitusjohtajana toimi Sarianna Partanen ja hallituksen puheenjohtajana Meliina Ruokonen.

Aarikka Oy myytiin vuonna 2017 Muinosen perheen Martinex Oy:lle, joka siirsi tuotannon Helsingistä Raisioon.

Kaija Aarikan puutarhanhoidon ja kankaankudonnan välineitä. Kuva: SSS/Jan Sundman

Jätä kommentti