Eläinten kuvia Kuusjoella – kuvataiteilija Suvi Toivoniemi heittäytyi vieraaseen maailmaan viime syksynä

0
Suvi Toivoniemi on kokenut taiteilija, mutta metsäaiheet ovat hänelle verrattain uusia.

Kuvataiteilija Suvi Toivoniemen näyttelyssä pääosan rooleja esittävät suomalaiset metsän eläimet.

Metsän asukkaat -näyttely on nähtävillä Kuusjoen Viljamakasiinissa kesäsunnuntaisin. Esillä on Toivoniemen akryylimaalauksia sekä Ötököiden juhlat -installaatio.

Meritoituneelle taiteilijalle metsä on yllättävänkin uusi ja ihmeellinen aihe. Täysin soitellen sotaan Toivoniemi ei kuitenkaan lähtenyt.

Viime syksyn Yö Kuusjoella -tapahtumassa Toivoniemi toteutti ensimmäisen installaationsa. Maalaustaiteeseen ja grafiikkaan erikoistunut pertteliläistaiteilija kertoo saaneensa hyvää palautetta Taikametsä -teoksestaan.

– Eläinteema oli hauska, joten halusin tehdä uudelleen jotain siihen liittyvää. Tämänkertaisissa töissä esiintyvät samat eläimet kuin viime syksynä, Toivoniemi kertoo.

Kiteytettynä Taikametsä oli valoa, ääntä ja liikettä yhdistelevä animaatioteos. Toivoniemen toteuttamassa työssä kävijä pääsi taskulamppua apuna käyttäen kurkistamaan metsän eläinten maailmaan. Teos sijaitsi makasiinin vanhassa viljalaarissa, ja sen materiaaleina käytettiin esimerkiksi vanhaa leikkuulautaa ja lastenvaunujen rengasta.

Nyt Viljamakasiinissa nähtävä Ötököiden juhlat ei ole tyypiltään interaktiivinen, vaikka tälläkin kertaa vierailijan on kurkistettava viljalaareihin.

– Hyönteisaskartelu oli minulle uutta, joten katsoin apua hyönteiskirjasta. Työni ovat aina värikkäitä, enkä tehnyt tälläkään kertaa poikkeusta, taiteilija sanoo.

Alun perin Toivoniemi oli suunnitellut sijoittavansa laareihin jotain suurempaa, mutta lopulta käytännön syyt tulivat idean tielle.

– Suurikokoiset taulut eivät mahdu laarien oviaukoista sisään. Toisaalta pidän siitä, että joudun haastamaan itseni. Kun vierailija kurkistaa laariin, on siellä oltava jotain, mikä todella naulitsee hänen huomionsa.

Taiteilija hyppäsi itsekin viljalaariin ötököiden sekaan.

Suvi Toivoniemi on kokenut taiteilija, jonka teoksia on ollut nähtävillä ympäri Suomea vuodesta 2003 lähtien.

Yhteis- ja ryhmänäyttelyihin hän on osallistunut Salon lisäksi esimerkiksi Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut edellä mainittujen ohella muun muassa Savonlinnassa, Jyväskylässä sekä Inkoossa.

Kulunut koronakevät ravisutteli Toivoniemen rutiineja. Taideahkerointi vaihtui olosuhteiden pakosta lastenhoitoon.

– Minun oli tarkoitus maalata uutterasti, sillä lasteni piti olla isovanhemmillaan hoidossa. Sitten tuli korona, emmekä voineet altistaa riskiryhmään kuuluvia isovanhempia, Toivoniemi sanoo.

Hän osallistuu elokuussa Salon Veturitallissa järjestettävään pop up -taidenäyttelyyn. Sitä varten hän on maalannut vesiväriteoksia.

– Vesiväreillä saatoin maalata, koska se onnistui lastenhoidon yhteydessä. Vesiväreistä ei lähde käryä, joten niiden käyttämiseen en tarvitse työhuonetta.

Toivoniemi ei vielä tiedä, saako metsä- ja eläinteema jonkinlaista jatkoa.

– Minulla on koko ajan 200 aihiota päässä, joista kaksi lopulta toteutuu, taiteilija nauraa.

– Inspiraation voin saada kaikkialta, mutta usein sen lähteenä on kahvihetki. Kun pääsen rauhoittumaan kahvikupposen äärelle, ideoita syntyy, hän lisää.

Jätä kommentti