Viurilanlahden maisema avartui

0
Ylämaankarja pitää kasvustoa kurissa Viurilanlahden niityilla. Alue on tärkeä linnuille. Kuva: SSS/Jukka Vaso

Viurilanlahden rantaniittyjä käy moni ihailemassa. Sen on huomannut Wiurilan kartanon omistaja Anne-Marie Aminoff, joka itsekin nauttii avartuneesta maisemastaa.

– Tykkään katsella todella paljon ja odotan aina lehmien tuloa, hän sanoo.

Kartanon sekä Salon kaupungin mailla laiduntavat lehmät ahkeroivat keväästä syksyyn perinnemaiseman hoitotöissä. Ylämaankarja suitsii valloilleen päässyttä ruovikkoa veden rajassa, mutta myös koko rantaniittyä.

– Tämä on lintujen kannalta tärkeä hoitokohde, sanoo Eija Hagelberg.

Hän suositteli kohdetta juttusarjaan juuri alueen linnuston vuoksi.

Viurilanlahden rannat ja niityt kuuluvat Aminoffin lapsuuteen ja nuoruuteen.

– Ranta oli avoin ja kävimme soutelemassa, hän sanoo.

Hän murehti kehitystä, joka alkoi 20 – 30 vuotta sitten, kun aluetta ei enää laidunnettu. Sitä ennen kartanossa oli viimeksi lihakarjaa, joka laidunsi myös rantoja. Kaupungin omistamilla niityillä laidunsivat kesälomaa viettävät ratsastustallin hevoset.

Näin maisema pysyi avoimena eikä esimerkiksi tervaleppä vallannut itselleen alaa.

Kun alue jäi oman onnensa nojaan, järviruoko valtasi rannan ja monet rehevät kasvit ylemmän niityn. Tervaleppä runsastui.

– Surullista, Aminoff kiteyttää kehitystä.

Rantaniittyjen umpeenkasvua alettiin suitsia viisitoista vuotta sitten.

– Täällä alkoi laidunnus ensimmäistä kertaa 2005, Aminoff kertoo.

Liikkeelle lähdettiin pienen itäsuomenkarjan voimin, mutta nyttemmin siellä on puurtanut niittohommissa ylämaankarja.

Hän tietää, että moni muukin kuin hän tykkää katsella maisemassa laiduntavia sympaattisen näköisiä lehmiä.

– Täällä käy paljon ihmisiä. Osa tulee kävellen ja mukana on myös perheitä, hän on huomannut.

Sisämaasta tulleet vierailijat ovat ihastelleet maisemaa ja näkymää merelle. Avarampikin näkymä voisi Aminoffin mielestä olla.

Hänen mielestään ruovikkoa voisi lisäksi leikata, sillä lehmät eivät ole kaikkea hyödyntäneet.

Linnut, joiden kannalta alue on arvokas, ovat kuitenkin jo hyötyneet hoitotyöstä. Tämän huomasi myös lintumies Seppo Sällylä sopivasti kesäkuun lopulla, kun hän veti yleisölle suunnatun kesälinturetken. Koronan takia perinteinen kevätlinturetki siirtyi kesäkuun lopulle.

– Viurilanlahden puolella oli yli sata töyhtöhyyppää, jotka olivat muuttomatkalla.

– Lisäksi oli kymmenittäin suokukkoja sekä Viurilanlahden että Halikonlahden puolella vesialtailla.

Muitakin kahlaaja retkeen osallistuneet saivat bongata.

– Mustavikoloja, liroja, tyllejäkin, Sällylä luettelee.

Sällylä iloitsee laidunnuksen tuomasta muutoksesta, sillä hän on nähnyt Halikonlahden ja Viurilanlahden kokonaisuuden aikana, jolloin rannat olivat avoimia.

– Viurilanlahden rannat ovat aina olleet erittäin hyviä kahlaajapaikkoja, hän muistuttaa.

Suokukkoja on yöpynyt massoittain myös Halikonlahden altailla muutolla. Sällylä kertoo nähneensä vielä 1970-luvun lopulla allasalueella yli kolmetuhatta suokukkoa.

– Tuolloin allasalueet olivat vielä avonaisia, Sällylä muistuttaa.

Avoimet rannat ovat tärkeitä muuttaville kahlaajille, mutta paljon muitakin lajeja alueella viihtyy. Esimerkiksi kottarainen ja keltavästäräkki pitävät niitystä, jota lehmät laiduntavat.

– Pensastasku hyötyy myös, vaikka se tykkää hiukan myös pensaikosta, Sällylä selittää.

Toki ruovikoissakin on lajistonsa.

– Ruovikossa viihtyy viiksitimali, Sällylä poimii esimerkin.

Ruovikoissa konsertoivat esimerkiksi ruokokerttuset. Rastaskerttunen viihtyy myös ruovikoissa.

Hän lisää, että talvisin niissä käy ruokailemassa sinitiaisia.

Sällylä toteaa, että ruovikkoa alueella kyllä riittää, vaikka sitä on joskus yritetty suitsia niittämällä ja nyt laidunnuksen avulla Viurilanlahdella.

Lintumiehenä hän ei pistäisi pahakseen, vaikka Halikonlahden rannoilta harvennettaisiin isoja puitakin.

– Varikset kyttäävät niissä ja hävittävät lintujen pesiä, hän selittää.

Perinnebiotoopeista kertovassa juttusarjassa tutustutaan erilaisiin kohteisiin Salossa. Oppaana toimii Perinnemaisemayhdistyksen aktiivi sekä pitkään perinnemaisematyötä tehnyt salolainen Eija Hagelberg, joka on valinnut kohteet erilaisten luontoarvojensa, mutta osittain myös niiden saavutettavuuden perusteella.