Johtajansa näköiset vaalit

1

JUSSI LASSILA. Vanhan koulukunnan diktatuurit ovat käyneet vähiin ehkä Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta. Nykyajan diktaattorit ovat jo pitkään joutuneet kopioimaan demokratioiden ulkoisia tunnusmerkkejä. Tärkeimmät näistä ovat vaalit, jotka ulkoisesti muistuttavat vakiintuneiden demokratioiden vaaleja.

Käytännössä kysymyksessä on autoritääristen hallintojen huolellisesti pedatut näytelmät, joissa ”kaikilla keinoilla, myös laillisilla,” uskotellaan kansan tukea itsevaltaiselle johtajalle.

Monet itsevaltiaat tai sellaisiksi hamuavat, ovat julistautuneet muutoksen voimiksi. Heidän visioissaan maailman muutos tulisi kuitenkin pysäyttää valtaanpääsyn hetkeen. Maailman kehitys ei ole kuitenkaan riippuvainen yksittäisten diktaattorien haluista. Tästä syystä ympäröivän maailman pysyvä muutostila on autoritääristen järjestelmien Akilleen kantapää.

Vaalit ovat autoritäärisille hallinnoille kimurantti paikka, koska edellisten vaalien reseptit – esimerkiksi opposition pelottelu, sensuuri tai vaalituloksen peukalointi – eivät ehkä toimi seuraavissa vaaleissa sellaisinaan. Tarvitaan jatkuvaa tasapainottelua kovien ja pehmeämpien keinojen välillä. Paikoitellen voidaan toimia aidon demokraattisesti, kun taas äänestäjien painostamista ja kriitikkojen uhkailua tarvitaan toisaalla.

Ja aika ajoin mennään metsään, kun tuloksia vääristellään liian härskisti tai opposition ehdokkaat suljetaan vaaleista liian brutaalisti, kuten esimerkiksi viime kesän paikallisvaaleissa Moskovassa.

Ajan mittaan autoritääristen järjestelmien vaalit tulevat yhä irvokkaammiksi näytelmiksi, kun keinot kansalaisten muutostarpeiden patoamiseksi alkavat hiipua. Tämä puolestaan pakottaa hallinnon yhä räikeämpiin otteisiin yrittäessään pitää kasassa kansanvallan rapautuvaa kulissia.

Kansanäänestys Venäjän perustuslain muutoksista oli irvokkuudessaan poikkeuksellinen, mutta valitettavasti ei mitenkään yllättävä, kun sen asettaa Putinin aikana järjestettyjen vaalien perspektiiviin. Jotta itsevaltias johtaja voi vaalien kautta säilyttää asemansa, on suunta kohti syvenevää itsevaltaisuutta, ei toisinpäin. Vaalit ovat vuosi vuodelta johtajansa näköiset.

Oppositiolle vaalit ovat myös kimurantti tilanne Putinin kannatuksen hiipumisesta huolimatta. Nuoremman polven kriitikot ovat toistuvasti pitäneet Putinin asemaa koskevia vaaleja yhdentekevinä ja peräänkuuluttaneet boikottia. Vanhemman polven oppositio on taas toistuvasti vaatinut aktiivista äänestämistä Putinia vastaan.

Kumpikin taktiikka voisi purra, mikäli oppositio toimisi yhtenäisesti. Liian alhaisen äänestysprosentin lisääminen kymmenillä prosenteilla olisi liian räikeää. Samaten korkea ei-äänien määrän ”korjaaminen” tai mitätöinti paljastuisi ennen pitkää ja voisi johtaa vaarallisiin levottomuuksiin.

Tällaista opposition yhtenäisyyttä ei ole, ja se estää osaltaan Kremlin demokratianäytelmien muuttumiset valtaistuimia kaataviksi farsseiksi. Tukea tarvittaisiin hallinnon sisältä, mutta toistaiseksi eliitti pitää yhtä isäntänsä puolesta.

Kirjoittaja on dosentti ja vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.

Paikalla ollut

Venäjän hallinnosta kirjoittavien tutkijoidenkin kirjoituksien perustana on vanha palopäällikön lausuma; väärin sammutettu. 90-luvun myllerrysten jälkeen kansan hyvinvointi on parantunut huomattavasti. Korruptiota ei ole varmaan tosissaan yritettykään kitkeä, mutta nykyisillä vallanpitäjillä on jo taskut täynnä. Toki Fortumin johtajien bonustelu opetti, että joillekin ei mikään ole koskaan liikaa. Kuitenkin, jos valta vaihtuu, niin uusien johtajien taskut ovat tyhjät. Ehkä kansa tietää kuitenkin maan asiat tutkijoita paremmin ja nykyinen valtaklikki Putin keulakuvanaan jatkaa.