Tällä hetkellä näyttää siltä, että opetus aloitetaan syksyllä normaalisti. Näin kertoo Salon seudun koulutuskuntayhtymän johtaja Olli-Pekka Juhantila .
Mikäli Suomen koronatilanne heikkenee, ammattiopistolla on valmiudet siirtyä uudelleen etäopetukseen.
– Seuraamme tarkasti viranomaisohjeita. Kevään aikana opimme työskentelemään etänä, joten ne toimintatavat on helppo ottaa tarvittaessa toistamiseen käyttöön, Juhantila toteaa.
Yhteishaussa valitut opiskelijat aloittavat opintonsa parin viikon päästä. Tänä vuonna Salon seudun ammattiopistoon valittiin yhteishaun kautta yhteensä 345 opiskelijaa.
– On mahdotonta kertoa aloittavien opiskelijoiden tarkkaa määrää, sillä kaikki yhteishaussa valitut eivät välttämättä ota opiskelupaikkaa vastaan. Lisäksi syksyn aikana meillä aloittaa aikuisopiskelijoita, jotka ovat tulleet ja tulevat valituiksi jatkuvan haun kautta, Juhantila kertoo.
Nykyisin valtaosa ammattiopiston opiskelijoista on aikuisopiskelijoita. Juhantilan mukaan alle 40 prosenttia opiskelijoista valitaan yhteishaussa.
– Käänne tapahtui viitisen vuotta sitten. Siitä lähtien meillä on ollut enemmän aikuisopiskelijoita kuin juuri peruskoulunsa päättäneitä, Juhantila sanoo.
Joillakin ammattiopiston aloilla aikuisopiskelijoiden määrä on erityisen suuri.
– Matkailuala, tekninen suunnittelu, puuseppälinja, puhtaanapito- ja kiinteistöala eivät juurikaan kiinnosta nuoria. Niiden aloituspaikat täyttyvät aikuisopiskelijoista, Juhantila toteaa.
Sen sijaan työvoimapulasta kärsineelle metallialalle riittää jälleen hakijoita. Syksyllä kone- ja metallialalla aloittaa lähes 20 nuorta.
Juhantila kertoo ammattiopiston kampanjoineen paljon metallialan hakijamäärien kasvattamiseksi.
– Uskon, että mielikuvat metallialasta ovat muuttuneet. Se ei ole mitään pimeässä hallissa puuhastelua, vaan metallialan työtkin voivat olla siistiä sisätyötä. Lisäksi alalla on paljon kohtuuhyväpalkkaista työtä tarjolla, Juhantila pohtii.
Salossa metallialan osaajia työllistää muun muassa meriteollisuus, joka hakee jatkuvasti uusia työntekijöitä. Heinäkuussa teijolainen Western Shipyard ilmoitti ottavansa töihin kolme metallialan peruskoulutuksen suorittanutta nuorta heti kesän jälkeen.
Tänä keväänä peruskoulunsa päättäneiden suosikkiala oli liikealan perustutkinto, josta valmistuu merkonomeja. Sinne oli aloituspaikkojen määrään suhteutettuna eniten ensisijaisia hakijoita.
Autoala sekä sosiaali- ja terveysala säilyttivät kestosuosikin asemansa myös tänä vuonna. Juhantilan mukaan autoala on pysynyt hyvin miesvaltaisena, mutta sosiaali- ja terveysalan sukupuolijakauma on tasaantunut vähitellen.
– Hieman yllättäen myös rakennusalalle oli tunkua. Pystyimme kuitenkin pitämään lupauksemme siitä, että kaikille hakijoille voidaan tarjota opiskelupaikka, Juhantila riemuitsee.
Pertteliläinen Miro Ora aloitti rakennusalan opinnot viime syksynä. Hän on pienestä asti nauttinut rakentamisesta ja käsillä tekemisestä.
– Yläasteen alkupuolella päätin, että haen talonrakennuslinjalle. Opiskelu on ollut juuri sellaista kuin odotin. Meillä on koulussa mukava porukka ja hyvä työilmapiiri, Ora iloitsee.
Kevään etäopiskelujakson aikana Ora piti yhteyttä opettajiinsa ja opiskelukavereihinsa videopuheluilla.
– On kiva päästä taas kouluun, sillä olihan se etäopiskelu aika tylsää, Ora naurahtaa.
Kesällä Ora on työllistänyt itsensä tekemällä tilauksesta pieniä rakennusprojekteja, kuten pihalaatoituksia ja varastomökkejä.
Hän ei ole liiemmin pysähtynyt murehtimaan sitä, ettei rakennusalan työntekijöillä ole korona-aikana etätyöskentelymahdollisuutta.
– Kyllähän ne hommat täytyy tehdä samalla tavalla kuin tavallisestikin. Ei siinä ole paljon vaihtoehtoja.