Lämpimät kelit kasvattavat sinilevää

0
Tuulen suunnan vaihtuessa myös paikallinen sinilevätilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti.

Kesäkuun lämmin ajanjakso on edesauttanut sinilevien runsastumista. Sinileviä on havaittu viime viikkoa enemmän sekä merialueilla että sisävesillä, selviää Suomen ympäristökeskuksen eilen julkaisemasta tiedotteesta. Lounais-Suomessa sinilevähavaintojen määrä on kasvanut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikoilla, mutta määrät ovat vielä pysyneet pieninä.

ELY-keskusten tiedotteen mukaan vähäisiä sinilevähavaintoja on tehty Kemiönsaaren Genbölessä, mutta Hertsbölevikenin havaintopaikalla niitä tehtiin edellispäivänä runsaasti.

Rotarien leväseurantapaikoilla sinilevää on havaittu vähäisiä määriä Kemiönsaarella Hitis Bärskäreretin ja Örön havaintopaikoilla.

Neljä päivää sitten tehdyssä leväseurannassa Halikonlahden pohjoisessa haarassa ei ollut levähavaintoja. Salon kaupungin uimarantojen- ja paikkojen sinilevätilanne kesäkuun puolenvälin jälkeen tehdyissä mittauksissa ei antanut aihetta huoleen.

Sinilevän määrä lisääntyy normaalisti merialueilla kesäkuun lopulla ja on runsaimmillaan heinä-elokuussa. Järvissä sinilevän esiintyminen on paikoin aikaistunut lämpimän kesäkuun vuoksi.