Isänmaallisten juhlallisuuksien aikaan salolaiset kokoontuvat somerolaisen kuvanveistäjä Seppo Mannisen Vapauden liekille Sibelius-puistoon. Salon kaupunki hankki kaksiosaisen teoksen kunnioittamaan itsenäisen Suomen 75-vuotisjuhlaa vuonna 1992.

– Se oli isänmaallinen tilaus. Alunperinkin ajatus oli, että sen äärellä järjestetään tilaisuuksia, Manninen toteaa.

Hän suunnitteli muistomerkistä monelta taholta koettavan seremoniapaikan. Teräksinen Itsenäisyyden liekki ja graniitista veistetty Ajan kaari muodostavat yhdessä Vapauden liekin kokonaisuuden.

– Halusin tehdä läpikuljettavan teoksen niin, että sen voisi kokea myös sisältä päin eikä se olisi vain päältä katsottava.

– Olen stadista lähtöisin, mutta tulin landelle työn perässä enkä ole pois kaivannut. En tuntenut tätä kylää yhtään etukäteen, mutta Somero on paras paikka; kaikkea on ja rahatkin riittää, Seppo Manninen veistelee televisiomainosta mukaillen. Kuva: SSS/Minna Filppu

Manninen on noussut monen julkisen teoksen tekijäksi kilpailujen kautta, mutta Vapauden liekki oli tilaustyö.

– Kaikki kunnia muistomerkkityöryhmälle. Edesmennyt arkkitehti Lauri Hollmén lähti ajamaan puistohanketta arkiselle maapläntille. Mukana olivat myös silloinen kauppaopiston rehtori Reijo Nordell ja kirjastonjohtaja Hilkka Orava. He pyysivät minulta ehdotuksia muistomerkistä. Tein ensin pienoismallin, joka miellytti heitä heti kovasti.

Manninen muistaa, että ajatus itsenäisyyttä kuvaavasta liekistä syntyi helposti. Liekkiosa on haponkestävää terästä. Se tehtiin Somerolla I-Metallissa ja sijoitettiin Leinon valimolle Saloon odottamaan muistomerkin perustuksia. Samaan aikaan kiviosat tehtiin loimaalaisella kivenveistämöllä Mäntsälän punaisesta graniitista.

Manninen toteaa teoksen syntyneen lama-aikaan, jolloin oli paljon työttömyyttä ja rakennusteollisuudesta löytyi kapasiteettia tehdä taidetta.

– Rakennusliikkeet tekivät kestävyyslaskelmat ja lahjoittivat perustukset. Teoksen alla on kymmenen metriä savea, joten valtava teräsbetonilaatta piti paaluttaa peruskallioon asti.

Manninen muistelee, että puiston paikasta oli alkuun köydenvetoa: osa kaupunkilaisista olisi halunnut muistomerkin torin viereen.

– Horninpuisto oli ollut Vapauden liekille liian ahdas. Valitulla paikalla sillä on hienosti ilmaa ympärillään, ja ihmiset ovat löytäneet sen hyvin, vaikkei se olekaan aivan keskellä kaupunkia.

Mannisen saaman palautteen mukaan teoksen symboliikka avautuu katsojalle helposti.

– Se ei ole liian vaikea. Voihan liekin nähdä myös tangossa liehuvana viirinä.

Salon Sibeliuspuisto sijaitsee Rummunlyöjänkadun ja Perniöntien välissä Raatihuoneenkadulla. Seppo Mannisen Ajan kaari ja Itsenäisyyden liekki muodostavat yhdessä Vapauden liekki -muistomerkin, joka juhlistaa itsenäisen Suomen historiaa. Kymmenmetrinen Ajan kaari on Mäntsälän punaista graniittia. Itsenäisyyden liekki on hiottua ruostumatonta terästä. Kuva: SSS/Jan Sundman

Vapauden liekki pystytettiin talkoilla. Manninen sanoo hankkeen olleen koko Salon yhteinen ponnistus.

– Salossa oli äijää kuin meren mutaa jeesaamassa, kun liekkiä pultattiin paikalleen. Kivet oli tuotu jo aiemmin. Siellä kävi aikamoinen säpinä ja neuvojia oli paljon; meikäläinen katsoi vierestä, kuvanveistäjä hymähtää.

– Julkiset veistokset pystytetään yleensä yöllä ennen paljastustilaisuutta, etteivät kansalaiset häiriinny, mutta Vapauden liekki on niin iso, että sen pystytykseen oli pakko käyttää koko päivä.

Myös paljastustilaisuus oli iso juhla. Se merkitsi paljon myös kuvanveistäjälle itselleen: Vapauden liekki on mittavin Mannisen julkisista veistoksista.

Hän on tyytyväinen siitä, miten hyvin teosta on kohdeltu.

– Joskus mietin, että eikö kaupunki ollenkaan pese sitä, mutta nyt se näyttää olevan hyvässä kunnossa. Teräslaatu valittiin niin, että se kestää Salon puolimerellistä ilmastoa.

