Salon tapahtumakesä vilkastuu ennen loppuaan

0
Teatteri Provinssi on jo tutuksi tullut esiintymispaikka kitaristi-laulaja Erja Lyytiselle, joka saapuu Provinssiin taas 13. lokakuuta. Nähtäväksi jää, pidetäänkö konsertti päänäyttämöllä vai Astrum areenalla. Kuva otettu keikalta Provinssissa vuonna 2013.

Tulevasta lauantaista, eli 1. elokuuta alkaen yli 500 henkilöä osallistavia tapahtumia saa järjestää jälleen myös sisätiloissa. Aluehallintovirastot linjaavat ehdoksi sen, että tapahtumissa noudatetaan THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.

Teatteri Provinssin päänäyttämö herää puolen vuoden tauon jälkeen eloon 29. elokuuta, jolloin Anssi Kela saapuu Provinssiin. Showmeininki jatkuu jo 2. syyskuuta, jolloin Jarkko Tamminen täyttää lavan imitaatiollaan Kuuleeko Salo? -esityksessään.

Teatterinjohtaja Seppo Suominen kertoo, että tällä hetkellä Provinssin päänäyttämöllä järjestettäviin tapahtumiin myydään ainoastaan puolet katsomon yleisökapasiteetista. Tämä tarkoittaa noin 180:n katsojan yleisölukua.

– Kelan konserttiin on jäljellä vielä muutamia kymmeniä lippuja. Lippuvarauksia on siihen tehty nyt hieman yli 140.

On mahdollista, että konserttiin myydään lippuja enemmän kuin 180 kävijälle. Ehtona tälle on kuitenkin se, että konsertti järjestettäisiin Astrum areenalla, joka on Teatteri Provinssin varavaihtoehtona ja tarjoaa väljyyttä päänäyttämön katsomoa enemmän.

Suominen ei ota kantaa vielä siihen, järjestetäänkö jo Kelan konsertti Astrum areenan tilassa.

– Enää lippuja ei varata etukäteen niin paljon kuin ennen. Katsomot täyttyvät hitaammin ja erityisesti ryhmien määrät ovat pienentyneet. Yli 70-vuotiaiden ryhmiä ei paljon enää ole.

Turvavälien säilyttämisestä huolehtiminen on tärkein keino, jolla Provinssi varjelee kävijöitä koronavirukselta. Narikka- ja ravintolapalvelut toimivat tuttuun tapaan kuukauden kuluttua, kun Kela saapuu Saloon.

– Meillä on poikkeuksellisen iso lämpiö. Sinne mahtuu täysi katsomollinenkin ihmisiä yhtä aikaa, Suominen alleviivaa.

Järjestäjän huomiointien lisäksi Suominen osoittaa sitä seikkaa, että myös kävijöillä on vastuunsa turvallisesta asioinnista.

– Teemme säädöksien mukaan niin hyvät olosuhteet kuin mahdollista. Ihmisten pitää huolehtia hygieniasta ja siitä, että sairaana tapahtumaan ei tulla.

Työnteko Provinssissa etenee nyt näennäisesti normaalissa, mutta Suomisen mukaan jännittyneessä tilassa.

– Emme tiedä mitä syksyllä tapahtuu, mutta suunnittelemme silti ohjelmaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jos säännöt muuttuvat suuntaan tai toiseen, olemme tehneet skenaario ykkösen, kakkosen, kolmosen ja vähän nelostakin. Olisi katastrofi, jos tulevaisuudessa saisikin ottaa vain 50 henkilöä.

Tammisen esiintymisen lisäksi Provinssin tapahtumakalenterissa ei ole muuta ohjelmaa syyskuulle. Lokakuun alusta alkaen päänäyttämön täyttävät teatterin oma tuotanto ja lukuisat vierailijat.

Suominen myöntää, että nykyinen alle 200:n myytävän lipun käytäntö tekee kannattavan ta-loudellisen tuloksen tekemisestä haastavaa.

– Pääsääntöisesti vierailut on mitoitettu niin, että niihin pitäisi myydä ainakin se 250 lippua, mielellään katsomo täyteen, jotta saamme katettua kustannukset.

