Rikalanmäellä käynnistyy kulttuuriviikko

0
Kokkolalainen Ykspihlajan kino-orkesteri esiintyy Rikalanmäellä ensi keskiviikkona.

Halikko saa tästä kesästä alkaen oman kulttuuriviikon Rikalanmäen tiloissa. Tavoitteena on aloittaa perinne, jossa yhteen viikkoon kootaan monta erilaista tapahtumaa ja yhdistetään eri taiteenlajeja ja tyylejä.

Saman kaltaisia viikkoja järjestetään Suomessa useissa pienissä kunnissa, ja oman kokemukseni mukaan niissä on ihan mahtava meininki ja yhteenkuuluvuuden tunne, kertoo Rikalanmäen Teatterivintin tuottaja Laura Kuisma tiedotteessa.

Tänä vuonna kulttuuriviikon muodostavat yksittäiset esitykset ja konsertit. Tulevaisuuden suunnitelmissa mukana on useampia taiteenlajeja sekä esimerkiksi työpajoja.

Viikko alkaa perjantaina 31.7. Salon kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa yhdessä toteutettavalla yhteislaulutilaisuudella Pekka Laakson johdolla. Lauantaina nähdään Mika Eirtovaaran uusi stand up -show. Sunnuntaina kolme kansanmusiikin ammattilaista, Timo Alakotila , Elias Frigård ja Halikosta lähtöisin oleva Veera Kuisma soittavat uutta omaa tuotantoa.

Ensi tiistaina halikkolainen kansanmusiikkiyhtye Vissinki viettää 30-vuotisjuhlaansa konsertoimalla pitkästä aikaa yhdessä. Keskiviikkona konsertoi Ykspihlajan kino-orkesteri Kokkolasta. Yhtye tunnetaan mm. elokuvan Hymyilevä mies -musiikista sekä laulusolistisisaruksistaan Anna , Oona ja Laura Airolasta .

Viikon päästä perjantaina hypätään räpin maailmaan ja annetaan myös tilaisuus omaa rap-uraansa aloitteleville nuorille. Kaarinalaiset S-Molli ja MC Kajo juontavat ennen omaa esiintymistään open mic -iltapäivän.

Ensi viikon lauantaina SaloJazzin kesäkiertue tuo Krouvin vintille tanssittavaa jazzia otsikolla Jukka Perko PreBoppers: Swing, Bop & Lindy Hop. Kulttuuriviikon päättää salolainen Swinging Mamas Krouvin terassilla, jos sää sallii.

Jätä kommentti