Somero sai ideapaletin keskustan kehittämiseen

0
Ensimmäisen palkinnon kävi hakemassa kolmen opiskelijan ryhmästä Anselmi Moisander. Oikealla professori Panu Lehtovuori. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo

Loistava ideapaletti! Näin luonnehti Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen yliopistoille suunnatun ideakilpailun satoa, kun palkitut ja lunastetut työt julkistettiin perjantaina.

– Näiden pohjalta tehdään konkreettinen keskustan kehittämisohjelma.

Suikkasen mukaan kilpailun tuottamia ideoita aletaan työstää jo elokuussa, jolloin kokoontuu epämuodollinen elinvoimatyöryhmä.

Mukana palkintojen jakotilaisuudessa ollut Someron kaupunginhallituksen jäsen Jutta Varjus (kok) luonnehti kaikkia töitä tosi hyviksi, mutta etenkin idea siirtää tori uuteen paikkaan sai häneltä kiitoksia.

– Tosi hyvä idea, hän arvioi mahdollista siirtoa, joka toisi torin lähemmäksi selkeää kaupunkikeskusta.

Hän kiitteli myös muun muassa sitä, että töissä ehdotettiin parempaa näkyvyyttä ja yhteyttä Joensuuntieltä kirjaston ja koulukeskuksen suuntaan.

Varjus kertoi olevansa ylpeä Somerosta, joka lähti kehittämään keskustaa tällä tavoin eli yliopistoille suunnatulla kilpailulla.

Nyt hän pitäisi hyvänä, että esillä olevat työt herättäisivät keskustelua. Ne ovat olleet jo nähtävillä Someron kaupungin nettisivuilla, mutta ne tulivat esille myös Someron monitoimihallin aulaan.

Ideoista kiitellyimpiä oli juuri torin siirto Kiiruunpuiston alueelle. Kuin sattumalta siirtoa ehdotettiin sekä ensimmäisen että toisen palkinnon töissä.

– Minun työssä torin siirto olisi vasta kolmannessa vaiheessa ja hiukan erilainen, selittää toisen palkinnon saanut Mikko-Ville Sirola.

Hän teki kilpailutyönsä yksin. Ensimmäisen palkinnon sai kolmen opiskelijan ryhmä, josta palkintoa vastaanottamassa ollut Anselmi Moisander selitti torin siirtoehdotusta luonnollisena johtopäätöksenä.

– Hahmotimme reittiä ja reitin varrella olevia palveluja, Kiiruunpuistossa palvelut ovat lähellä, hän selitti.

Molemmissa töissä kaupungin keskustan pääväylän liikennettä hidastettaisiin. Toisen palkinnon saanut Sirola sanoo pääidean lähteneenkin siitä, että katutilasta tulisi hitaammin ajettava ja sinne saataisiin pop up -kojuja. Suunnitelma lähentyi kävelykatumaista tilaa.

– Ajatukseni on, että keskusta ei olisi pelkästään pohjois – etelä -suuntainen

, vaan myös itä – länsi -suuntainen.

Kilpailutöissä nousi esille myös muun muassa linja-autoaseman sijoittaminen lähemmäs ohikulkutietä Hämeentien varteen, joskin nykyistäkin paikkaa pidetään paremmin järjestettynä edelleen toimivana.

Lisäksi tilaisuudessa nostettiin esille idea liittää toisiinsa Jaatilanjoki ja Akustinpuisto. Niitä kuvailtiin löytämättömiksi helmiksi, joilla on mahdollista saada keskustan kampus vihreämmäksi ja hengittämään paremmin.

Kaikki kolme palkittua työtä tulivat Tampereen yliopistosta, mutta Someron kaupunki oli suunnannut kilpailun myös Aalto-yliopiston, Oulun yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijoille. Kilpailuun osallistui 12 työtä, joista Somero lunasti käyttöönsä kolmen palkitun ohella kaksi muuta työtä.

Kilpailun järjestivät Someron kaupunki ja Tampereen yliopisto.

Tampereen yliopiston yhdyskuntasuunnittelun teorian professori Panu Lehtovuori piti kilpailun saldoa hyvänä.

– Tori sai uusia ideoita ja se olisi jo avaus, jonka voisi toteuttaa Somerolla aika pienillä muutoksilla, hän arvioi.

Hän kuvaili töitä realistisiksi toteuttaa. Toimivimpia olivat kokonaisuuksiin perustuvat ja toimintojen kehittämiseen tähtäävät työt.

Palkittujen töiden tekijöillä ei ole mitään kytköksiä Somerolle, mutta Lehtovuori tunsi kaupunkia jo entuudestaan. Hän nimittäin asuu aivan Someron rajalla Kiikalan puolella.

Karttojen ja netistä saatujen kuvien perusteella opiskelijat eivät kuitenkaan lähteneet Tampereen yliopistossa tekemään kilpailutöitään.

– Pidimme täällä seminaariin, jossa muun muassa Suikkanen kertoi Somerosta.

Lisäksi opiskelijat tutustuivat Someroon sekä autokyydillä että jalan. Näin he saivat tuntumaa suunnittelun kohteesta.

Lehtovuori itse kehui Someroa avauspuheessaan, jossa hän sanoi, että Someron kaupunkitila on ihmisyhteisön tila.

– Se on juuri sen näköistä kuin Somerolla on.

Hän kiitteli myös sitä, että kaupunki on vireä. Hän oli laskenut jopa keskustassa olevien kahviloiden ja ravintoloiden määrän. Niitä on reilusti yli kymmenen.

Palkitut ja lunastetut työt:

Tuhannen euron arvoisen ykköspalkinnon voitti idearikkaudestaan, monipuolisuudestaan ja kokonaisvaltaisuudestaan kiitelty Dennis Somelarin, Valtteri Kaarlamon ja Anselmi Moisanderin kilpailutyö ”Kumipallona luokses pompin”. Kakkospalkinnon sai Mikko-Ville Sirola työllään ”Kaarre” ja kolmospalkinnon Essi Nisonen sekä Joona Lukka työllään ”Somero? Somero”.

Palkittujen esitysten lisäksi Someron kaupunki lunasti käyttöönsä kaksi kilpailutyötä. ”Jotain uutta auringon alla” ( Otto Haarala, Veronika Haukeland ja Talvi Kugge ) ja ”Missä kukat kauneimmat nuo” ( Cecilia Aintila, Santeri Paronen, Lotta Syväniemi ).