Käsillä tekeminen kulkenut mukana läpi elämän– kaivolalainen Raija Kuosa neuloo satoja villasukkia vuodessa

0
Raija Kuosa on viime aikoina neulonut päällisiä muovikanistereihin, jotka saavat uuden elämän paperiroskakoreina. kuva: SSS/Minna Määttänen

Kun Raija Kuosa oli 5-vuotias, hänen kasvattiäitinsä opetti häntä neulomaan villasukan. Harjoitussukan osat olivat erivärisiä, jotta pienen tytön oli helppo hahmottaa, miten mikäkin osa neulotaan.

– Sukan kantapää oli keltainen, varsi harmaa ja kärki punaruskea. Jalkaterä oli neulottu vihertävänharmaasta langasta, joka oli värjätty nokkosella, Kuosa muistelee.

Kuosa vietti lapsuutensa kasvattivanhempiensa luona Jaalassa. Perheellä oli omia lampaita, joiden villasta kasvattiäiti kehräsi lankaa. Langat värjättiin luonnonkasveilla.

Nyt 79-vuotias Kuosa puhuu kasvattiperheestään lämmöllä.

– Lapsuuteni oli onnellista aikaa, ja kasvattiperheeni kodista tuli minulle hyvin tärkeä. Kasvatti-isäni työskenteli seppänä, joten hänkin oli todella taitava käsistään.

Kasvattivanhempiensa kuoltua Kuosa muutti asumaan Saloon biologisten vanhempiensa luokse. Täältä hän löysi puolison, jonka kanssa yhteistä taivalta on takana jo 63 vuotta.

Vaikka vuosien varrella moni asia Kuosan elämässä on muuttunut, rakkaus käsitöihin on säilynyt.

Käsitöiden tekeminen ei ole Kuosalle vain mukavaa ajanvietettä, vaan se tarjoaa myös helpotusta hänen sairauteensa.

– Minulla oli jo lapsena reuma, joka aktivoitui aikuisiällä uudestaan. Neuloessa kädet ovat koko ajan liikkeessä, joten ne eivät pääse jäykistymään. Jos en tekisi käsitöitä, olisin varmaan jo hullujenhuoneella.

Kuosan rivitaloasunto pursuilee värikkäitä käsitöitä. Hän kertoo neulovansa satoja villasukkia vuodessa.

– Miniäni juuri soitti, että pojallani on jo yhdeksät villasukat. Niitä ei kuulemma tarvita enää lisää, Kuosa nauraa.

Villasukkien lisäksi Kuosa on neulonut muun muassa kintaita, tyynynpäällisiä, vilttejä, mattoja, roskakoreja ja pöytäliinoja.

Pitsin nyplääminen, mattojen kutominen tai vaatteiden ompeleminenkaan ei ole hänelle vierasta.

– Kun poikani olivat nuoria, ompelin heille paljon vaatteita. Tein vanhimmalle pojalleni nahkatakin, minkä jälkeen myös hänen kaverinsa halusivat sellaiset. Olen käynyt kaavanpiirtokurssin, joten osasin tehdä takit heidän mittojensa mukaan.

Raija Kuosa on ommellut parvekkeen pöytäliinan farkkukankaasta. kuva: SSS/Minna Määttänen

Suurimman osan tekemistään käsitöistä Kuosa on lahjoittanut sairaaloihin, vanhainkoteihin ja ystävilleen. Hän ei koskaan ole unelmoinut ompelijan tai käsityöläisen ammatista.

– Olen todella huono ottamaan rahaa vastaan. Minulle nämä käsityöt ovat täysin arvottomia.

Kuosa on työskennellyt vuosikymmeniä asiakaspalvelijana ensin Osuuskaupassa ja sittemmin K-ryhmän Vesselissä. Lopetettuaan Vesselissä hän siirtyi huolehtimaan maatilasta Perttelissä yhdessä miehensä kanssa.

– Meillä oli lehmiä, ja olen elämäni aikana osallistunut moniin lypsykilpailuihin, Kuosa naurahtaa.

Nykyisin Kuosa asuu yksin rivitalossa Kaivolassa, ja hän käy säännöllisesti katsomassa hoitokodissa asuvaa miestään.

– En tunne itseäni yksinäiseksi, sillä minulla on koko ajan jotain tekemistä. En pysty enää lukemaan tai katsomaan televisiota, mutta käsitöitä pystyn tekemään. Kun on neulonut 75 vuotta, sen osaa jo ilman silmiäkin. Lasken silmukat sormillani.

Vaikka Kuosalle tulee monia käsityölehtiä, hän kehittelee suurimman osan ideoistaan omassa päässään.

– Ostan juomavettä aina kanistereissa kaupasta. Yhtenä päivänä mietin, mitä ihmettä tekisin noista tyhjistä kanistereista. Keksin, että niistä voisi neuloa kauniita paperiroska-astioita.