Vanhan ykköstien laidassa, Kruusilassa Kalkkitien risteyksessä, kohoaa mäen päällä Topulin valkoinen talo. Alhaalla tien varressa on kahden suuren tammen katveessa muistokivi, josta on helppo ajaa huomaamatta ohi. Vaikka syytä olisi pysähtyä. Kivessä lukee:
”Ohikulkija: Pysähdy ja ajattele. Tällä maalla ollut Topulin talo maksoi raskaat lunnaat maamme vapauden puolesta sodissamme 1939–1944. Talosta kaatuivat pojat Martti Lehtinen, Vilho Lehtinen, Kauko Lehtinen, Erkki Lehtinen sekä vävy Mauri Helkiö.”
Yksi talo menetti neljä poikaa ja vävyn.
– Sellaista elämä on, miettii muistokiven luona muurlalainen Tapani Havia, joka muistaa, kun kivi paljastettiin 10. kesäkuuta vuonna 1956. Se oli kaunis, aurinkoinen päivä.
– Olin lukion toisella luokalla, ja mukana tilaisuudessa, koska isä oli ollut samassa joukko-osastossa Aunuksessa Lehtisen veljesten kanssa. Ensin Kiikalan kirkossa oli jumalanpalvelus, jonka jälkeen siirryttiin autoilla muistomerkin luo. Tämä paikka oli aivan täynnä väkeä. Jos sanon, että täällä oli sata ihmistä, en liioittele yhtään. Erityisen liikuttavaa oli se, että arkkipiispakin oli lähettänyt tilaisuuteen tervehdyksen.
VUOSIEN 1939–1945 sotien aikana menehtyi yli 95 000 suomalaista. Joitakin perheitä kohtasivat vielä moninkertaiset menetykset. Yksi näistä oli kiikalalainen Lehtisen perhe, joka asui Topulin talossa.
Topulissa oli 14 lasta, joista viisi oli poikia. Ensimmäinen suruviesti saapui taloon jo talvisodan alkuvaiheessa, kun 25-vuotias Martti kaatui 8. joulukuuta 1939. Hän oli alikersantti Jalkaväkirykmentti 14:ssä ja taisteli Kosenjoella ja Muolaassa, missä sai surmansa. Martti siunattiin kotikunnan multaan, Kiikalaan sankarihautaan.
Talvisota päättyi keväällä 1940, ja muut Lehtisen pojat pääsivät palaamaan kotiin. Mutta eivät pitkäksi aikaa. Kesäkuussa 1941 alkoi jatkosota, ja vain runsaan kahden kuukauden kuluttua siitä Topuliin saapui uusi suruviesti, joka oli vielä edellistäkin raskaampi. 25-vuotias Kauko ja 28-vuotias Vilho olivat molemmat kuolleet Aunuksessa.
Kauko oli kersantti ja Vilho alikersantti Jalkaväkirykmentti 34:ssä. Vilho oli kaatunut Aunuksen Koivumäessä 5. syyskuuta. Samana päivänä Kauko haavoittui Koivumäessä, ja seuraavana päivänä matkalla kenttäsairaalaan Kinalahdessa hän kuoli.
Tästä kului vain kaksi päivää, kun Topulin talon vävy, 41-vuotias muurlalainen Mauri Helkiö kaatui Aunuksen Koivuselässä. Jalkaväkirykmentti 34:ssä sotamiehenä palvellut Helkiö haudattiin Muurlan sankarihautaan.
Ja niin kuin tässä ei olisi ollut vielä kylliksi, puolitoista kuukautta myöhemmin suru Topulissa syveni entisestään, kun 21-vuotias Erkki Lehtinen kaatui. Nuori ylioppilas oli vänrikki Jalkaväkirykmentti 30:ssä. Nikoforovskajassa Itä-Syvärillä hän sai vihollisen konekivääritulessa luodin silmäänsä ja läpi kallon, ja menehtyi.
TOPULIN emäntä Alma Lehtinen joutui saattamaan samana syksynä kolme poikaansa sankarihautaan Kiikalaan, missä yksi poika jo entuudestaan lepäsi. Hänen pojillaan ei vielä ollut jälkikasvua, mutta vävy Marttia jäi vaimon lisäksi kaipaamaan myös kaksi poikaa.
Salon Seudun Reserviupseerit päättivät vuonna 1956 pystyttää muistokiven Topulin talon pihapiiriin sankarimuiston säilyttämiseksi jälkipolville.
