Kiitos mansikoista

0

VIRPI LIETZÈN. Kesän tärkein urakka on valmis. Pakastimessa on kymmeniä kiloja mansikkaa. Mansikan ystävän talvi on pelastettu.

Tiedän hyvin, että mustikka olisi terveellisempää, mutta en kovasta yrittämisestä huolimatta ole oikein mieltynyt mustikkaan puuromarjana. Mustikka tuntuu liian kuivalta marjalta, jotta se mehevöittäisi puuron kunnolla.

Niinpä mansikan pakastusurakkani on joka kesä ihan pienimuotoinen ponnistus. Perkaus- ja pakastuspuuhaa riittää päiväkausiksi. Lähipiiri jopa hiukan pilkkaa jokakesäistä keittiön pöydän muuttumista kotimansikkatehtaan käsittelylinjaksi. Mansikkaroiskeita on löytynyt kuulemma seinistä asti.

En ole pilkkakirveistä masentunut. Kunnon mansikkahullu ei muitten puheista välitä. Punamarja pakkaseen, siinä mottoni.

Tänä vuonna mansikkaurakassa oli haasteita. Ensin jännitettiin, että pääsevätkö ulkomaiset poimijat ajoissa Suomeen.

Poimijoiden tulon jälkeen murehdittiin sitten säitä. Ensin oli liian kuivaa. Sitten vettä tuli liikaa. Niinpä mansikkaostoksille mennessä piti aina miettiä, että millaisella säällä marjat on poimittu. Yhden viiden kilon laatikon sain minäkin ihan kuraisia marjoja.

Uutena ilmiönä törmäsin myös sellaiseen mansikoiden mätänemiseen, jonka pystyi havaitsemaan vasta, kun piteli mansikkaa kädessä. Ihan hyvän värinen marja olikin käsiteltäessä lötkön mätä.

Tätä ongelmaa tuntui olevan erityisesti Sonata-lajikkeen marjoissa. Koska Sonata on yksi uusista valtalajikkeista, ei mätien mansikoiden välttely ollut helppoa.

Viljelijän kannalta nämä uudet, kiinteät ja suuret mansikkalajikkeet lienevät hyviä, ja kyllä säilöjäkin niistä normaalisti pitää. Suuria marjoja perkaa nopeasti.

On pakko silti myöntää, että kaipaan joitakin vanhoja, makeita ja pienempimarjaisia mansikkalajikkeita. Uudet mansikkalaadut kun muistuttavat aika paljon etelämpänä Euroopassa viljeltäviä vaaleamarjaisia ja vähempiaromisia mansikoita.

Kuluttajalle on myös haaste pysyä jyvällä uusista mansikkalajikkeista ja niiden ominaisuuksista. Yhden marjan maistaminen kojulla ei paljon vielä auta. Ehkäpä viljelijät voisivat ensi kesäksi harkita pieniä selostuskylttejä mansikkakojuille eri lajikkeista.

Onneksi joitakin makeita laatuja sentään viljellään edelleen. Itse en sattunut löytämään myyntikojusta Polkaa, mutta se on mielestäni makea ja hyvä mansikka.

Vaikka hyvälaatuisten mansikoiden löytäminen ei tänä kesänä ollut ihan helppoa ja mansikoista melkoinen osa päätyi peratessa roskiin, olen silti tyytyväinen. Satokausi kun oli kaikkea muuta kuin helppo. Viljelijöillä riitti stressiä stressin perään eikä poimijoillakaan ollut helppoa. Kiitos siis molemmille tahoille.

Kuluttajan onkin tuoretta ruokaa säilöessään syytä ottaa oikea asenne. Mansikat eivät ole mitään hampurilaisia, jotka säilyvät hyvinä iankaikkisesti. Mansikka on tuoreruokaa, jota on käsiteltävä varoen.

Vaan oikein käsiteltynä ja oikein pakastettuna mansikka on upea herkku.

Juuri sulanutta mansikkaa haistaessa ja maistaessa pystyy talvellakin hetkeksi kietoutumaan kesään. Mikäpä sen ihanampaa.

Kirjoittaja on toimittaja.

Jätä kommentti