Maailmanluokan moukarikaaria – Kosonen ja Tervo hyödynsivät hienosti Someron loistavan ringin

0
Krista Tervo (vas.) ja Silja Kosonen olivat yhtä hymyä. (kuvat: Kari Eerikäinen)

Someron urheilukentän moukarinheittorinki alkaa olla jo käsite suomalaisessa yleisurheilussa. Lauantaina tuolta taianomaiselta alustalta viskeltiin jälleen kaksi Suomen ennätystä ja niiden höysteeksi tämän kauden maailmantilaston kolmanneksi paras noteeraus.

Suomen ennätyslukemia Someron Esan ”Heinäheitoissa” rustaili uuteen uskoon sama parivaljakko kuin seitsemän viikkoa aiemmin samalla areenalla, eli naisten moukarikilpailua suvereeniin tyyliin hallinneet Krista Tervo ja Silja Kosonen.

Karhulan Katajaisia edustava 22-vuotias Tervo tinttasi neljännellä kierroksella moukarin uusiin Suomen ja Pohjoismaiden ennätyslukemiin 72,12 metriä. Kotkalaisheittäjän kesäkuussa Somerolla paiskaama aiempi SE-tulos kohentui 19 sentillä.

– Tämä Someron heittopaikka on niin hyvä, että täältä osaa odottaa aina kovaa tulosta, olipa keli millainen hyvänsä. Nytkään pieni sade ei haitannut suorituksiani lainkaan.

– Lisää intoa sain siitä, kun meille syntyi Siljan kanssa kunnon taistelu voitosta. Hän pisti niin kovaa hanttiin, että pakko oli minunkin venyä aivan parhaimmilleni, omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä tämän kesän aikana lähes kahdella metrillä petrannut Tervo ilakoi syystäkin hyväntuulisena.

Tervo siis jatkoi kuluvan kauden katkeamatonta voittoputkeaan, mutta vähintään yhtä ällistyttäviä kaaria hentoisessa tihkusateessa latoi Someron Esan vasta 17-vuotias raisiolaisheittäjä Silja Kosonen: Hänestä tuli Tervon jälkeen toinen 70 metrin rajan puhkaissut suomalainen moukarinheittäjätär.

Neljännellä kierroksella Kosonen otti hetkeksi haltuunsa kisan kärkipaikan henkilökohtaisella ennätyksellään 69,15. Sekään ei vielä riittänyt hurjavireiselle esalaiselle, vaan viidennellä kierroksella leka tömähti nurmeen vasta 71,34 metrin päässä.

– Voi kauheeta! kuului Kososen ensimmäinen epäuskoinen parahdus, kun roima seitsemänkympin ylitys sai tarkistusmittauksen jälkeen vahvistuksen. Samalla taisi myös muutama ilonkyynel tirahtaa nuoren superlupauksen poskipäille.

– Harjoituksissa heittoni olivat sujuneet sen verran hyvin, että uskalsin odotella tänään tuollaista 69-metristä. Mutta että päälle seitsemänkympin ja vielä noin reilusti, sitä on vähän vaikea ihan heti käsittää, Kosonen äimisteli.

Niin voimakkaat tunnekuohut ja myös parhaan kisalatauksen purkautumisen alle 22- ja 19-vuotiaiden sarjojen uusi SE-tulos sai heittäjässään aikaiseksi, että Kosonen ilmoitti jättävänsä kuudennen heittonsa käyttämättä.

– Seuraavan kerran heitän Tilastopaja-cupissa tiistaina Turussa ja sitten alkaakin keskittyminen Kalevan kisoihin, Kosonen jutteli.

Henri Liipola pisti kauden parasta tulosta uuteen uskoon.

Liipolalle kovasti uskoa jatkoon

Miesten kilpailussa Somerolla ei hätyytelty SE-pituuksia, mutta Kankaanpään seudun Leiskun Aaron Kankaan loistovire kantoi tämän kauden maailmantilastossa peräti kolmossijalle, vain noin metrin päähän piikkipaikasta.

Edellisellä Someron vierailullaan 23-vuotias kankaanpääläinen sinkautti ennätyslukemikseen 77,09 ja laittoi eilen kahdesti paremmaksi. Kankaan voittotulokseksi kirjattiin komea 77,82.

Myös Someron Esan koskelaisheittäjä Henri Liipola äityi kauden parhaaseen tulosvireeseensä: Ensin hän teki kesän henkilökohtaisen kärkituloksensa ja paransi sitä seuraavalla kierroksella vielä hieman, lukemiin 74,84.

Liipolan kuuden heitto näytti kantavan vielä pidemmälle, mutta kaartui hieman sektoriviivan ulkopuolelle.

– Varsinkin se viimeinen heitto antoi kovasti uskoa jatkoa ajatellen, vaikka tulosta siitä ei nyt tullutkaan. Suorituksena se oli kuitenkin jo vähän sellainen heitto, jollaista olen pidemmän aikaa haeskellut, viimeksi yli kaksi vuotta sitten eilisiin pituuksiin yltänyt esalainen totesi.

Liipola kertoi olevansa erinomaisessa kunnossa, joten roimakin tuloskohennus loppukauden kilpailuissa on täysin mahdollinen.

– Kun nyt saisi kaikki pienet asiat heiton aikana loksahtamaan kohdalleen, niin ennätyskaaria voisi odotella.

Seuraavaksi Liipola keskittyy Turun Kalevan kisoihin, joissa hän himoitsee jatkoa kolmen edellisen kesän mestaruusputkeensa.

Juttujen kirjoittaja: Juha Laakso

Jätä kommentti