Leinonkadulla paloi suodatinsiilo

0
Leino Groupin työntekijät seurasivat pelastuslaitoksen toimenpiteitä turvallisen välimatkan päästä. Kuva: SSS/Jukka Vaso.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen perjantaiaamuna hieman ennen kello yhdeksää Leinonkadulla sijaitsevaan teollisuuskiinteistöön.

Pelastuskeskuksen mukaan valimoyritys Leino Groupin omistamassa kiinteistössä paloi suodatinsiilo.

Pelastuslaitoksen yksiköt saivat rajattua palon siiloon, mutta palosta aiheutui jonkin verran savua teollisuushallin sisälle. Täten paikalla olleet ihmiset evakuoitiin tontin ulkopuolelle.

Henkilövahingoilta ja suurilta taloudellisilta vahingoilta vältyttiin.

– Näiden tilanteiden varalle teemme säännöllisesti poistumisharjoituksia. Myös pelastuslaitos harjoittelee kiinteistössämme vähintään kerran vuodessa, Leino Groupin toimitusjohtaja Liisa Leino kertoo.