Entistä suurempi Veturitalli valmistuu vuodenvaihteen tienoilla

0
SG-Rakentajien Veturitallin työmaavastaava Antti Peltola poikkesi keskiviikkona vilkaisemassa töiden etenemistä. Kuvat: SSS/Aleksi Mäkelä

Salon taidemuseo Veturitallin laajennustyökilpailutuksen voittaneen SG-Rakentajien työntekijät ovat huhkineet museon pihalla kesä-heinäkuun taitteesta alkaen.

Taidemuseoon rakennetaan laajennusosa rakennuksen siipeen, jossa sijaitsevat Veturitallin varastotilat. Varastotilan, jonka yhteyteen tehdään myös uusi museomestarin työtila, on määrä valmistua vuodenvaihteen aikoihin. Urakkasopimuksessa valmistumisen aikarajaksi on sovittu 29. joulukuuta.

Kokonaisuudessaan laajennusosa tulee olemaan SG-rakentajien työmaavastaava Antti Peltolan mukaan kooltaan 305 neliömetriä.

– Huoneisto-alaa laajennukseen tulee 272 neliömetriä. Myös vanhalle puolelle tulee uutta tekniikkaa, mutta pääsääntöisesti töitä tehdään laajennusosassa.

Laajennuksen rakentamisen lisäksi työkokonaisuuteen kuuluu Veturitallin museomestarin työtilan muuttaminen toimisto- ja työpajatilaksi.

Uudistustöiden alku näkyy jo Veturitallin museomestarin työtilassa, joka jaetaan pian toimistoksi ja tilaksi työpajatoiminnalle. Museonjohtaja Susanna Luojus lisää, että valmistuvaan laajennusosaan tulee uusi työtila.

Uuteen talotekniikkaan sisältyvät ilmastointi-, putki- ja sähkötyöt, kun uusi osa taidemuseota liitetään jo olemassa olevaan tekniikkaan. Jo nyt Veturitallissa on tehty pieniä sähkö- ja putkiasennuksia. Niitä tehdään rakentamisprosessin ajan sitä mukaa, kun laajennusosa valmistuu talotekniikalle asennusvalmiiksi.

Tulevaan varastosiipeen hankitaan myös uusi ilmastointikone.

– Museossa on tarkkaa, että ilmanlaatu on tietyn tyyppistä. Ei saa olla liian kosteaa, joten ulkona on oma jäähdytysyksikkönsä, Peltola kuvailee.

Laajennusosan rakentaminen jatkuu myöhemmin sääsuojan alla, kun seinien rungot kohoavat korkeammalle ja kertopuita aletaan laittamaan paikalleen ennen katon työstämisen aloittamista.

Muutaman viikon kuluttua sääsuojan saapumisesta katon on määrä olla paikallaan.

– Aloitamme muuraustyöt ja pystytämme sääsuojan, kun saamme purettua vanhan päädyn ja tehtyä sokkelit sekä alapohjan valmiiksi, Peltola täsmentää.

Harjakorkeudessaan laajennusosa on Peltolan arvion mukaan syys-lokakuussa.

– Valmistuminen riippuu siitä, että kaikki menee hyvin myös säiden suhteen.

Yhteensä töiden hintalapuksi muodostuu noin 600 000 euroa. Salon kaupunki otti rakentamisbudjettiin 100 000 euroa varoista, jotka oli suunniteltu alunperin Muurlan koulun remontointiin.

Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi uudistusta varten Salon taidemuseolle 150 000 euroa.

Urakoitsijaehdokkaita laajennusosan rakentamiseen saapui kolmen yrityksen voimin. Yksi tarjouksista kuitenkin hylättiin.

– Kyseinen yritys ei täyttänyt tarjouspyynnön ehtoja. Se on yleisin syy, miksi tarjouksia hylätään. Voi olla, että syy on taloudellinen tai yritys ei ole hoitanut vastuuvelvoitteitaan. Kaikki ne aina tarkistetaan, kertoo Salon kaupungin talonsuunnitteluarkkitehti Tommi Kaarto.

Vaikka Veturitalli saa nyt hieman yli 270 neliömetriä uutta varastotilaa, ei se museonjohtaja Susanna Luojuksen mukaan poista täysin varastotilan riittävyysongelmaa.

– Puolet kokoelmastamme on sijoitettu kaupungin toimijoiden tiloihin. Voi tulla tilanne, jossa esimerkiksi päiväkoti lopetetaan. Silloin meidän on pakko ottaa siellä olleet teokset sisälle, mutta meillä ei ole tilaa. Lisäksi kestää aikansa, että teokset saa sijoitettua uuteen paikkaan, Luojus taustoittaa.

Museonjohtaja Susanna Luojus peräänkuuluttaa, että Veturitallin uusi varastotila ei ratkaise kaikkia ongelmia, joita Salon taidemuseolla on teosten säilytyksen suhteen.

Vuoden 2018 lokakuussa museonjohtajana aloittanut Luojus toteaa, että varastotilaongelman selvittäminen Veturitallin edustajien ja Salon kaupungin kiinteistötoimialan välillä alkoi jo ennen kuin hän aloitti työssään.

Luojus pyrkii saamaan helpotusta tilanpuutteeseen myös Salon historiallisessa museossa.

– Siellä on edelleen vielä katastrofaalisempi kuin taidemuseossa on ollut. Esineitä ei ole varastoitu asiallisesti.

Taidemuseo joutuu käyttämään ulkopuolista varastotilaa senkin jälkeen, kun laajennusosa on valmistunut.

Kaarto vahvistaa, että varastotilatarpeista on käyty epävirallisia keskusteluja museon ja kiinteistötoimialan välillä.

– Tiedossamme on, että he tarvitsevat säilytystilaa. Se on kuitenkin vasta keskustelun asteella.

Koronaviruksen vuoksi ovensa maaliskuussa sulkenut Veturitalli ei vietä näyttelyjen suhteen hiljaiseloa koko loppuvuotta. 8.–30. elokuuta esillä on Salon taiteilijaseuran jäsenten taidetta näyttelyssä, joka kantaa nimeä Yhdessä – Together.

Luojuksen mukaan kyseessä on kädenojennus paikallisille taiteentekijöille.

– Tarjoamme heille ainoastaan tilat, apua teosten ripustamisessa ja näyttelyn markkinointia. Emme järjestä nyt omia museonäyttelyitä, koska meillä ei ole lämmön ja kosteuden säätelyyn museo-olosuhteita.

Luojus toteaa, että Veturitallissa jatketaan toimintaa täysipainoisesti jälleen vasta tulevan tammikuun aikana.

– Meiltä on jäänyt monta kuukautta työaikaa välistä pois, koska kaupunki lopetti palkanmaksun, joten emme ole tehneet näyttelysisältöjä.