Wilma Murto hyppää nyt 16 askeleen vauhdilla seivästä – ”Hänellä on vielä paljon potentiaalia piilossa”

0
Salon Vilppaan Wilma Murto jatkaa kauttaan loppukesästä, kunhan hän on toipunut polven tähystysoperaatiosta. Kuva: Lehtikuva/Mikko Stig

Salon Vilppaan ykkösnimen, seiväshyppääjä Wilman Murron ulkoratakausi on käynnistynyt tuloksellisesti erinomaisesti.
Kesäkuun puolivälissä Kuortaneella Murto taivutti avauskisassaan 445, ja juhannusaattona Somerolla hän pääsi jo lukemiin 460. Sillä hän sivusi ulkorataennätystään. Somerolla Murto teki myös kelvollisia yrityksiä uudesta Suomen ennätyskorkeudesta 472.
Murto kokeili kisassa jotain uutta: hän juoksi kohti seiväskuoppaa ensimmäistä kertaa urallaan 16 askeleen vauhdilla.
– Wilman vauhtiominaisuudet ovat kehittyneet siihen pisteeseen, että alemme ajaa sisään uutta askelrytmiä. Sitä on varsinkin nyt hyvä kokeilla, kun tänä kesänä ei ole arvokisoja. Ei se vielä mitään unelmasuorittamista ollut, mutta ihan ok hän sai siitä kiinni Somerolla, Murron valmentajaksi täksi kaudeksi palannut Jarno Koivunen kertoo.
– Totuttautuminen 16 askeleen vauhtiin vaatii varmasti muutaman kisan ennen kuin Wilma pääsee sinuiksi sen kanssa ja hyödyntämään sitä.
Koivusen mukaan maailmalla seiväshyppääjät käyttävät valikoivasti 14, 16 tai jopa 18 askeleen vauhtia lähestyessään kuoppaa.
– Ne hyppääjät, jotka käyttävät 14 askelta, lähtevät kuin tykinsuusta eli täysillä liikkeelle. Wilman kohdalla vauhtia kerätään enemmän, ja se vaatii enemmän askeleita, Koivunen kuvailee.
Suuremmalla juoksunopeudella hyppyyn saadaan enemmän energiaa, jonka avulla urheilijan on mahdollista päästä ylemmäksi ja sitä kautta kovempiin korkeuksiin.
– Somerolla Wilmalla meni sellaiset seipäät löysäksi, jotka ovat olleet aiemmin jopa liian jäykkiä hänelle.

Onnistuneen juhannusaaton kisan jälkeen Murto kertoi, että häntä ottaa päähän, jos Suomen ennätys ei tänä kesänä parane. Murron SE on tammikuulta 2016, jolloin hän hyppäsi Saksan Zweibrückenin hallikisoissa 471. Tulos on edelleen myös nuorten eli alle 20-vuotiaiden maailmanennätys.
– Seiväshypyssä on niin monta muuttujaa, että on vaikea olla vakuuttunut siitä, että SE ylittyy. Sitä varten olemme kuitenkin tehneet kovasti töitä. Sen verran hyvin on mennyt, että olisi se väärin sanoa tässä vaiheessa, etten uskoisi SE:n paranemiseen, Koivunen pohtii.
Koivusen ja Kuusjoelta lähtöisin olevan Murron yhteistyön toinen osa on lähtenyt käyntiin suotuisasti. Jo hallikaudella ennen koronaviruspandemian alkua Murto väläytteli hyppyvirettään.
– Hallikaudella saimme nostettua Wilman takaisin 460:n tasolle. Nyt näyttäisi siltä, ettei taso ole sen huonompi myöskään alkukesästä. Niin se yleisurheilussa menee, että jos saat treenit sujumaan, tulevat tuloksetkin sen kautta jossain kohtaa. Muuten se on toivomista, jos treenit menevät pieleen, Koivunen tietää.
Murto viihtyi Koivusen valmennuksessa pitkään uransa alkutaipaleelta aina kauden 2018 loppuun. Tämän jälkeen Murron valmentajaksi tuli australialainen Steve Rippon ja jo keväällä 2019 Mikko Latvala.
Kuinka helppo päätös oli ryhtyä uudelleen Murron valmentajaksi?
– Mitähän tuohon sanoisi? Ensinnäkin se tuli yllätyksenä. Ei siinä kerennyt paljon miettiä, piti vaan ottaa haaste vastaan. Tietenkin kävin keskusteluja hänen kanssaan aluksi, sovimme tavoitteista ja muista, niin kuin aina urheilijan kanssa tehdään.
Koivunen seurasi Murron tekemisiä Ripponin ja Latvalan alaisuudessa. Varsinkin Latvalan valmennuksessa Murron tuloskäyrä oli laskeva.
– Urheilu on niin monimuotoinen juttu, että siinä vaikuttaa monet tekijät. Ehkä siinä oli ympärillä niin paljon muutosta, että kehittyminen oli vaikeaa. Ja vaikka Wilman tulos ei kehittynyt, urheilijana ja ihmisenä hän kehittyi, Koivunen ruotii Murron vaikeita aikoja.
Koivunen uskoo, että 22-vuotias Murto voi yltää tulevaisuudessa vielä rutkasti nähtyä parempaan.
– Onhan hänellä vielä todella paljon potentiaalia piilossa, jos intoa ja terveyttä riittää. Naisseiväshyppääjät ovat monesti parhaimmillaan 26–30 ikävuoden välissä.
Seuraavaksi Murto nähdään tositoimissa lauantaina Espoossa. 4. heinäkuuta hänen on tarkoitus hypätä jälleen Somerolla seipään kutsukisassa.

Jätä kommentti