Omakotitalo kärähti toistamiseen Kemiönsaarella

0
Kuva: SSS-arkisto.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai samalle kemiönsaarelaiselle kadulle tehtävän sekä keskiviikkoiltana että torstaina päivällä.

Keskiviikkona pelastuslaitos sai hälytyksen Kalkkilantielle Kemiönsaareen noin puoli yhdeksän aikaan illalla. Tehtävä kulki nimellä ”keskisuuri rakennuspalo”, ja sitä lähti hoitamaan yhteensä kahdeksan yksikköä.

Salon Seudun Sanomat ei tavoittanut keskiviikkona päivystävää palomestaria kommentoimaan tapahtunutta.

Torstaina pelastuslaitos hälytettiin toistamiseen Kalkkilantielle kahden jälkeen iltapäivällä.

Päivystävä palomestari Riku Koskinen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kertoo, että kummassakin tehtävässä oli kyse samasta kiinteistöstä. Kemiönsaarelainen omakotitalo syttyi palamaan keskiviikkona ja torstaina siellä havaittiin uudelleen savua.

Torstaiselle tehtävälle lähetettiin vain yksi pelastuslaitoksen yksikkö.

Koskisella ei ole tietoja tulipalon syttymissyystä tai sen aiheuttamista vahingoista.

Jätä kommentti