Iltatorien puute tuntuu

0
Torstait ilman ohjelmallista iltatatoria eivät vedä väkeä samalla tavalla.

Kuluvan koronakesän aikana Salossa on totuteltu elämään ilman iltatoreja. Poikkeustilanne katkaisi suositun perinteen kokonaan, eikä suuria yleisömääriä ole torilla nähty.

Salolaisten tuntemukset kertovat yhteisen viestin: iltatoreja kaivataan takaisin kaupunkikuvaan. Ohjelmallisten torstai-iltojen ja vierailijoiden puute näkyvät myös salolaisliikkeiden kassavirroissa.

Tämän kesän iltatorien suunnittelu oli jo täydessä vauhdissa, kun korona rantautui Suomeen. Tapahtumaa järjestävä Suvisalo ry kertoi maaliskuussa, että avaamista lykätään ainakin kahdella viikolla viruspandemian vuoksi.

Huhtikuussa kerrottiin, että tapahtuma perutaan kokonaan kesä- ja heinäkuussa. Viimeinenkin toivo iltatorien ystäviltä meni, kun kesäkuussa ilmoitettiin myös elokuun tapahtumien perumisesta.

Jo yhdenkin iltatorin peruminen olisi ollut harvinaista, mutta nyt pieni virus kaatoi koko kesän iltatorit.

Suvisalon ratkaisu iltatorien perumisesta on sinänsä ymmärrettävää. Turvaväleistä huolehtiminen olisi ollut mahdotonta ilmaistapahtumassa, joka kerää useita tuhansia ihmisiä.

Salolaisille iltatorien peruminen oli ikävä uutinen. Salon kesästä puuttuu nyt jotakin olennaista, vaikka tori itsessään houkuttaa edelleen väkeä.

Salossa on yritetty korvata iltatoreja pidentämällä torikaupan aukioloaikoja torstaisin. Hyvä yritys ei kuitenkaan ole pitänyt samalla tavalla yleisöä kuin ohjelmalliset illat. Tori tyhjenee nopeasti iltapäivän jälkeen, kun lavalle ei ole nousemassa esiintyjiä.

Iltatorien puuttuminen näkyy pettymyksen lisäksi myös liikkeiden kassoissa. Iltatorit houkuttavat Saloon tuhansia vierailijoita, jotka usein viettävät kaupungissa koko päivän, käyttävät yritysten palveluja ja tekevät ostoksia.

Monet kauppiaat sanovatkin (SSS 23.7.), että viikon paras myyntipäivä on tänä kesänä kuihtunut.

Kymmenettuhannet iltatorivieraat jättävät Saloon tukun rahaa. Nyt olisikin tarpeellista selvittää, miten suuri iltatorien taloudellinen vaikutus Salossa on. Tämä tutkimus auttaisi myös tulevien vuosien tapahtumien rakentamista.

Tutkimattakin selvää on, että Salo tarvitsee iltatoreja.

Jätä kommentti