Turkuun Skopjesta saapuneet matkustajat joutuvat karanteeniin sakkojen tai jopa kolmen kuukauden vankeuden uhalla – karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin

0

Tänään Skopjesta Pohjois-Makedoniasta Turkuun saapuneen lennon kaikki matkustajat asetetaan tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin ja testataan, Turun kaupunki kertoi tiedotteessa. Kone laskeutui yhdeksän jälkeen illalla.
Koneen matkustajat odottivat lentoasemalla koronatestiin pääsyä. Jono testiin purkautui hitaasti, kertoi paikalla käynyt Lehtikuvan kuvaaja Jussi Nukari.
– Ihmiset odottivat siellä sisääntulokäytävällä, jotta heille tehtäisiin koronatesti, hän kertoi. Testaus tapahtui maahantuloon liittyvien muodollisuuksien jälkeen.
Varsinainen testausalue oli suljettu muilta, ja täysiin suojavarusteisiin sonnustautuneet henkilöt ohjasivat matkustajia vuoron perään testiin.

Matkustajia noin 130

Matkustajia on koneessa arviolta noin 130, kertoo Turun kaupungin hyvinvointitoimialan toimialajohtaja Riitta Liuksa STT:lle. Liuksalla ei ollut tietoa, kuinka suuri osa tulijoista on suomalaisia tai ulkomaalaisia tai millä asioilla he ovat tulossa Suomeen.
Liuksa toivoi, että matkustajat suostuvat lentokentällä tehtävään testiin, mutta korostaa pakkotestausta enemmän karanteenin tärkeyttä.
– Tilanteessa, jossa joku kieltäytyy testaamisesta, karanteeni on asia, jota entistä enemmän täytyy valvoa. Tärkeämpää on se, että ihminen on nimenomaan siinä karanteenissa, jonka aikana hänen mahdolliset oireensa tulevat esille, Liuksa totesi.
Liuksan mukaan ihmiset ovat karanteenissa kodeissaan. Jos kotia ei ole, viranomaiset ovat velvollisia järjestämään karanteenipaikan.
Matkustajat eivät saa käyttää julkisia kulkuneuvoja matkallaan kentältä karanteeniin. Matkaa karanteenikohteeseen ei kuitenkaan valvota.

Karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin

Karanteenissa pysymistä valvoo se kunta, jonka alueella karanteenissa oleva henkilö on. Jos ihminen tulisi koneella Turkuun ja hänen olinpaikkansa olisi Oulussa, hänen karanteenivalvontansa siirtyisi Oulun vastuulle.
– Pitkien matkojen kohdalla täytyy tietysti arvioida sitä, mikä on paras vaihtoehto, kun julkista kulkuneuvoa ei voi käyttää. Ilmeisesti kuitenkin ainakin viime lauantain Skopjen koneen osalta oli paljon omaisia vastassa, ja he kulkivat sitä kautta, mikä on tietysti omalla tavallaan riski sekin, Liuksa totesi.
Kunnilla on Liuksan mukaan omat tapansa karanteenivalvonnan toteuttamiseen. Turussa karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin. Puhelimessa kysytään esimerkiksi ihmisten vointia ja yleisesti arvioidaan hänen tilannettaan. Liuksa arvelee, että myös käyntejä karanteenissa olevan luona voidaan alkaa tehdä.
Karanteenissa oleva ei saa mennä esimerkiksi ruokakauppaan, jolloin kauppapalvelun järjestäminen tai ruuan toimittaminen on kunnan vastuulla, jollei ihminen pysty sitä muuten hoitamaan.
Kun ihminen on virallisesti määrätty karanteeniin, hän on oikeutettu saamaan korvauksia mahdollisista karanteenin aiheuttamista ansiomenetyksistään. Omaehtoisessa karanteenissa vastaavaa oikeutta ei ole.
Karanteenin rikkomisesta voi seurata sakkoja tai korkeintaan kolmen kuukauden vankeusrangaistus.
– Ne ovat kuitenkin ääritoimenpiteitä, enkä tiedä, että niihin olisi missään ainakaan toistaiseksi jouduttu, Liuksa sanoi.