Salon Seudun Sanomat uutisoi paljastustilaisuudesta 12. kesäkuuta 1956 otsikolla: ”Topulin sankariveljesten muistomerkki paljastettu”.
Uutisessa kerrottiin, että: ”Paljastustilaisuuden yhteydessä istutettiin patsaan läheisyyteen neljä muistotammea. Ensimmäisen tammen istutti 77-vuotias sankariveljesten äiti. Toisen tammen istutti 14-päisen sisarusparven ainoa elossa oleva poika Kosti Lehtinen, kolmannen ja neljännen tammen istuttivat veljesten sisaret Airi Helkiö-Elonen ja Annikki Vuorinen .”
Kun Tapani Havia nyt seisoo muistokiven edessä, sen viereltä löytyy enää kaksi suurta tammea. Kaksi muuta on ajan myötä jonnekin kadonnut.
Kiven takana mäellä on edelleen Topulin talo, jonka pitoon ei löytynyt jatkajaa. Talo siirtyi Helsingin Opettajayhdistykselle, joka alkoi pitää siinä lasten kesäsiirtolaa, ja maat pilkottiin.
Tänä päivänä siinä toimii Kirsi Orpanan omistama juhlatila Villa Topuli. Talo, jossa on koettu paljon surua, koetaan nyt paljon iloa häiden ja syntymäpäivien merkeissä.
TAPANI HAVIAN perhe oli tullut talvisodan alkaessa Karjalan Kanneljärveltä evakkoon Pertteliin. Jatkosodassa hänen isänsä Väinö Havia sijoitettiin salonseutulaisista kootun Tammidivisioonan Jalkaväkirykmentti 34:ään, samaan pataljoonaan kuin Kauko ja Vilho Lehtinen.
Hänen isänsä haavoittui, mutta palasi kotiin, kun nuo kaksi aseveljeä jäivät rintamalle.
– Isäni kertoi tarinan siitä, kuinka Aunuksessa hyökkäysvaiheen taistelussa eräs soturi kaatui, ja lähellä tilanteen nähnyt veli riensi paikalle katsomaan, kuinka kävi. Samalla veli kaatui itse veljensä päälle, ilmeisesti saman tarkka-ampujan uhrina, Havia kertoo.
– Nyt tiedän, että toinen veli vain haavoittui ja kuoli seuraavana päivänä, mutta uskon tarinan muuten olevan totta. Olen kuullut sen niin monta kertaa ja useammalta luotettavalta taholta, hän lisää.
Aseveljeys ei pääty, vaikka sota loppuukin. Tapani Havian isä piti yhteyttä rintamatovereihinsa koko loppuelämänsä, ja poika sai kuulla sotilaiden tarinoita ja kokemuksia rintamalta.
– Mutta eivät he uhonneet eivätkä kerskuneet. Päinvastoin. Olisivatpa puhuneet enemmän. Ja olisipa itse osannut kysyä enemmän, toteaa Havia, joka nykyään on Akateemisen Karjala-Seuran Perinneyhdistyksen puheenjohtaja.
Taloja, joista sota vei kolme tai useampia poikia, on onneksi harvassa. Salosta löytyy Topulin lisäksi toinenkin.
Rummunlyöjänkadun ja Inkerinkadun kulmassa olevan kerrostalon paikalla oli aikanaan Iida ja Kaarle Järvisen talo. He menettivät sodissa kolme poikaansa: Väinö , Kaino ja Keijo Järvisen ja kaksi vävyään: Eino Suomisen ja Yrjö Heikkilän . Kerrostalon seinässä on heidän muistoaan kunnioittava laatta.
Lähteet:
Salon Seudun Reserviupseerien Pitkä taival 1927–2007.
Salon Seudun Sanomat 12.6.1956.
Salon seutu Suomea puolustamassa, matrikkeli. 2003.
Tapani Havian haastattelu.
Juttu on julkaistu alunperin 21.5.2017 Salon Seudun Sanomissa.
Verkkojulkaisu SSS/Johanna Käkönen.
Tarinoita julkisten teosten takaa. Tänä kesänä Salon Seudun Sanomien kulttuuri- ja viikonvaihdesivuilla kerrotaan tarinoita kaupunkiin pystytettyjen veistosten, muistomerkkien ja patsaiden takaa. Juttusarja pohjautuu Salon kaupunkimaisemia ja julkista taidetta esittelevään kulturelliin kaupunkikävelykierrokseen, joka löytyy kokonaisuudessaan taidemuseo Veturitallin kotisivuilta. Sarjan muut jo julkaistut osat löytyvät Patsastellaan-tunnisteen alta.