Seppo Mannisen ja Heikki Paakkasen yhteistyönä syntynyt Baddingin pysäkki on suosittu nähtävyys Someron keskustassa. Anitta Mero ja Lasse Paikkari levähtivät paahteisena kesäpäviänä legendaarisen muusikon muistomerkillä. Kuva: SSS/Minna Filppu

Seppo Manninen on tehnyt urallaan lukuisia julkisia teoksia. Viimeisin pystytettiin Someron keskustaan kesällä 2015 muusikko Rauli ”Badding” Somerjoen kunniaksi. Manninen teki Baddingin pysäkin yhteistyössä somerolaishelsinkiläisen ystävänsä, graafikko ja sarjakuvataiteilija Heikki ”Hepe” Paakkasen kanssa.

– Badding on toiminnallinen veistos, johon kulkijat pysähtyvät kuvaamaan itseään, Manninen toteaa tyytyväisenä.

Baddingin pysäkin toteutti taiteilijan luottofirma I-Metalli.

– Kun tein Malmille vuoden 1988 veistoskilpailun voittotyötä, tuli kysyttyä Mäkitalon Ismolta, toteuttaisiko hänen firmansa tällaista ja hän innostui kovasti. Meillä ajatukset synkkaavat yhteen ja I-Metallista tulee hyvää tavaraa ulos.

Manninen teki kuvanveistäjän uransa ohella päivätöitä ensin luokanopettajana ja erikoistui sitten kuvaamataidonopettajaksi.

– Tein opetustyötä vasemmalla kädellä ja kuvanveistoa oikealla, hän myöntää.

– Päivätyön ansiosta pystyin täysin vapaasti toteuttamaan itseään taiteilijana, kun toimeentulo ei ollut taiteesta kiinni. En ole koskaan tehnyt mitään pientä myyntiin, vaan aina sitä, mitä olen halunnut.

Manninen ehti työskennellä 1960-luvulla Helsingissä arkkitehtitoimistossa ennen kuin ryhtyi opetustehtäviin. Hänen kuvanveistossaan korostuu tilan merkitys.

– Otan vahvasti mukaan ympäristön, johon veistos on suunnitteilla. Muoto ja tila ovat aina viehättäneet.

Manninen haluaa katsojan saavan taideteoksesta ajatuksen tason elämyksen lisäksi fyysisen kokemuksen.

Manninen on käsitellyt monenlaisia materiaaleja. Grafiikkaa 1950-luvulla tehnyt taiteilija alkoi hitsata 1960-luvulla.

– Silloin kuvanveistäjä Eila Hiltunen oli suuri innoittajani, Manninen kertoo.

– Vuosikymmenen lopulla yhdistelin rautaa ja puuta. 1970-luvulla tein minimalistisia töitä alumiinista.

Alumiinista Manninen siirtyi tekstiileihin. Yksi hänen tekstiilikauden töistään Sinisiä ajatuksia löytyy Salosta Ylhäistentien koulurakennuksen ala-aulasta.

– Sitten aloin työstää puuta ja uudestaan terästä. Pitkään uraan mahtuu erilaisia vaiheita.

Mannisen teoksia ovat muun muassa Turun konserttisalin Crescendo ja Someron seurakuntakeskuksen Elämän vesi Someron Joensuun koulun ruokasalin seinää piristää Ahkeruus, jonka muotoon Manninen sai idean lyijykynän teroitusroskista.

Helsingissä Ylä-Malmin torin keskipiste on Seppo Mannisen veistos Malmi. Kuva: SSS/Minna Filppu

Moni julkisista veistoksista on langennut Mannisen tehtäväksi kilpailumenestyksen kautta. Hän nauraa, että haukutuin niistä on Ylä-Malmin torille Helsinkiin pystytetty Malmi.

– Se voitti veistoskilpailun ylin sadan ehdotuksen joukosta, mutta ei miellytä kaikkia, taiteilija tietää.

Manninen toteaa, ettei hän ole mikään itsensä markkinoija ja ottaa juuri siksi innokkaasti osaa kilpailuihin. 82-vuotiaalla kuvanveistäjällä on parhaillaankin kilpailutöitä työn alla, vaikka hän sanookin keskittyneensä viime aikoina lähinnä golfiin.

– Aloitin pelaamisen seitsemänkymppisenä.

STADISTA LANDELLE

 

Seppo Manninen

 

Seppo Manninen ottaa edelleen osaa veistoskilpailuihin. Kuva: SSS/Minna Filppu

Syntyi 13.11.1937 Helsingissä.

Muutti Somerolle vuonna 1963.

Ollut vuodesta 1964 mukana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä taidenäyttelyissä.

Palkittu useissa veistoskilpailuissa.

Käyttänyt materiaalina muun muassa terästä, rautaa, pronssia, kiveä, savea, alumiinia, puuta ja tekstiiliä.

Tehnyt monia julkisia veistoksia eri puolille Suomea sekä Ruotsiin ja Saksaan.

Dimensio-ryhmän, Hämeen taiteilijaseuran ja Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsen.

Tarinoita julkisten teosten takaa

Tänä kesänä Salon Seudun Sanomien kulttuuri- ja viikonvaihdesivuilla kerrotaan tarinoita kaupunkiin pystytettyjen veistosten, muistomerkkien ja patsaiden takaa. Juttusarja pohjautuu Salon kaupunkimaisemia ja julkista taidetta esittelevään kulturelliin kaupunkikävelykierrokseen, joka löytyy kokonaisuudessaan taidemuseo Veturitallin kotisivuilta (www.salontaidemuseo.fi/kokoelmat/julkisetveistokset).