Metsäläisen sielunmaisema

0

ULLA JÄRVI. Huussin avonaisesta ovesta näkee, miten iltausva liukuu hurjaa vauhtia tyynen metsäjärven pintaa. Aurinko hehkuu sateen jäljiltä. Taivas tulvii sineä ja hentoa oranssia.

Loikin takaisin mökin kuistille ja hengitän syvään. Tähän maisemaan olen syntynyt.

Tiedän olevani onnekas, kun saan lepuuttaa pitkän kevään jäljiltä runneltua kehoa ja mieltä omalla mökillä, lapsuudenkotini naapurissa. Lautamökki itsessään on vaatimaton vailla mukavuuksia.

Pieni järvi rehevöityy, ja me mökin haltijat käymme alituista taistelua joka paikan valtaavaa luontoa vastaan. Kun mökille on yli kolmesataa kilometriä, pihaa ei voi pitää tiptop-kunnossa.

Avioliiton alkuvuosina peltojen keskellä kasvanut mies vierasti intoani liikuskella keikkuvalla soutuveneellä joka paikkaan. Tunnustipa jopa vähän pelkäävänsä valtavia tummia kuusia ja havisevia koivuja. Kolme vuosikymmentä mökkeilyä on tehnyt tehtävänsä – ja onhan moottorisahallakin ihmeitä tekevä voimansa.

Perheen miehet puhuvat mökillä ”käpsehtimisestä”, joka näyttää tarkoittavan puukasojen, hakkuupölkyn ja kirveiden välissä tapahtuvaa, päällisin puolin päämäärätöntä liikehdintää.

Nykyisin mökillä lepuuttaa hermojaan myös jo aikuinen poikamme, jonka kaveritkin välillä sulloutuvat autoon ja täyttävät mökin joka neliösentin.

Mökillä, suurten puiden varjossa tunnen olevani turvassa. Mutta enää en mieluusti lähde lähimetsiin yksin marjastamaan. Lapsuuden metsät ovat muuttuneet vieraiksi.

Marja-aikana parasta onkin päästä salonseutulaiseen tuttuun metsään, jossa opin liikkumaan appeni johdattamana. Vaikka vattupuskat vaihtavat salakavalasti paikkaansa, mustikkamaat pysyvät paremmin paikoillaan.

Uuteen maisemaan kotiutuminen ei tapahdu hetkessä. Meillä jokaisella on oma sielunmaisemansa, jossa rentoudumme.

Muuttaessani aikoinaan peltomaisemaan Saloon näin unia, miten kävelin metsässä. Tunnistin siis tunteen, kun entinen ministeri, peräpohjalaistaustainen Katri Kulmuni kertoi äskettäin Ylen haastattelussa kaivanneensa pitkän koronakevään aikana luontoon rauhoittumaan.

Arvonsa tuntevat pääkaupunkilaiset some-aktivistit ryhtyivät parjaamaan ministeriä, miksi tälle ei kelvannut pääkaupunkiseudun luonto, Helsingin keskuspuisto tai Espoon upea Nuuksio.

”Ojitettuja metsiä ja turvepeltojen pilaamia vesistöjä hän kaipaa”, riekuttiin Twitterissä.

Entä jos kaipaakin? Keitä me olemme toisten sielunmaisemia arvostelemaan.

Kirjoittaja on halikkolainen tiedetoimittaja ja viestinnäntutkija.

Jätä kommentti