Riskialueelta seuraava lento lauantaina

Viime lauantaina Skopjesta Turkuun saapuneen lennon kaikille lähes 160 matkustajalle tehtiin koronatesti. Testatuista 26:lla todettiin korona.
Liuksalla ei ole heidänkään osalta tietoa siitä, olivatko he esimerkiksi työmatkalaisia vai lomalaisia, ja kuinka paljon heidän joukossaan oli suomalaisia tai ulkomaalaisia.
– Tiedän, että tässä edellisessä koneessa oli 27 turkulaista, ja loput olivat muualta, tietojeni mukaan pääsääntöisesti Uudeltamaalta.
Seuraava Skopjen kone on tulossa Turkuun lauantaina. Sen sekä tulevien Skopjen lentojen osalta noudatetaan samoja testaus- ja karanteenimääräyksiä. Turkuun ei tällä hetkellä lennä koneita muilta riskialueilta kuin Skopjesta.
– Toiminta tulee laajenemaan, ja varmasti tulee ulottumaan satamankin alueelle, Liuksa arveli.

Helsinki-Vantaalle Romaniasta saapuneen koneen matkustajista lähes kaikki suostuivat vapaaehtoiseen koronatestiin

Helsinki-Vantaan lentokentälle tänään aamupäivällä Romaniasta saapuneessa koneessa oli vähän yli 100 matkustajaa, ja heistä vähän yli 90 suostui vapaaehtoiseen koronatestiin, kertoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö.
Kone laskeutui 11:n aikaan tiistaiaamupäivällä.
Aronkydön mukaan matkustajien joukossa oli paljon lapsiperheitä, jotka olivat mahdollisesti palaamassa lomamatkalta.
– Siellä oli paljon Suomeen työhön tulossa olevia työntekijöitä, paljon perheitä, jotka olivat olleet varmaan lomailemassa, sekä turisteja. En tiedä, kuinka paljon oli ulkomaalaisia ja kuinka paljon suomalaisia.
Aikaisemmassa, perjantaina saapuneessa Romanian-koneessa oli Aronkydön arvion mukaan paljon ulkomaalaisia ja vähemmän suomalaisia.
Joillakin tiistain matkustajista oli mukanaan todistuksia negatiivisista koronatestituloksista.
Aronkydön tiedossa ei ole, oliko matkustajien joukossa oireilevia ihmisiä.
– En usko, että on ollut oireisia. Olisin varmaan saanut raportin, jos oireisia olisi ollut.

Kaikki omaehtoiseen karanteeniin

Kaikki riskimaista tulevat matkustajat ohjataan omaehtoiseen karanteeniin riippumatta siitä, kävivätkö he koronatestissä vai eivät. He eivät saa käyttää poistuessaan julkisia kulkuvälineitä.
– Jos koronapositiivinen löydös tulee, annetaan eristyksestä ja karanteenista tarkat ohjeet, Aronkytö sanoo.
Hän muistuttaa, että Suomessa ei ole karanteenihotelleja, vaan matkustajat ovat niissä paikoissa, joissa normaalistikin olisivat matkan jälkeen.
– Jos tulee tilanne, että matkustajalla ei ole mitään paikkaa, johon hän menee karanteeniin ja hänellä on koronatartunta todettu, näissä harvoissa tapauksissa sosiaali- ja kriisipäivystyksemme voi tulla apuun.

Seuraavan kerran Romaniasta saapuu Helsinki-Vantaalle kone perjantaina

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi eilisessä tiedotustilaisuudessa, että Romaniassa on ollut 87,5 koronatapausta 100 000:ta asukasta kohti viimeisen 14 vuorokauden aikana. Turvallisen maan raja-arvo olisi kahdeksan tapausta samaa asukasmäärää kohti 14 vuorokauden aikana.
Seuraavan kerran Romaniasta saapuu Helsinki-Vantaalle kone perjantaina. Kentällä on Aronkydön mukaan nyt toiminnassa viisi koronatestiasemaa, kun normaalisti testiasemia on yksi. Tulevista pakkotestauksista ei ole vielä tietoa.
– Viimeistään torstaina päätetään, jatkuuko massatestaus. Ei ole vielä tarkkaa tietoa, odotetaan lisätietoja.

STT

Kuvat: