Alcatrazin avovedessä – Salon Uimareiden edustajana SM-kullan saavuttanut Anna Nummi suhtautuu uintiin tositarkoituksella

0
Anna Nummi ui heinäkuisen lomansa aikana esimerkiksi Helsingissä Eiranrannassa. (kuva: Janne Räsänen)

Anna Nummi osallistui viime vuonna avovesiuintitapahtumaan Yhdysvaltain San Franciscossa. Siellä samaisella Alcatrazin entisellä vankilasaarella, josta Suomessakin on esitetty televisiosarjaa.

– 850 osallistujaa lähti matkaan samaan aikaan. Uimarit vietiin saaren edustalle kahdella yhteysaluksella, ja sieltä veneestä piti sitten hypätä ja lähteä matkaan. Jos ei hypännyt, ei voinut osallistua tapahtumaan. Se oli upea kokemus, Nummi kertoi puhelimitse Tukholmasta.

Aikanaan Havaijilla tuuli oli siinä määrin kova, että aallot veivät Nummea ja hänen ystäväänsä enemmän taaksepäin kuin eteenpäin.

– Sieltä tultiin vesiskoottereilla kysymään, että onko jokin hätänä, kun meno näytti niin vaikealta. Totesimme vaan, että ei ongelmia.

42-vuotiaan Nummen koko lapsuus ja nuoruus eteni Salossa. Hänen vanhempansa asuvat edelleen Muurlassa.

Nummi kilpaili Salon Uimareissa allasuinnin SM-tasolla 1980-luvun lopulta 1990-luvun loppupuolelle. Hermannin lukiovuosien jälkeen hän lähti opiskelemaan Helsinkiin, ja kilpauintiura vaihtui vesipalloon.

Vesipalloharrastus on jatkunut sen jälkeen, kun hän muutti Tukholmaan. Siellä Nummi on asunut miehensä kanssa pitkään – tosin välillä he piipahtivat nelisen vuotta myös Suomessa.

– Vesipalloharjoituksissa käyn nykyisin kerran viikossa ja pelaan sellaisessa ”tätiporukassa”. Se on enemmän sellaista kunnon ylläpitämistä.

Uusi mielenkiinnon kohde löytyi kolmisen vuotta sitten avovesiuinnista. Siihen Nummi ajautui swimrun-nimisen lajin kautta. Swimrunissa juostaan maastossa ja uidaan avovedessä vuorotellen useita kertoja kilpailun aikana.

– En ole kovin hyvä juoksija, enkä pidä siitä niin paljoa. Sen sijaan avovesiuinti tuntuu omalta jutulta.

Motivaatio ja panostus lajiin on kasvanut. Nummella on valmentaja, ja hän harjoittelee tositarkoituksella uintia kolmesta neljään kertaan viikossa. Esimerkiksi crossfit-tyyppisen voimaharjoittelun myötä harjoituskertoja tulee viikkotasolla kaikkiaan kuudesta kahdeksaan.

– Ikäisekseni harjoittelen melko paljon. Minulla on se etu kilpakumppaneihin verrattuna, ettei meillä ole lapsia. Ja kun olemme mieheni kanssa molemmat opettajia, pystyy loma-aikoina harjoittelemaan ja kilpailemaan hyvin. Tämä tarkoittaa kuitenkin arkisin pitkiä päiviä, esimerkiksi aamutreenit ennen töitä ja toiset treenit töiden jälkeen.

Nummi naureskeleekin, että hänellä on 40–44-vuotiaiden sarjassa kilpailevana etulyöntiasema moneen muuhun verrattuna.

– Yli viisikymppisten sarjoissa uidaan taas jo hurjan kovia aikoja. Sen ikäisten uimareiden lapset ovat jo isoja, ja aikaa harjoitteluun on enemmän. Minulla on nyt vielä pari vuotta mahdollisuus tehdä tulosta tässä ikäluokassa.

Tuloksentekoa tapahtui viikko sitten Ahvenanmaalla. Nummi osallistui Itämerellä avovesiuinnin SM-kilpailuihin ja edusti Salon Uimareita.

35–49-vuotiaiden naisten Suomen mestaruus kolmen kilometrin matkalla irtosi selvästi paremmalla ajalla kuin vuosi sitten. Nummi käytti kolmen kilometrin matkaan 44 minuuttia ja 34 sekuntia.

Kolme kilometriä merivedessä voi kuulostaa monen korvaan varsin pitkältä matkalta. Se on kuitenkin kansainvälisessä avovesiuinnissa ennemminkin sprinttikilpailu – olympialaisten kilpailumatkana on kymmenen kilometriä. Lisäksi Suomen vesissä virtaukset ovat varsin vähäisiä.

– Itse olen ehdottomasti enemmän kestävyysuimari, ja kymmenen kilometriä on sopiva matka.

Tarjolla on myös jo täyden työpäivän mittaisia kilpailuja, kuten ”uinnin puolimaraton”.

– Ensi kesälle olen ilmoittautunut 21 kilometrin kilpailuun. Siinä ollaan vedessä seitsemästä tunnista ylöspäin, jolloin pitää jo miettiä tarkasti esimerkiksi neste- ja energiatankkausta.

Nummen mieli halajaa kansainvälisiin kilpailuihin. Tämä olympialaji kun on Suomessa varsin pienen piirin toimintaa.

– Ensi vuoden Masters-EM-kilpailut Budapestissa kiinnostaisivat kovasti. Tietysti kisakalenteri on ensi vuodellekin erittäin epävarma koronavirustilanteen takia, Nummi puntaroi.

Alcatrazin uintitapahtuma oli elämys Anna Nummelle.

Karanteeni Muurlassa

Anna Nummen perhekytkös Saloon oli vahvasti läsnä avovesiuinnin SM-kilpailujen yhteydessä. Ruotsissa asuva pariskunta vietti Suomeen saavuttuaan kahden viikon karanteenin Nummen vanhempien kotona Muurlassa.

– Minulla Suomen kansalaisena oli oikeus tulla Suomeen, ja perhesyiden takia myös mieheni pääsi mukaan. Toki suunnittelimme kaikki menomme Suomen sisällä tarkasti, että kaikki meni karanteenin ja muiden asioiden osalta taiteen sääntöjen mukaan, Nummi mainitsee.

– Muurlan Ylisjärvi tarjosi hyvät harjoitteluolosuhteet karanteenin aikana, hän lisää.

  • Lue lisää aiheesta
  • Uinti