Omaa tuotantoa Provinssin syksyssä edustaa suurmusikaali My Fair Lady , jonka ensi-ilta päänäyttämöllä koittaa 3. lokakuuta.

– Mukana on kymmenen hengen orkesteri ja lavalla ammattilaisia. Olen laskenut, että sen kanssa tulisimme toimeen vain juuri ja juuri niin, että katsomotäyttö on 50 prosenttia.

Salon kesätapahtumakiertue Kesä yhdessä – Salossa jää kuluvan kesän osalta tyngäksi. Peruutettuihin tapahtumiin kuuluu muun muassa Perniön Laurin markkinat, joka piti olla tulevana viikonloppuna.

Sunnuntaina 9. elokuuta Särkisalon Meripirtin pihapiirissä järjestetään kuitenkin Särkisalo-päivä. Särkisalon Meripirtin kerhon puheenjohtaja Jarmo Vähäsillan mukaan vielä alkukesällä näytti siltä, että myöskään Särkisalo-päivää ei järjestettäisi lainkaan.

– Aloimme miettimään, että eihän sitä koskaan tiedä, miten maailma muuttuu. Kaupungin toimistolta kerrottiin, että viikonvaihde 8. ja 9. elokuuta on kesätapahtumista vapaana. Halusimme järjestää särkisalolaisille tapahtumaa tänäkin kesänä.

Alun perin juhlapäivän piti olla viime viikonloppuna. Särkisalo-päivässä on käytettävissä käsien desinfiointiaineita ja etäisyyden pitämisestä muihin kävijäryhmiin muistutetaan.

Särkisalo-päivää vietetään pääosin taivasalla, joten sen ohjelmaan ei tullut koronaviruksesta johtuvia puutteita aiempiin vuosiin verrattuna.

– Aloitamme päivän lasten juoksukilpailulla. Ulos tulee myyntikojuja, joista myydään muun muassa itse tehtyjä vaatteita, koruja ja puutarhurien satoa. Myyjiä tulee jopa parikymmentä, koska heillä ei ole ollut korona-aikana paljon mahdollisuuksia olla esillä, Vähäsilta taustoittaa.

Meripirtissä on tapahtuman ajan näyttely 70-vuotiaasta olemassaoloaan juhlistavasta Meripirtin kerhosta. Jokavuotiseen tapaan valitaan myös Vuoden särkisalolainen.

Haastateltavaksi Särkisaloon saapuu virkaa toimittava Salon kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen , joka on myös toinen jäljellä olevista ehdokkaista uudeksi kaupunginjohtajaksi.

– Kauniilla kelillä tänne on tullut paljon väkeä, Vähäsilta sanoo.

Ajanvietemahdollisuuksia loppukesään tuovat myös tanssilavat. Marttilassa sijaitseva Laurilan lava, Somerniemen Ämyrin lava ja Perniön Hallin lava avaavat ovensa heti lauantaina 1. elokuuta. Perjantaina 7. elokuuta aukeaa Someron Esakallion lava.

7. elokuuta aukeavat myös Salon elokuvateatterit, Bio Salo ja Lumo.

Salolaisen kori- ja lentopallokausien alkuun on aikaa vielä pari kuukautta. Salon Vilpas pääsee ottelun makuun Salohallissa 2. lokakuuta, jolloin harjoitusottelussa vastaan asettuu tallinnalainen TLÜ Kalev. Korisliiga pääsee tulevan kauden osalta Salohallissa irti 17. lokakuuta.

Naisten lentopallon Mestaruusliigan ensi kauden sarjaohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäisen mukaan (SSS 25.7.) kausi alkaa lokakuun alussa.

 

Salon loppukesässä tapahtuu

Salo Volley 7.– 9.8.

Salo Circus Festival 7.–9.8.

Teijon Wanhanajanmarkkinat 8.–9.8.

Särkisalo-päivä 9.8.

Kuusjoki-päivä 16.8.

Perttelin Pertun päivä 23.8.

Venetsialaiset Mathildedalissa (Mathildan Marina) 29.8.

Muinaistulien yö Niksaaressa (ravintola Nixor) 29.8.

Muurlan wanhanajan markkinat 5.9.

Jätä kommentti