Koneistus käy kuin tanssi (mainos)

KUUKAUDEN VAIKUTTAJA: Konepaja Litzen Oy

0
Jyri (vas.) ja Aleksi Litzen tarkistavat valmiin kappaleen kierteitä työstökeskuksella.

Halikossa sijaitseva alumiiniin ja muoviin erikoistunut Konepaja Litzen tekee yritysasiakkaille alihankinta- ja tilaustöitä 12 hengen voimin. Muutama vuosi sitten tehty sukupolvenvaihdos teki pikkupojasta konepajalla pyörineestä Aleksi Litzenistä toimitusjohtajan ja yrityksen vuonna 1983 perustaneesta isä-Karista luotetun neuvonantajan.

– Ensimmäinen pylväsporakoneeni, punainen ja pieni, on yhä tallessa, Aleksi Litzen kertoo.

Hän arvelee konepajalla olevan Salon seudun suurin alumiinivalikoima.

– Suurin osa asiakkaistamme on automaatiolaitteiden valmistajia. Reilun 1,8 miljoonan liikevaihdosta 15 prosenttia kertyy ajoneuvoteollisuuden tuotteiden suorasta viennistä lähinnä Puolaan ja Ranskaan.

Yrityksen kasvusuunnitelmat ja investointiajatukset ovat maltilliset. Tavoitteena on kasvaa ”järkevää vauhtia”: nykyisten tilojen, noin 1500 neliön, on riitettävä ja työt on saatava tehtyä yhdessä vuorossa.

– Olemme saaneet pidettyä hyvät tyypit talossa pitkään osittain juuri päivätöiden takia. Kokeneelle koneistajalle löytyisi nytkin töitä.

– Ihmisellä on oltava muutakin elämää kuin työ, Litzen toteaa ja allekirjoittaa lauseen joka solullaan.

Viime vuonna lavatanssiharrastus vei miestä tanssin pariin 279 päivänä.

– Asiat on priorisoitava! Minulla ei ollut rytmitajua, mutta halusin oppia tanssimaan. Tanssimusiikki soi nytkin taustalla. Jos jotain haluaa, sen saa kyllä toimimaan!

Sama ajatusmalli toimii konepajallakin.

– Mietimme porukalla, pystyykö halutun kappaleen valmistamaan ja miten se olisi järkevintä toteuttaa. Jos asiakkaan suunnitelma tuntuu oudolta, ehdotamme jotain muuta. Asiakas saa aina sen, mitä tilaa, vaikka se ei olisikaan toteutettu juuri niin kuin on alun perin kuviteltu, Aleksi Litzen kuvailee.

Tavoitteena on onnistua toteuttamaan asiakkaan toiveet ja olemaan ensisijaisesti luotettava ja korkealaatuinen yhteistyökumppani.

– Emme lupaa liikoja – vain sen, minkä pystymme varmasti toteuttamaan. Tilatun tavaran on oltava oikeanlaisena perillä sovittuna aikana.

Aleksi Litzenin ajatuksena on kasvaa yhdessä asiakkaiden kanssa. Se on herätellyt ideaa tulevaisuuteen.

– Säästäisimme omaa ja asiakkaan aikaa ja kustannuksia, jos järjestäisimme kurssin koneistettavan kappaleen suunnittelusta. Kiinnostuneita osallistujiakin on jo ilmoittautunut, hän toteaa.

Salon kauppakamariosasto
Annariina Aalto, asiamies
p. 044 778 2133
annariina.aalto@kauppakamari.fi