Katseet kääntyivät Salossa ja muuallakin matkan varrella vanhojen kuorma-autojen edetessä pitkin seudun vanhoja teitä. Joukossa oli muitakin hyötyajoneuvoja.
– Ihmisiä oli kerääntynyt katselemaan teiden varsille, ilahtui Veteraanikuorma-autoseuran eli Vetkun aktiivi Carl-Johan Blomqvist.
Hän sanoo tapahtuman lähteneen liikkeelle ihan spontaanisti ja siihen nähden osallistujia tuli runsaasti. Paimion Teboililta kohti Saloa starttasi reilut kaksikymmentä veteraaniautoa, jotka jatkoivat Salon kautta Lahnajärvelle, jossa parkkipaikat alkoivat täyttyä.
Kaikkiaan taukopaikalle tuli liki 40 alan harrastajaa ja paljon autoja ihailevia katsojia.
Yksi katseenvangitsijoista oli kemiönsaarelaisen Hans Funckin tukkiauto Volvo Viking vuosimallia 1961.
Auton takana oleva peräkärry tosin oli niin pieni, ettei autoa äkkiseltään olisi arvannut nykyisten tukkirekkojen edeltäjäksi. Rekantapainen siitä kuitenkin sukeutuu pienien toimenpiteiden jälkeen.
– Tämä lasketaan alas ja kiinnitetään tähän koukkuun, Funck näytti jatko-osaa, joka oli nostettu ylös pyörineen.
Kuormaa tuon ajan tukkirekkaan saattoi lastata huomattavasti vähemmän kuin nykyajan uusimpiin autoihin, Funckin kuvailujen mukaan vain nippu. Kantavuudessa autojen ero on yli kymmenkertainen.
– Tässä on seitsemän tonnia, Funck kaivaa tiedon esille auton papereista.
Hän joutuu tarkistamaan asian, sillä auto on ollut hänellä vasta vähän aikaa.
– Ostin tämän, kun syntyi pojanpoika. Tämä on tarkoitettu hänelle, Funck selittää.
Vanha Volvo on Funckin toinen veteraaniauto. Hänellä on parhaillaan työn alla Volvoa uudempi Scania 110, vuosimallia 1970.
– Ostin sen, sillä isällä oli sellainen, hän selittää.
Vanhasta Scanista hän on saanut melkein valmiiksi peräkärryn, mutta edessä on vielä iso urakka.
Sen takia Funck halusi myös auton, jolla pääsee heti osallistumaan tapahtumiin.
Volvon hän osti Nivalasta asti, mutta ei ajanut sitä ihan sieltä asti Kemiönsaarelle, vaan Lapualta. Matkaa sieltäkin kertyi autovanhukselle, jolla ajetaan korkeintaan 70 – 80 kilometriä tunnissa.
Niin uusi auto on, ettei hän ole vielä ehtinyt kokeilla sen kuormaamista.
– Aion kyllä kokeilla, hän sanoo.
Vanhassa autossa ei ole ollut nykyaikaista nosturia, vaan vinssisysteemi. Näin kuormaa ei tarvinnut tehdä ihan pelkin käsivoimin.
Funck on tottunut istumaan auton ratissa, sillä hän ajaa työkseen tukkirekkaa. Hänellä on kolme eri tukkirekkaa, joten yrityksessä on myös palkattuja työntekijöitä.
Veteraanikuorma-autoseuran hallitukseen kuuluva Blomqvist sanoo, että aika monet seuran jäsenet ovat alan ihmisiä tai ainakin ovat olleet.
Hän on itsekin aloittanut rekkakuskina omassa firmassa Kemiönsaarella, mutta on jo eläkkeellä.
Yli tuhannen jäsenen joukossa on hänen mukaansa nuorempiakin, jotka eivät välttämättä olen alalla töissä, mutta ihailevat 1970- ja 1980-lukua.
Valtakunnallinen yhdistys järjestää vuosittain kolme varsinaista kokoontumisajoa keväällä, kesällä ja syksyllä eri puolille Suomea. Tämän vuoden kesän keikaksi nimetty tapahtuma Itä-Suomeen jouduttiin kuitenkin siirtämään koronan vuoksi kesäkuulta elokuulle.
Blomqvistin oma veteraanikuorma-autoharrastus on kasvanut jo neljään autoon. Niistä tapahtumassa oli mukana myös säiliöauto, joka erottui joukosta modernimman ulkonäön vuoksi.
– Tämä on vuosimallia 1977, hän sanoo.
Volvo F 12 on ollut Blomqvistin yrityksen ainoa auto aikoinaan Kemiönsaarella.
– Tällä on ajettu paljon Kemiön maasälpätehtaalta, hän sanoo.
Noista ajoista Powder-Trans -niminen yritys on kasvanut nykyiseksi vajaan sadan auton yritykseksi ja muuttanut Lietoon.
