Viruslingosta rahalinkoon?

0

ANTERO LEPPÄNEN. En kuulu Winston Churchillin ihailijakerhoon, mutta pidän silti nasevana hänen ajatustaan, että paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa.

Hän oli siis aivan eri mieltä kuin suomalaisen populismin isä Veikko Vennamo, joka väsyttävyyteen asti toisteli sloganiaan kyllä kansa tietää.

Jos Paasikiven neuvottelemista rauhanehdoista 75 vuotta sitten olisi järjestetty kansanäänestys, sen tulos olisi varmaan saanut Juho-Kustin pudottamaan löysät tekohampaansa. Myöhemmin Paasikiven linja sai kuitenkin niin laajan hyväksynnän kuin vapaassa demokratiassa on kohtuullista.

Kun Suomessa havahduttiin koronavirukseen, vallitsi herttainen yksimielisyys siitä, että tuota pirulaista vastaan tullaan taistelemaan terveys eikä talous edellä. Hallituksen linjan takana oli paitsi presidentti myös oppositio ja elinkeinoelämä.

Tosinuivana ekonomistina yleensä esiintynyt Aki Kangasharjukin oli epidemian alkaessa sitä mieltä, että julkisen velan kasvu kymmenellä prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei tule olemaan mikään ongelma.

Normaaliaikoina kansalaiset saivat kuulla madonluvut, jos velan määrä ylitti vaikkapa vain parilla desimaalilla 60 prosentin rajan. Kun koronan pitkittyessä BKT laskee ja julkisen velan määrä kasvaa, 70 prosenttia saattaa olla vain välietappi.

Kevään mittaan alkoi esiintyä hallituksen linjaa kritisoivia kannanottoja. Esimerkiksi Osmo Soininvaara oli mallinnuksessaan sitä mieltä, että Ruotsi oli valinnut paremman tien. Ei epidemiologina vaan tilastotieteilijänä hän kehitteli mallinnuksen, jonka mukaan kuolleiden määrä meillä loppujen lopuksi tulee olemaan yhtä suuri kuin Ruotsissa. Naapuri kuitenkin porskuttaisi normaalioloihin paremmasta asemasta, koska se ei ole asettanut sellaisia rajoituksia kuten Suomi.

Tämän päivän tilanne on se, että Soininvaaran mallinnus ei ole toteutunut kuolleiden osalta, maiden talousluvut eivät ole tiedossa, ja Ruotsissa usko oman valinnan eriomaisuuteen on pettämässä. Mutta taisto on vielä kesken ja tuulettaminen ennenaikaista.

Alun hymistelyn jälkeen oppositiopuolueet ovat luupin kanssa lähteet hoitamaan savottaansa. Julkisuuteen ne ovat kertoneet, että asiat on hoidettu liian nopeasti tai hitaasti. Sen toimet ovat oikeansuuntaisia, mutta täysin riittämättömiä. Normaalia oppositiopolitiikkaa siis myös valmiustilan aikana.

Nyt kun rahaa on jaettu ja uusnormaali aika nurkan takana, alkaa pesänselvitys. Vastuuseen eivät joudu ne, jotka ovat tukea anoneet ja saaneet, vaan ne, jotka ovat sitä antaneet. Pyytämättömänä lisänä tulee vielä rahalinko-nimitys.

Erityisen mausteen koronakeskusteluun on antanut semantiikka: onko kysymys vain viruksen etenemisen hidastamisesta, mikäli tavoitteeksi ei aseteta sen tukahduttamista niin, että tartuntoja on nolla.

Tuo merkitysopillinen väittely on akateemista mutta hyödytöntä, sillä virus on kuin voikukkapelto. Kukat voi tänään hävittää kitkemällä, mutta huomenna pelto on yhtä keltainen. Myrkkyä se vähintään vaatisi.

Viruskin tokenee vain rokotteella, joka – toivottavasti – antaa kaivatun laumaimmuniteetin.

Kirjoittaja on salolainen entinen kunnallispoliitikko.

Jätä kommentti